Säästöliekki ja matkani kohti ketogeenistä ruokavaliota

Terveyden tilipäivä. Koitti minulla tuossa noin palttia rallaa viisi vuotta sitten. En kunnioittanut lepoa, enkä täysin ymmärtänyt ravinnon merkitystä. Perustietoa oli, mutta käytäntöön oli siirtynyt vain osa.

Tajuamattani olin vuosia syönyt liian vähän. Kroppani yritti sopeutua tilanteeseen, ah, niin viisas ihmiskoneistoni, teki vaikka mitä temppuja selvitäkseen menossani mukana, kunnes kamelilta katkesi selkä. Aika kirjaimellisestikkin. Perättäisiä prolapseja kahdessa nikamavälissä, lopputulemana pysyvä hermovaurio ja rappeutuneet nikamat, mutta myös hyvin kovasti paljon viisaampi Minä.

Matkalla koin kaikenlaista muutakin kun selkäkipua. Yhtenä isoimmista elämäni oppikoulun kursseista, sain sotkettua aineenvaihduntani ja mm. suututettua jo valmiiksi vajaatoimintaisen kilpirauhaseni. Maalaisjärjellä ajateltuna silloinen ideani oli hyvä. Selkääni potiessani välillä petipotilaanakin ja kipuisten viikkojen vierähtäessä kuukausiksi, ajattelin että voisi olla viisasta rajoittaa syömistä. "Etten liho kun en kerran liikkumaan pääse." Tätä ennen olin suunnilleen normaalipainoinen, kosmeettista "kolmea kiloa" toisinaan tiputellen. Muodissa oli karppaaminen ja hiilarit minäkin sitten ruokavaliostani karsin. Paha moka. Paha, paha moka!

Karppitietoutta oli keskustelupalstat, erilaiset karppaussivustot netissä ja naistenlehdet pullollaan. Ketokarppaus ei ollut mitenkään erityisesti tavoitteena, mutta eräs ystäväni ystävällisesti kertoi mistä on kyse, kun henkeni alkoi haista lähinnä viemärille. Okei, siis ketoosi! Tervetuloa, ehkäpä nyt pysyn hoikkana ja kaupan päälle häipyy se missä tahansa painossa aiemmin häirinnyt "kolme kiloa". Särkylääkearsenaalini oli tuolloin kuin aloittelevan huumekauppiaan tuotesalkku. Tramalit, Tradelanit, Lyricat, Panacodit ja monet muut aikatauluttivat päiviäni ja ruokahalu oli todella vähissä. Ennen niin terveellinen ruokavalio alkoi saada outoja piirteitä. En jaksanut enää miettiä hiilareita tai mitään muutakaan vaan söin mikä helpointa oli ja mitä sai syötyä suunnilleen makuuasennosta poistumatta. Yhdessä vaiheessa elin lähinnä suklaalla. Muuhun ei ollut voimia. Muistan naureskelleeni kaverille (johon törmäsin ensiavussa kipupiikkiä ambulanssilla hakiessani), että "tästä ruokavaliosta ei hyvä seuraa". Pelkäsin näet moisesta suklaan syömisestä lihovani, mutta vähänpä ymmärsin mihin tilaan olin elimistöni ajanut.

Tuossa välissä vierähti parikin vuotta, välillä petipotilaana ja välillä vaivoin tolpillaan, järkyttävän pahasta kipuskolioosista kroppa kierona. Söin siis lopulta mitä sattuu ja milloin sattuu, usein vain kerran päivässä. Ja lihoin. Painoa ei niinkään kertynyt, mutta vaatekoko hiipi kuin huomaamatta jo kolmatta kokonumeroa isompaan. Syytin liikunnanpuutetta ja kilpirauhasta. Kilpirauhaslääkettäkin hilattiin ylöspäin, juostessani lääkäreillä, milloin kivunhoitoon liittyen, milloin tavattoman kaikenkattavan väsymyksen takia, milloin hiukset lähtivät tukuittain, milloin tarvitsin mystisten turvotusten takia nesteenpoistolääkettä, milloin mitäkin. Epäiltiin mm. masennusta ja jopa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, reseptejäkin näihin oli tyrkyllä ja tulipa sekin kokeiltua ettei masennuslääkket elimistölleni sovi. Jossain vaiheessa leikattiin refluksi, jonka jälkeenkin jouduin syömään happosalpaajia, infernaalisten ylävatsakipujen takia. Muutama lääkäri kysyi mitä syön, kukaan ei kysynyt "paljonko". Oletus varmaan oli että liikaa. Myös itse kuvittelin asian olevan näin, ei kai sitä muuten ihminen liho? Välillä tiedostin hetkellisesti, ettei suusta ollut mennyt juuri mitään alas lähes päiviin, mutta kun kerran paino silti oli ja pysyi tai jopa nousi, niin jos ei ollut syömisissä vika niin sittenkö kilpirauhasessa? Joku mätti, mutta mikä.

Nukkuminen oli ollut vuosia haastavaa, mutta edes yrityksen tasolla koitin siihen kaikkeni panostaa. Selkä antoi pikkuhiljaa armoa, kun nikamavälissä ei ollut enää mitä pullistua, niin prolapsikierre loppui. Sitä mukaa kun särkylääkkeet väheni, jouduin ottamaan avuksi nukahduslääkkeitä ja melatoniinia. Pidin niitä kuitenkin särkylääkkeitä pienempänä pahana. Yritin myös syödä terveellisemmin, voimien puuttuessa kokkaaminen oli kuitenkin työn takana ja välillä mentiin eineksillä. -Ei sentään enää suklaalla, kun kiputilanne oli helpompi, niin voimia oli sentään hitusen enemmän kuin foliokääreen aukaisuun. Paljon parjatuilla kilpirauhassivuilla sitten ratkesin avunhuutoon. "Poista ruokavaliosta gluteeni ja maitotuotteet" kuului neuvo. Sehän tarkoitti taas syömisten karsimista. Tällä matkalla tuli kokeiltua niin FODMAPit kun muut ja lopulta elimistö sai ihmeellisiä oireita lähes mistä tahansa. Olin uudelleen tilanteessa, jossa voimat olivat tyystin loppu, omalääkäri olisi laskenut kilpirauhaslääkitystä puolella, yksityinen yleislääkäri olisi nostanut lääkitystä puolella ja minä potilaana kahden tulen välissä, enkä jaksanut enää raahautua sängystä kun vessaan ja takaisin. Kokeilin molempia lääkitysvaihtoehtoja muutaman kuukauden ja olotila meni koko ajan hankalammaksi. Suvussani on paljon syöpää. Aloin olla varma, että sairastan vähintään syöpää, kun en kerran melkein tolpillani pysynyt. Kuolemanpelko oli vahvasti läsnä.

Ei ole kuitenkaan vertaistuen vertaista! Avunhuutooni vastattiin toisen kerran ja sain vihdoin vinkin lääkäristä, joka otti uusia potilaita (kilpirauhasasioissa se ei todellakaan ole itsestäänselvää) ja vastaanotto oli niinkin lähellä kun reilun 100km päässä. Hämeenlinnasta siis Helsinkiin "viimeisillä voimilla". Otettiin kaikenlaisia kokeita ja keskusteltiin syömisistäni. Ruokapäiväkirjaani tehdessäni olin ollut varma, että lääkäri haukkuu minut isoista annoskoista, mutta hänpä paljastikin, että päivistäni puuttui noin 1000kcal. En ollut pysähtynyt miettimään kulutustani, sillä enhän mielestäni kuluttanut. Makasin. Katsoin Netflixistä sarjan toisensa jälkeen. Makasin. Yritin löytää apua olooni netistä. Makasin. Söin kerran tai maksimissaan kahdesti päivässä. Kunnes taas makasin. Tarvittiin lääkäri vääntämään rautalangasta, että kokoiseni ja ikäiseni (silloin n.40v, 163cm, 77kg) ihminen kuluttaa terveellä aineenvaihdunnalla sellaiset 1400kcal ollessaan koomassa ja olin syönyt ties kuinka pitkään tämän "koomakulutuksen" alle. Itseasiassa en edes kehdannut kertoa kaudesta, jolloin päivän kalorit ja ravinteet olivat yhtäkuin Fatserin sininen, jos sitäkään. Jo tuo koomakulutus tuntui hurjalta määrältä ruokaa. Siihen kaikki toiminnat ripsien räpsyttelystä aivotoimintaan, tarvitsee kaloreita päälle. Ja toki sain huutia siitä, että olin karsinut alunperin hiilarit. Nyt myöhemmin ketogeeniseen syömiseen perehtyneenä ymmärrän, että olin nimenomaan karsinut hiilarit ottamatta mitään tilalle. Katsokaas kun keho tarvitsee joko glukoosia tai rasvaa. Hiilareita ei voi noin vaan pitkäkestoisesti napata pois ilman, että ottaa rasvaa tilalle. Varsinkin nainen sotkee tällä helposti paletin ja huolella. Hormonitoimintaa myöten. Tätäpä ei karppaajat olleet kertoneet.

Olin siis säästöliekillä ja pahasti. Tuo mystinen tilanne, että paino pysyi samana kokonumeron muuttuessa entistä suuremmaksi, johtui siitä, että kroppani oli kannibalisoinut lihaksensa. Lihas todellakin painaa enemmän kuin rasva. Paljastui ettei B12-vitamiini enää imeytynyt ja varastoraudat eivät olleet hyvässä jamassa nekään. Ja kilpirauhaslääkitys sekä kalorit laitettiin uusiksi. Perinteinen kilpirauhaslääke sisältää T4-hormonia, josta kropan pitäisi osata muuntaa myös T3:a. Kilpirauhanen tuottaa siis usempaa muotoa kilpirauhashormonia, joista nämä kaksi ovat avainasemassa. Minun elimistöni ei enää osannut sen enempää tuottaa, kuin hyödyntää T4:ää edes lääkkeenä. Tämä ei ollut minkään muun syytä kuin omaani. Elimistölläni ei ollut siihen(kään) kertakaikkiaan paukkuja. Rinnalle otettiin siis myös T3-valmiste ja T4:n annosta laskettiin radikaalisti. Sain lääkärin juuri minulle laskemat makroravinteiden määrät (makroravinne = energiaa tuottavat ravinteet, eli hiilihydraatti, proteiini, rasva ja alkoholi) ja näistä makroista koostuvat tavoitekalorit ."Ala nyt alkuun syömään 2300kcal".

Toki mukaan tuli reseptit myös mm B12-vitamiiniin jne. Syömisestä tuli suoranaista tankkaamista. Mutta muutamassa viikossa sain jättää pois vinon pinon lääkkeitä, aina nesteenpoistosta närästykseen. Olo koheni sitä mukaa kun onnistuin syömisessä. Ruokapäiväkirja "Sulamosta" tuli päivittäinen työkalu, kun koitin saada minulle komennetut makrot täyteen. Kiinnostuin minulta puuttuneista vitamiineista ja aloin opiskella aihetta ja minusta kehkeytyikin melkoinen lisäravinnenörtti. Opettelua oli myös syöminen, mikä ei onnistunut kolmen seuraavan vuoden aikana annettujen makrojen mukaan edes kahta viikkoa putkeen. Tuona aikana kuitenkin terveyteni ja oloni jaksamisineen, siirtyivät aivan eri levelille. Lääkkeistä jäi pois kaikki kilpirauhaslääkkeitä ja kesäistä allergialääkettä lukuunottamatta. Esim. nukahduslääkkeet vaihtuivat magnesiumiin ja muutamaan muuhun lisäravinteeseen ja kiinnostuin myös valtavasti lääkkeettömästä kivunhoidosta. Hiilihydraattien osuus tuosta minulle lasketusta kalorimäärästä oli 250g. Sain sen vain vaivoin täyteen, sillä syömäni ruoka oli varsin puhdasta ja terveellistä. Mitä enemmän kiinnostuin terveydestäni ja ruokavalion vaikutuksista siihen, sitä terveellisempään suuntaan syömäni ruokakin meni. Ja kun annetut hiilarit syö kasvispainotteisesta hevistä ja pienestä määrästä riisiä, on se melkoinen kuorma ruokaa johonkin ravitsemuksellisesti huonompaan hiilarilähteeseen verrattuna. Aloin oivaltamaan värien ja rasvojen merkityksen ja kahlasin oppaita ja verkkokursseja ravinteista, sitä teen antaumuksella edelleen. Säästöliekki alkoi purkaantua, mutta läski on ikuista, kuten sanotaan, tai niin silloin luulin. Kun en päässyt edes annettuun tavoitteeseen syömisissä, oli selvää, etten voinut edes kokeilla kalorien rajoittamista laihdutuskeinona. Liikkuminen onneksi maistui ja tienasin sillä kannibalisoimaani lihasmassaa takaisin. Olo oli pulukka, mutta hyväkuntoinen ja jaksava. On se kumma kuinka kaikki pelaa kun on tarpeeksi oikeanlaista bensaa tankissa :D

Joku on saattanut miettiä nyt lukiessaan, että miten ihmeessä tuo sitten päätyi ketogeeniseen ruokavalioon, kun kerran hiilarirajoitus ketokarppaamisineen sai aikaan aineenvaihdunnan rikkomisessa pahemman lumipalloefektin kuin 2019 alkuvuoden lumisateet! Piti taas jotain mennä rikki, että oli syy kokeilla jotain muuta. Tästä kirjoitan seuraavan postauksen.


Ps. Muutama hyödyllinen linkki:

Oman energiantarpeesi arvion voit laskea täällä.

Sulamoon pääset tutustumaan tästä (montaa ruokapäiväkirjasovellusta kokeiltuani, olen todennut Sulamon todellakin rahan arvoiseksi ja luotettavimmaksi).

Ketogeeniseen ruokavalioon voit lähteä mukaani verkkokurssin kautta. Kurssilla on rahat takaisin 14pv takuu. Materiaalit, kuten myös yhtään liioittelematta, ehkäpä facebookin hyvähenkisimmän tukiryhmän jäsenyys, ovat ikuisia yhdellä edullisella kertamaksulla. Olen itse ollut valmennuksen jäsen keväästä 2018 ja mikäli käytät juuri tätä kumppanilinkkiäni, lupaan auttaa sinua sähköisesti ketomatkasi alkutaipaleella mahdollisimman paljon: Kirsinkaaketoosiin

Katumusruusuja Kristillisdemokraateilta.

Alkuviikon potutus ja piristys tulivat samassa paketissa. Paketin nimi oli KD.

Minulla on ollut aina avara maailmankatsomus. Pohdin muun muassa uskonasioita monelta kantilta, mietin onko viisaus ja tieto käytettävissä yhteisessä tietopankkissamme jossakin aika-avaruudessa, voiko jokin olla todella "Jumalan" luomaa. Silti olen myös Darwinisti ja kuitenkin uskon jonkinlaiseen henkisyyteen, on se missä muodossa hyvänsä. Maksan kirkollisveroa koska koen olevani evlut. ja pidän mm. kirkkoon liittyvää nuorisotoimintaa tarpeellisena. Kaikkia vaihtoehtoja minkä keksin pidän mahdollisena, enkä kenenkään kanssa lähde kiistelemään siitä mihin kukakin uskoo ja onko se oikein vai väärin. "Uskonsodat ovat mielestäni turhimpia kaikista", tämän oman sloganini tuon usein esiin jos aihetta sivutaan. Jokainen uskoo mihin uskoo jos uskoo, ja sitä ei toisten käy kiistäminen. Kukaan ei voi todistaa olevansa enemmän oikeassa kuin joku muu.

Näistä täysin eriävä asia on sitten politiikka. Sitä välillä kehun välillä parjaan, kuten muutkin suomalaiset. Jokainen pitää niitä asioita tarpeellisina ja tärkeinä jotka osuvat tavalla tai toisella omaan elämään. Välillä kannatan puoluetta, useammin samoin ajattelevaa hyvää tyyppiä puolueesta riippumatta. Oli mittari mikä tahansa, Eija-Riitta Korholan jälkeen kukaan Kristillisdemokraatti ei ole jakanut kanssani samaa ajatusmaailmaa.

En ole kyseisen puolueen jäseneksi koskaan liittynyt, mutta epäilen edesmenneen äitini viimeisillä päivillään minut KD:n listoille ilmoittaneen. Tai sitten syy on jonkin yli-innokkaan puoluesihteerin, joka on joko olettanut tai sössinyt. Sekaannusta voi aiheuttaa mm. se että tyttönimeni jakavia on KD:n riveissä. On sitten historia millainen hyvänsä, niin tilipäivän uutiskynnyksen ylitti seuraavat kokemukset.

2008 rakensimme mieheni kanssa taloa. Tuolloin aloin saamaan jonkin näköistä KD:n puoluelehteä ja kaiken maailman kirjepostiakin tipahteli laatikkoon, milloin kevätkutsuja puoluekokoukseen, milloin kannatusmaksuehdotuksia ja milloin jotakin muuta. En asiaan kiinnittänyt huomiota, luulin että kyseessä on puolueen jäsenkosinta.

Talomme vielä ollessa rakennusvaiheessa, sain KD:n Hämeenlinnan puoluetoimistosta puhelun, minua pyydettiin kuntavaaliehdokkaaksi Kristillisdemokraattina. Yllätyin kutsusta, mutten perusteluista, veljelläni ja äidilläni on puoluetaustaa ja itsekin olen ollut monessa mukana. Kieltäydyin toki kohteliaasti. En ollut seurannut millään tavalla politiikkaa äitini saattohoidon, isäni hautajaisten ja hartiapankkitalonrakentamisemme viedessä huomioni täydellisesti. Sanoin myös etten edes kuulu puolueeseen, kuten mihinkään muuhunkaan puolueeseen, joten se viimeistään torppaa asian ja idean lähtökuoppiinsa. Puhelimessa ollut nainen oli yllättynyt etten löydy KD:n riveistä. Hänellä oli ollut eri käsitys asiasta ja pahoitteli tätä asianmukaisesti.

Tässä kohtaa aloin epäilemään että äidilläni olisi asian kanssa tekemistä, sillä postia alkoi tippua kiihtyvällä tahdilla. Taloomme muuton jälkeen osoitteenikin oli korjattu oma-aloitteisesti, joten minua kosiskeltiin ihan vakavissaan. Kaikki KD:n posti oli kuitenkin surullisesti omalta kannaltani roskapostiluokkaa, en edes avannut kirjeitä vaan siirsin paperinkeräykseen tai takansytykkeeksi. Kun kevätkokouskutsu taas tipahti laatikkoon, avasin kuoren ja soitin yhteystiedoissa, mielestäni kirjeen lähettäjiksi merkatuista korkeimmalta taholta vaikuttaneeseen, Helsingin puoluetoimistoon. Kerroin etten ole jäsen ja pyysin ettei postia enää lähetettäisi. Näin luvattiin toimittavan.

Ei mennyt kauaakaan kun taas tippui kirjettä. Soitin uudelleen Helsinkiin josta ohjattiin Hämeenlinnan paikallisosastoon, sillä minua ei Helsingin papereissa ollut näkyvissä. Hämeenlinnassa puhelimeen vastannut henkilö oli juuri aloittanut puoluesihteerinä ja pahoitteli listojen olevan varsin sekaiset edeltäjänsä jäljiltä. Asia luvattiin hoitaa kuntoon.

Ei tarvitse paljoakaan uhrata voimia päättelyyn, kun arvaa ettei kirjeitse lähestyminen suinkaan tähänkään loppunut. Naureskelin itsekseni että nyt KD vei voiton Fortumista, joka yritti vuosia toistuvasti laskuttaa minua sellaisen asunnon sähkönsiirrosta, jossa olin asunut 4kk ja jonka jälkeen olin ollut myös kahden muun osoitteen sähköasiakas. Yhteydenottojen lukumäärän ykköspystin, vei seuraavaksi Hämeenlinnan paikallisosastolle laittamani sähköposti. Pyysin että minut poistetaan listoilta ja kerroin asian alkavan jo hieman ärsyttämään. Hetkeksi posti loppui kokonaan.

Kun taas aloin saamaan lehteä ja kokouskutsuja, en pitkään aikaan jaksanut välittää asiasta vaan siirsin postin suoraan roskiin. Tämän viikon tiistaina kuitenkin maksoin taloutemme laskuja ja kuten nyt aina laskuja maksaessa, ei fiilikset olleet ylimmillään. Avasin urakalla kaikki kuoret ja siinä mukana vahingossa yhden KD:lta tulleen erittäin ystävällisesti esitetyn maksuhuomautuksen, puolueen jäsenmaksun hoitamatta jättämisestä.

Tässä vaiheessa sitten otin suoralinjan Helsinkiin ja siellä vastannut nais-ihminen sai kyllä niskaansa myös harmituksen muustakin laskukasasta. Tähdensin etten halua enää minkäänlaista postia, minua ei saa löytyä heidän ainoaltakaan listaltaan ja varsinkaan laskuja ei enää silmiini saa ajautua. Nainen lupasi hoitaa asian henkilökohtaisesti Hämeenlinnaan saakka.

Seuraavana päivänä sain puhelun vanhemmalta herrasmieheltä. Hän sanoi soittavansa KD:n puoluetoimistolta ja siksi, että oli saanut Helsingistä antamani palautteen. Hän oli huolissaan, sillä puolueen kevätposti Hämeenlinnan osalta, oli jo painettuna ja lähetettynä. Hän siis pahoitteli sitä että tulen saamaan vielä yhden kirjeen ja toivoi etten siitä pahoittaisi kovasti mieltäni. Juttelimme aiheesta ja vähän aiheen vierestäkin, hän oli mm. tuntenut isäni jonka kanssa oli samaa ikäluokkaa. Isäni on syntynyt vuonna -35, joten siksi tässä kohtaa uskallan luokitella juttukumppanini vanhemmaksi herrasmieheksi, 80v rajapyykki kun ei ole kaukanakaan. Olin puhelun jälkeen hieman pahoillani, sillä mies oli todella mukava ja voin hyvin ymmärtää, että kun tuon ikäluokan ihminen on asioita hoitamassa, niin vaikka kuinka olisi skarppi ikäisekseen, voi helposti jäädä yhteystietoja roikkumaan sekaviin ja päällekäisiin sähköisiin rekistereihin. Tunteeni kääntyivät sille mallille, että jos koskaan saan puolueelta vielä postia, en aiheesta välitä, enkä valita, ellei kyseessä ole lasku.

Saman päivän iltana ovellemme koputettiin. Kun menin avaamaan, oven takana seisoi minulle vieras mies käsissään ruusukimppu. Ajattelin hetken että hän on väärällä ovella, mutta hän tarkisti että kyseessä olen minä ja kertoi olevansa KD:n Hämeenlinnan paikallistoimistosta. Hän halusi näillä kymmenellä keltaisella ruusulla henkilökohtaisesti pahoitella sitä, että olen joutunut näin monta kertaa ottamaan yhteyttä ja siitä huolimatta tulen saamaan vielä yhden kirjeen. Tämä oli eri mies kun päivällä puhelimessa ja oli lukenut antamani palautteen tietämättä toisen miehen puhelusta. Hän oli kovasti huolestunut että joudun kokemaan vielä asiassa mielipahaa, sillä juuri hän oli samana päivänä tipauttanut kevätkutsut, minun kutsuni mukaanluettuna, postiin. Tässä vaiheessa voitte kuvitella että asia enää nauratti ja kerroin hyväksyväni anteeksipyynnön ja olevani kantamatta kaunaa asiasta.

Tällaisella vaivannäöllä ja antaumuksella ei asiaa varmasti toimistosotkujen jälkeen hoideta missään muussa puolueessa. Mies lupasi huolehtia tarkasti siitä etten ole enää postin saajien rekisterissä, enkä puolueessa kirjoilla. Hän myös tähdensi että nimenomaan heidän puolueessaan ollaan tarkkoja siitä ettei jäsenrekisterissä ole haamujäseniä tai esimerkiksi jäsenten lapsia, tämä kun tuntuu olevan monessa puolueessa käytäntö jäsenmäärän kasvattamiseksi paperilla. Tästä siis ei ole ollut kysymys ja silti hiljaa mielessäni "kiittelin äitiäni" jonka voin hyvin kuvitella olleen asian takana alunperin. Hän ei kuitenkaan ole toiminut, jos on edes asian takanakaan, jäsenmäärää kasvattaakseen, vaan varmaankin siinä toivossa että innostuisin lähtemään Kristillisdemokraatteihin, jossa äitini epäilemättä on ollut pitkään jäsenenä ja puoluetoiminnassakin mukana.

Ruusut kököttävät tyytyväisinä maljakossaan ja minulla ei ole enää minkäänlaista antipatiaa Kristillisdemokraattien puolueväkeä kohtaan. Se määrä hymyä joka irtoaa joka kerta kävellessäni tuon keltaisen katumusruusukimpun ohi... Tästä viikosta tuli iloisempi viikko.

Aikuisangstia.

Pitihän se Face vilkaista läpi, kun nukkumaan mennessä alkoi läppäriä siirtämään yöpuulle.

Minä heitän (ja siedän) hyvinkin roisia ja mustaakin huumoria. Kiroilu ei useimmissa paikoissa särähdä korvaani ja saatan jotain tulikivenkatkuista mainita herkästi itsekin ääneen. Ja sanani ovat suorat. Mutta nyt piti skrollata facebookin etusivua edes takas ja miettiä että mikähän planeetta tänään on vinossa, vai ovatko aikuiset ihmiset todella lievästi sanoen ajatusta vailla.

Etusivulla tuli ensin vastaan tyypillisiä hyvänyöntoivotuksia, Nukkumatin ja enkeleiden kuvia jotka paijaavat maailmaa kauniiden unten maille. Seuraavaksi muutama hevosenkuva ja lutuinen "köllötään koira kainalossa" -otos.

Sitten vuorossa se raaka ja leikkaamaton tosi-fb-pätkä kello 02:30 lauantaiaamua.

"joku meni juur makkariin ovet paukkuen syystä että????" (nainen 32v, ei kommentteja)

"Kysyy jälleen sen kysymyksen, mitä on kysynyt ennemminkin ja kuullut myös monen muunkin kysyvän-Miksi elämä on joskus niin helvetin vaikeaa?!?" (nainen >30v, ei kommentteja)

"jaa et mitenkö menee?Vuorossa ihanaa omaa aikaa ja csitä ja ja ja vitutus takavasemmalla...toistaiseksi ainakin" (sama "nainen 32V", ei edelleenkään kommentteja)

"Jännä miten voi tuntee itsensä hyväksi mieheksi ja isäksi kun hoiti lapsiaan monta kuukautta kun nainen juoksee vieraissa ja muksut tällä hetkellä juopossa mummulassa hoidossa....lesbo laiska sisko lätkii luuria korvaan ja sen pedo isä pyörii muksujen ympärillä....kohta rupee oikeasti tapahtumaan :)" (Mies melkein 40v, kymmenkunta kommenttia jotka herranjestattelevat ja käskevät hakea lapset turvaan. Itse jäin ihmettelemään hymiötä tämän huolestuneen isän statuspäivityksen perässä.)

Seuraavana piristävän neutraali ujohko keskustelunaloitus: "Iltaa..." (tämä oli ansainnut helpostilähestyttävällä olemuksellaan pari samansisältöistä ja yhtä vähäsanaista kommenttia)

"Ihanaa olla himassa alasti. Pahus kun kukaan ei ole katsomassa." (mies >40v, ei kommentteja)

"stepped off the bus out into the city's streets and it seems there's something wrong with the lights." (suomenkielinen mies n40v, suomalaisessa kaupungissa. Ei kommentteja)

"Vittu mitä porukkaa...!" (mies >30v, ei kommentteja)

"Olen nähnyt ja kokenut tässä elämässä jo melkein kaiken. olen saanut maksaa virheistäni kalliisti. Elämäni on hajonnut kokonaan palasiksi. Minut on isketty maahan mutta olen aina noussut ylös." (nainen >35v, monta tykkäystä ja 1 eteenpäin jako)

"Kai viisi jaksoa House of Cardseja riittää?" (mies >40v, kukaan ei ole vaivautunut kommentoimaan)

"vittu tätä elämää, siis VITTU tätä elämää!!!!!" (nainen n30v, kolme tykkäystä)

"voi jee siis rakastan tota mun kissaa siis kuinka se on nyreä heh heh oikein voi sielunsilmin nähä kuinka sitä ollaan pessimistinen ;)))" (nainen >35v, ei kommentteja)

Eräs poliitikko yrittää väliin kehittää keskustelua:

"Haluaisin uuden keskustelun TURPEESTA!" (kommentti: "aika uskaliasta", toinen: "turpeesta ei kannata puhua, se ei ole ympäristöystävällinen energiavaihtoehto")

Tavisgenre jatkaa:

"ei ois vielä aamulla osannu kuvitella, että työreissulla Messukeskuksessa joutuu katteleen virkamerkkiä viiden sentin päästä ja näyttään henkilöpaperit sen takia, että pari hyvää frendiä on käyny 2 vuotta sitten Etelä-Euroopan prätkäreissullaan viranomaisten mielestä väärässä paikassa kahvilla. Iso veli valvoo, todellakin! Meni jo niin koomiseks, ettei palanu edes hihat." (mies >40v, pitkä keskustelu jossa ihmetellään suomalaista natsivaltiota)

"Kuka laittoi kiviä pulkkaan, paskamainen teko, ei jaksa enää vetää." (mies >40v, kaksi kommenttia jossa suositellaan alkoholijuomia)

"Haistakaa tekin pitkä vittu saatanan kusipäät! Onko pakko tehä toisten elämästä helvettiä?!" (mies n30v, kaksi tykkäystä, yksi kehoitus ottaa esille lasinen laulukirja)

Viimeinen kommentti, joka perjantai-illan nimiin kirjoitettuna on näkyvissä etusivullani, oli lopulta iltani pelastus!

"Miksi mä en voi olla niinkuin TAVALLISESTI???? Jääkiekkoa katsomassa VIP tiloissa ja kausikortti kateissa ja sitä etsittin ja sehän oli kääntynyt mun selän taakse, NOLOA, NOLOA!!!! Meinasin kaataa vierustoverien kahvipöydän!!!! EI, EI, EI!!!! Sitten nolasin ilmeisesti mun yhden työkaverin, tosin hän kyllä sanoi kohteliaasti "hyvää illan jatkoa", että ehkä se ei mennyt ihan ketuilleenn. Loput jääköön kertomatta."

Tämän viimeisen statuspäivityksen oli jakanut nainen, joka on yli 50v ja kaikesta päätellen varustettu hyvällä itsetunnolla ja huumorilla. Elämässä näkyy olevan mukavaa sisältöä, hieman juhlimista ja rentoutumista ja "se loppu jätetään kertomatta". Hyvä niin.

Useimpien statuksien rivien välistä paistaa toivottomuus, yksinäisyys, ehkä jonkinlainen avunhuuto jopa, katkeruutta, tympääntymistä -aikuisangstia. On se hyvä juttu että perjantai-iltojen tuntojen purkuun on facebook. Eipä tartte aikusten ihmisten vedellä ranteitaan auki, kun voi facen seinälle sylkeä pahan olonsa. Ehkäpä hiljainen tukiryhmä toimii, sillä turhautuminen yrittää siirtyä näytön läpi lukijaan.

Onneksi seassa on ihmisiä jotka raottavat esirippua, mutteivät jaa passeja backstagelle. Ja onneksi facebook saa edelleen hymyilemäänkin, jopa sysipimeänä hetkenä lauantain ensimmäisinä tunteina. -Nyt äkkiä kone kiinni, ainakaan ei missään nimessä enempää facebookia, ihmiset kun palailevat parhaillaan ravintolareissuiltaan!

BANAANIKÄRPÄSET HUS POIS!

Taas on se aika vuodesta kun sekä sosiaalinen media että kahvipöytäkeskustelut pyörivät banaanikärpästen ympärillä. Ja tilanne ilmeisesti vaan pahenee, kun inkkarikesää iltapäivälehdet lupailevat = jatkumoa mätäkuulle.

Tässä pari tosiseikkaa, hyvää ohjetta ja pettämätön vinkki.

Tosiasioita, faktoiksikin kutsuttuja:

Kyseessä on ennemminkin "baarikärpänen" kuin "banaanikärpänen". Tähän johtopäätökseen olen tullut seuraamalla kyseisten ötiäisten toimintaa.

Tuore banaani = vihertävän keltainen tai korkeintaan keltainen -> ei aiheuta banaanikärpästen esiintymistä. (Meillä on aina tarjolla tuoreita banaaneja eikä kodissamme ole banaanikärpäsiä.)

Vähänkään ruskettunut/pilkullinen banaani = aloittanut käymisen kautta pilaantumisen -> muutamia baarikärpäsiä tsekkailemassa olisiko tarjolla halpa humala. Jos banaanitilanne pääsee kypsymään entisestään, alkaa kärpäsiäkin olla jo kolonna.

Juuri juotu oluttölkki tiskipöydällä loppukesästä -> jostain ikkunantiivisteen välistä se ahnein baarikärpänen ilmestyy alle tunnissa paikalle.

Illanistujaisten jälkeinen tölkkimeri tiskipöydällä syyskesällä, ynnä muutama lasinpohja viiniä ja siideriä -> satoja baarikärpäsiä ilmestynyt aamuyön tunteina jatkoille.

Omenan raato lautasella yön yli ja "vaikkakin omasta puusta niin pesemättöminä kipossa" -omenoita vadissa -> muutama baarikärpänen haaveilemassa kotiviinistä.

Lupaamani ohjeistus sitten:

TÄRKEIN siis ehdoton numero 1. Älä jätä tölkkiä tai mehunpohjaa tai muutakaan juoman jämää tiskipöydälle. Ollenkaan. Laita ne vähintään suljettuun muovipussiin tai kuljeta illalla ulos talosta.

2. Osta tuoreita banaaneja vain sen verran kuin jaksat ja ehdit tuoreena syödä. Jos meinaa jäädä syömättä, heitä ajoissa kompostiin.

3. Älä jätä banaaninkuoria, perunankuoria, salaattia tai omenan raatoja esille, vaan laita ne pussiin johon ei noin vaan lennellä.

4. Älä jätä pullaa tai muuta makeaa avoimena esille. (Kyllä vaan, baarikärpäset ovat herkkuperseitä..) Jos haluat pitää ihanuuksia jatkuvasti tarjolla osta kakkukupu. Laita tarjottavat kupuun heti avattuasi pakkauksen.

5. Pese omenat jo ennenkuin jätät ne tarjolle. Tämä ei ole niin kriittistä muuhun aikaan vuodesta. Huolehdi ettei omenavadissa ole "mustelmaisia" tapauksia tuottamassa baarikärpäsiä houkuttelevaa huumaavan humalluttavaa käyneen hedelmän tuoksua. Pidä esillä ainoastaan kiinteitä tuoreita tomaatteja. Pehmeämmät tapaukset heti jääkaappiin!

6. Ethän vain kerää tiskejä altaaseen lillumaan epämääräisesti vedessä? Nykyaikaiset astianpesukoneet selviävät urakasta esipesutta. Tiskeistä ruuantähteet haarukalla roskikseen ja astiat sellaisenaan/kuivina odottelemaan koneeseen laittoa, ellet ehdi niitä suoraan koneeseen laittaa. Jos peset astiasi käsin, pese ne heti tai liota kuivat astiat ruuantähteistä vasta juuri ennen pesua. Pikkukärpäset rakastavat ällöä tiskiveden tuoksua ja saapuvat kekkereihin porukalla. Ja varmaa on ettei kukaan nauti limaisten astioiden siirtämisestä koneeseen, jolloin ne lillunevat altaassa vielä vähän extraa? Ja ei kai tarvitse huomauttaa siitä että roskiksen tulee olla suljettu..?

Jos olet epäonnistunut kohdissa 1.-6:

7.Korjaa tilanne ylläolevien kehoitusten mukaiselle tasolle. Piste. Muuten olet kärpästen kyykyttämä.

Kaikkien vinkkien isä ja äiti, jolla pelastat tilanteen kuin tilanteen:

1. Huolehdi asiat yllä olevan listan mukaiselle tasolle (tästä et pääse luistamaan..)

2. TEE PESUMEHUA. Aseta vähintään öiden ajaksi esille pari 0,5l tuoppia puolillaan hieman ylimakeaa mehua (ihan tiivisteestä kunhan ei ole lightia) johon olet lorauttanut hieman fairya tai mäntysuopaa. Kun muuta ei ole tarjolla, kärpäset hukuttautuvat tähän pesumehuksi kutsumaani seokseen. Luomumyrkky parhaasta päästä ja tehoaa erinomaisesti, kunhan ympärillä ei ole "kilpailevia" juomavaihtoehtoja.

Muista että pesumehun valmistus ei ole hätävarjelua vaan jälkipyykkiä varten. Jos baarikärpästen invaasiota ei ole tapahtunut, on turha niitä luoksesi houkutella "varmuudenvuoksi" asetettujen pesumehumukien avulla.

Yhden viinilasin jättäminen tiskipöydälle elokuussa houkuttelee paikalle jo parikymmentä kärpästä yön aikana. Mysteeri on mistä ne tulevat, eivät banaaneista, sen olen todennut. Mutta jos et viinilasia jaksa pestä illalla, laita se vaikka jääkaappiin odottelemaan aamua, pääasia ettet jätä sitä esille. Sama pullojen kanssa.

Ja näin sinä ja (tuoreet) banaanisi saatte olla ja elää banaanikärpäsettömästi :) myös syyskesällä!

Pankin holvin kätköistä

Vanhempieni kuolinpesien selvitys tehtiin kolmisen vuotta sitten.

Kaikki mahdollinen pistettiin nippuun ja jakoon, asianajajaakin tarvitsimme sillä isän kuolinpesä oli velkainen, eikä ollut selvää ehtikö isämme periä äitimme, poismenot kun olivat nopeasti peräjälkeen. Verottaja yllättäen halusi omansa ja osasi pitää puolensa, eikä kiveä jätetty kääntämättä omaisuuden arvoa laskiessa.

Muutama viikko takaperin postilaatikkoomme löysi tiensä kirje, jossa Osuuspankki ilmoittaa lopettavansa kauan käyttämättä olleen yrityksen sivutilin ja säilyttävänsä tilillä olleita varoja mikäli niitä joskus joku keksisi alkaa kyselemään.

Kirje oli lähetetty tämän kyseisen Ky:n katuosoitteeseen, eli siihen joka oli ollut voimassa tiliä perustaessa 1991. Sattuman kaupalla iteljooni oli tipauttanut kirjeen naapurin laatikkoon (paritalo), jossa asusti mies joka tunsi aikoinaan vanhempani ja hän lähetti kirjeen minulle.

Otin yhteyttä Osuuspankkiin, jossa ei suoralta kädeltä osattu sanoa onko tilillä ollut varoja. Jatkan vanhempieni yritystä ja osasin soittaa suoraan henkilölle joka tunsi vanhempamme hyvin. Hän lupasi selvittää asiaa.

Tänään hän soitti minulle asian tiimoilta. Kuolinpesät vanhempieni osalta setvittiin juurikin kyseisessä Osuuspankissa, mutta tämä tili ei ollut putkahtanut prosessissa esiin. Syy oli seuraavanlainen: Tuolloin yritysten tileihin ei välttämättä merkitty ketään erityistä käyttäjää/käyttöoikeuksia. Ja kun tilillä ei ollut erityistä käyttäjää, ei tili noussut esiin vanhempieni pesiä setviessä.

Olen aika yllättynyt asiasta, sillä tilin perustajana näkyy kuitenkin äitini. Itse en osannut tällaisen tilin perään aikoinaan kysellä, sillä kaupparekisterissä ei näkynyt enää kuolinpesiä setvittäessä kyseistä aputoiminimeä. Tämä oli siis monien sattumien summa, mutta mielestäni myös pienoinen porsaanreikä, joka olisi saattanut kääntyä pankin eduksi, eikä kukaan olisi välttämättä osannut edes kyseenalaistaa koko asiaa.

Tilillä ei ollut varoja sataakaan euroa, joten vahinko ei olisi meidän kannaltamme ollut suuri, mikäli asia ei koskaan olisi nähnyt päivänvaloa. Summa kuitenkin siirrettiin nykyiselle yrityksemme tilille ja hyvä näin, varat eivät todellakaan kuuluneet pankille ja he kyllä ottavat kulunsa tiliä lopettaessa.

Yhteenveto päähäni nousseista kysymyksistä

- Mitä jos kirje olisi mennyt oikeaan postilaatikkoon?
- Mitä jos Osuuspankissa ei olisi ollut tuttua ja ystävällistä ihmistä, joka jaksoi arkistoja tonkia?
- Mitä jos asia ei olisi nähnyt päivänvaloa ja tilillä olisi ollut tuhansia?

Ei voi kun sanoa että onni onnettomuudessa, ettei varoja enempää ollut. Mutta miten tällaisen tilanteen voi omaiset välttää? Ei mitenkään.

Vedätyksen makua..

02100 Numeropalvelusta, hyvää päivää.

Kerronpas sapettavan tilitykseni tältä päivältä, vaikka ihan muille yrittäjille varoittavana esimerkkinä.

En onneksi koskaan ostanut mitään palveluita paljon kohutulta Directalta. Täysin samaa kakkaa kuitenkin tuppaa suuntaani, jo toistamiseen, 02100 numeropalvelusta.

Viimevuonna (2011) he kertoivat meidän olevan asiakkaanansa. Vastasin minulle soittaneelle henkilölle ettei tällaiseen palveluun ole kyllä mitään tarvetta ollut missään vaiheessa liittyä. Asiaa ihmetellessäni  selittivät että kyllä sopimus on ollut vuoden voimassa ja nyt tämä sopimus olisi pitänyt ymmärtää katkaista 14vrk sitten ettei uusi kausi olisi ehtinyt alkaa. Mitään ei kuulemma ollut tehtävissä, vaan lasku tulisi ja se olisi maksettava. Soittaja muistutti että he ovat lähettäneet vuosi sitten tilauksestani vahvistuksen ja samalla heidän palveluunsa käyttäjätunnarit ja salasanat ja vaikka mitä, joten olisin voinut halutessani reagoida ajoissa asiaan.

Kielsin mitään postia saaneeni, mutta soittaja oli kovin varma asiasta ja minä en uskaltanut täysin kyseenalaistaa tätä. Hoidan tällaiset asiat (2:hlön) yrityksessämme yksin, joten kukaan muu ei asiaa ollut voinut sössiä. Tapauksen ajankohdan aikoihin olimme juuri rakentaneet ja muuttaneet pariin otteeseen, joten mitä jos olin sittenkin tuollaiset paperit vastaanottanut ja hukannut? Soittaja kertoi näin todennäköisesti käyneen, mutta lupasi kuitenkin hunajaisella pahoitteluäänellään laittaa tarpeettoman palvelumme nyt poikki ettei "enää seuraavalla kaudella käy niin että myöhästytte". Sopimus siis luvattiin muuttaa määräaikaiseksi jne jne. Otin tapahtuneen tuolloin omaan piikkiini, ihmettelin vain että miten tällaiseen palveluun olen mahtanut alunperin tapojeni vastaisesti suostua. Maksoin siis laskun enempiä mukisematta, kun puhelimessakin oli vannottu että sopimuskausi laitetaan tässä ja nyt poikki eikä sama ongelma toistu.

Jälkikäteen tajusin firman olevan sama josta alunperin yli vuosi takaperin soitti miesmyyjä ja väitti heidän olevan 020202 numeropalvelu, jossa uuden yrityksen numero ei näy ilman maksua. Silloin kysyin että "anteeksi mistä palvelusta?" johon tuli vastaus takellellen että 0202öö 02100 numeropalvelusta, johon vastasin kiitos mutta ei kiitos. Tuolloin (2011) tämän tapauksen tullessani mieleen, olin kuitenkin jo maksanut yllä mainitsemani keskustelun pohjalta heidän laskunsa. Laiskuuksissani ajattelin, että tyhmästä päästä kärsii koko lompakko, mutta kun heidän yksipuolinen sopimuksensa kerran on nyt poikki niin en jaksa tapaukseen urhata enempää aikaani ja energiaani.

Tänään, helmikuussa 2012 sieltä sitten soitetaan, että huomenna jatkuu sopimus, joka olisi pitänyt 14pv aiemmin irtisanoa jos sen olisi halunnut poikki. Sanoin ettei mitään sopimusta ole ollut. Vastaus oli että ettekö te halua että numeronne näkyy numeropalveluissa, koskapa jos palvelun heiltä poistaa, ei  numeronne näy enää valtakunnallisessa numeropalvelussa. Sanoin että kyllä näkyy, soita vaikka heti 020202 jona tekin esiinnytte, ja kysy näkyykö meidän numero ja sen jälkeen maksammeko siitä. Hän ei kuulemma koskaan soittele sinne sillä puhelut ovat niin törkeän kalliita. Sanoin ettei yritykselle numeron näkyminen asiallisessa numeropalvelussa kuitenkaan maksa mitään ja että joka tapauksessa olette luvanneet että teidän palvelunne on meidän osaltamme laitettu poikki. Nainen väittää että numeropalveluissa näkyminen maksaa yritykselle aina ja että minulla on väärä käsitys ja ilmeisesti joku minua asiantuntevampi on firmassamme näitä asioita hoitanut. Vastasin että täyttä soopaa ja että meillä ei ole mihinkään hakupalveluun maksullista sopimusta, myöskään teille.

Sopimus kuitenkin oli heidän mielestään voimassa. Ei kuulemma ole tullut kirjallista irtisanomista. Sanoin että ei ole ei, koskapa teiltä sanottiin että sopimuskauden katkaisu menee sillä puhelulla poikki ja sillä selvä. Ei kuulemma ole näin sovittu eikä tehty (milläs todistan..), mutta että jos nyt maksan tuon 90,- +Alv laskun joka on tästä uudesta sopimuskaudesta, niin hän tällä puheella poistaa sitten tietomme järjestelmästä eikä ongelmaa uudestaan tule. Kysyin tarvitsevatko he sen NYT kirjallisena, ei kuulemma tarvi kun hän heti laittaa tästä näin sopimuksen poikki. Kysyin miten hitsissä se nyt sitten onnistuisi jos ei vuosi sitten onnistunut? Kuulemma toki onnistuu. Sanoin että miten ihmeessä sitten voitte vaatia kirjallista irtisanomista viimevuodelta jos kerran nyt onnistuu ilman? Vastaus että "No, en tietenkään voi kieltää teitä laittamasta sähköpostia mutta ei se kyllä olisi nyt tarpeellista"..

Olin aivan raivona. Pyysin sähköpostiosoitetta, tai esimiehen puhelinnumeroa. Sain sähköpostiosoitteen. Kirjoitin aika tulikivenkatkuisen reklamaation annettuun osoitteeseen, selitin asian (myönnän, ärräpäitä säästelemättä), mukaan liitin muutaman linkin Directacasea hoitaneista lakiasiaintoimistoista ja pyysin kirjallista vastinetta siihen millä perusteella heidän mielestään olemme ylipäätään koskaan olleet 02100:n asiakas ja velvollinen maksamaan enää yhtä ainutta laskua asiaa koskien. Mainitsin myös että jos edelleen seisovat naurettavan väitteensä takana, tulostan materiaalin, laitan eteenpäin ryhmäkanteita rakenteleville asianajajille ja teen poliisille tutkintapyynnön.

Vastauksena tuli viesti: 13.2.2012 asiakasnumerolla xxxxxx tekemänne sopimus on 13.2.2012 päätetty ja lasku mitätöity. Eli poikki on mutta ehdin jonkin sopimuksen tänäänkin heidän silmissään tehdä? Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraako jatkoa asian tiimoilta.

Poikkeuksellisen törkeää huijausmeinikiä asiakkaiden saamiseksi ja pitämiseksi kiinni irtirimpuilusta huolimatta. Toki vähintään 1x/2vk joku vastaava firma soittelee "tietoja päivitelläkseen", mutta kun läpinät lopettaa lyhyeen ja sanoo tiukasti ettemme ole asiakkaanne emmekä ota mitään maksullisia palveluita, niin vastaus on yleensä että "selvä, kiitos, hei". Tuollaiset ovat jo arkirutiinia, eikä niistä mene enää edes päivä pilalle. Tänään olin aivan raivoissani. Sen kuuli kyllä tuo "tietojemmepäivittelijänainen" puhelimessa, joka aivan täysin minun vauhkoamisestani ja lopulta kiroilustani, välittämättä vaan luettelee siellä hakusanojamme, numeroitamme yms tietojamme, ja kun pyysin häntä olemaan hiljaa edes hetken ja kuuntelemaan,  oli aivan kuin olisin yrittänyt puhua nauhoitetulle viestille! Vasta kun korotin tarpeeksi ääntäni, eli HUUSIN muutaman kirosanan säestyksellä, pääsimme käymään edellä mainitun keskustelun.

Käsittämätöntä. Varokaa yrittäjät numerohakupalveluita. Ne yrittävät viedä aikanne, hermonne ja rahanne. Jos ovat jo vieneet, niin kerätkää voimanne ja rimpuilkaa päättäväisesti irti!

Hihhei ja uusia vastaavia kokemuksia tammikuussa 2013 postauksessani!

Moderni Postaus

Olen ollut ilmeisen pihalla jo keväästä saakka, sillä minulla ei ole nähtävästi ollut mitään tilitettävää!


Pihaa rakentaessaan näin voi käydä. Tietokone jää helposti kakkoseksi kun joutuu/saa lykätä kätensä multaan ja keskittyä asettelemaan kiviä mieleiseensä järjestykseen.


Eilen ystäväni "Moulin" -blogi herätteli todellisuuteen. On hämmentävää kuinka tietoteknistä elämämme nykyään on. Kommunikoinnista puhumattakaan, monet muutkin toiminnot ovat lipsuneet lopullisesti digiaikaan. Hämmentävintä on että digitalisoituminen näyttää ujuttautuvan jopa painettuun kirjallisuuteen. Huisaa! No, tästä saisi oman postauksensa, mutta palaan nyt Tytin blogin ensimmäiseen aiheeseen.


Postaus oli otsikon alla: "Onko Postmodernismi ohi?" 
Oijjoi, että voinkin inhota erilaisia -ismejä! Ne ovat aivan liian suuren sateenvarjon alla, -ismejä ja merkityksiä filosofisessa mielessä, kuten myös populaarikulttuurin kannalta, kaikki samassa läjässä, yhtä veteen piirrettyä viivaa!


Minulle itselleni postmodernismi on hyvin pitkälle populaarikulttuuria, jota leimaa hyvin pitkälle kulloinenkin ajanjakso. Mieluiten jaottelen nuo ajanjaksot vuosikymmeniin. Postmodernismi on mielestäni aina kuluvan vuosikymmenensä näköistä, eikä sitä kukaan pysty mihinkään yleismuottiin ahtamaan.

Oih! Niiiiin ihanan kasaria pomoa!

Itse olen eniten fanittanut postmodernismia muodin, muotoilun, musiikin ja kuvataiteen alueilla. Tietty vuosikymmen korostuu minulla sen vuoksi, että postmodernismin ollessa värikkäimillään 80-luvulla, satuin juuri olemaan teini, imeskellen vaikutteita suurien tunteiden saattelemana. Hetkellä huumaavaa ja inspiroivaa, jälkikäteen surkuhupaisan hauskaa, melkein loppuun naurettua.

Pomon tyylipomo

Sitaatti jättämästäni kommentista Moulin blogissa (nimimerkillä KRS):

"..Fiftiissi, sixtiissi, seventiissi, kasari, ysäri, pomon siirtyminen digiaikaan ja 2010: epätietoisuus siitä missä nyt mennään.

Pomo kärsii identiteettikriisistä (ehkä jopa ikäkriisistä) ja aivan turhaan. Pakolliset toimintatavan muutokset aiheuttavat pelkoa ja muutosvastarintaa, mutta milleniumbugia ei tullutkaan ja pomo siirtyi sujuvasti uudelle vuosituhannelle. Veikkaan populaarikulttuurin ilmiöiden ammentavan menneistä vuosikymmenistä hamaaseen tappiin, pomo kulkee sujuvasti mukana. Ei se mihinkään kuole, ei se ole ohi, eikä sen tilalle tarvitse uusia ismejä. Postmodernismioppaan sisällysluetteloon tulee vain uusia lehtiä.."

Omat mielipiteeni ja vaikuttimeni ovat kertyneet ainoastaan havainnoimalla, eivät opiskellen -ismejä tai filosofiaa. 

Virtuaalinen maailma ja elämämme digiajassa pitävät kuitenkin huolen siitä, ettei mikään tyylisuunta, muoti, tai aikansa ilmiö, enää pääse hautautumaan unholaan tai uuden alle, vaan on helposti kaivettavissa esiin kenen tahansa toimesta. Myös aiempia asioita ja ilmiöitä digitoidaan jälkikäteen kansakuntamme kaiveltavaksi ja löydettäväksi, ihailtavaksi ja inhottavaksi. Se minkä minä olen nauranut loppuun, on todennäköisesti jonkin myöhemmän sukupolven ihastelemaa. Aihe on erittäin mielenkiintoinen. Olen tänään pureskellut sitä kuin ihanan makuista pinkkiä purukumia!

Ihanan pomoa 1985. Ja 2010.

Populaarikulttuuri ei siis mielestäni kuole, kuten sitaatissanikin mainitsin. The Show Must Go On! Siinähän se, mielipiteeni kiteytettynä.


Itseasiassa mikään (tai kukaan) ei pääse enää kuolemaan. Jostakusta harvasta digiaikaan siirtymisen vastarannan kiiskestä, saattaa kertyä vähemmän tietoa, mutta vastustelu ei onnistu enää nuorilta sukupolvilta, eikä varsinkaan silmää tavalla tai toisella tekeviltä, oli kyse ilmiöstä, asiasta, taikka ihmisestä. Digiajan rattaissa mennään!

Pomosti digiajan rattaissa.

Postaukseni jälkiruokaherkkuna Musiikkivalinta, olkaa hyvä!