Miten puretaan säästöliekki?

Tässäpä pulma pureksittavaksi. Omalla kohdallani säästöliekin purkuun meni reilut kolme vuotta, eikä aineenvaihdunta täysin ole edelleenkään "ikäiseni, painoiseni, vastaavalla lihasmassalla ja rasvaprosentilla" varustetun naisen tasolla.

Olen käynyt säästöliekin purkuun kursseja ja ostanut kirjoja, ja kahlannut varmaan satoja tunteja internetin syövereissä tietoa hamuten. Vaikka tietotaito oli jo kohdillaan, en kertakaikkiaan meinannut saada sitä tärkeintä perusasiaa kondikseen: tarpeeksi suurta kalorimäärää riittävän pitkään syödyksi, jotta kroppani uskoisi ja luottaisi "nälänhädän" olevan menneen talven lumia.

Alussa ruuan lisääminen oli toki jopa pelottavaa. Minulla ei ole syömishäiriötä, silti tuntui täysin järjen vastaiselta alkaa lisäämään ruokamääriä, tilanteessa, jossa tuntui ettei lihomista pysäytä mikään. Niillä minikaloreilla joilla olin tottunut elämään, siis lihoin. Laskennallista energiavajetta oli 600-1000kcal päivässä ja kroppani oli tähän jossain vaiheessa adaptoitunut. Keho tekee kaikkensa, sopeutuakseen vallitseviin olosuhteisiin. Lihomisesta ei ole aikoinaan ollut mitään haittaa, päinvastoin, sopiva fläsä varmisti henkilön selviämisen vaihtelevissa olosuhteissa. Ylenpalttisuus on vasta parin viime sukupolven "ongelma", eikä evoluutio ihan tähän kelkkaan ole ehtinyt. Edelleen aivot eivät ymmärrä tilannetta, jossa henkilö tarkoituksella laihduttaa. Elimistö tekee kaikkensa estääkseen vararavinnosta luopumisen ja jos se joutuu siitä luopumaan, pyrkii elimistö hidastamaan toimintojaan vielä pitkään kalorivajeen jälkeen, jotta se saisi vararavinnon nopsasti takaisin. Kauheasta nälänhätäkokemuksesta selvittyään, se yleensä huolehtii, että vararavintoa olisi vähän enemmän kun laihduttamaan lähtiessä, kun kerran "nipin napin tästäkin selvittiin".

Itselläni oli ongelmana se, että pyrin syömään niin terveellisesti, ettei aterioissani ollut loppujen lopuksi riittävästi kaloreita, vaikkakin annoskoot olivat melkoisen miehekkäitä. Kun en ollut koskaan oikeastaan laihduttanut, tai ainakaan laskien makroja, en täysin käsittänyt tilannettani. En millään meinannut uskoa, että ongelmani on liian pieni syöminen. Vuosia olin ajatellut, että taidan syödä liikaa, liikkua liian vähän ja kilpirauhasen vajaatoiminta sai toki osansa syytöksistä, vaikka lääkitys olikin ns. kohdillaan. Kun vihdoin bongasin lääkärin, joka ymmärsi mistä kyse, oli henkisesti aika paha paikka alkaa lisäämään ruokaa. Näin kuitenkin tein. Tämä vaati suunnattoman uskonloikan, toisaalta olin mielestäni myös pakon edessä. Halusin siis jatkaa terveellistä syömistä, itseasiassa säästöliekki oli aiheuttanut minulle jo erinäisiä puutostilojakin, joten halusin viilata ruokavaliotani vieläkin ravinnerikkaampaan suuntaan. Kevyttuotteet vaihdoin täysrasvaisiin, aloin syömään kasapäin heviä ja käytin Sulamon ruokapäiväkirjaa, varmistaakseni että syön tarpeeksi. Helpommin sanottu kun tehty.

Usean vuoden ajan siis opettelin syömään riittävästi. Kun kaloreitaan ei hamunnut mäkkärinluukulta, oli annokset melkoisia ja nolona tunnustan, etten saanut kolmen vuoden aikana kaloreita kohdilleen pidempään kuin kahden viikon pätkissä. Muutaman kilon pullahduskin tuli, mutta uskoa siihen että olin oikealla reitillä, loi se, että lihominen kuitenkin lopulta loppui, vaikka söin enemmän kun vuosiin. Liikuntakin maistui, eikä tarvinnut sättiä itseään laiskaksi ja aloin myös saamaan lihasmassaa takaisin. Kiinteytymistä siis tapahtui, mutta tuntui että läski on ikuista. En kuitenkaan enää haaveillut laihtumisesta, kuinka olisin voinut kalorivajetta kokeillakkaan, kun kerran en vielä ollut saanut kaloreita pitkäkestoisesti edes kulutuksen mukaiseksi? Ja elämä tuntui olevan yhtä syömistä :D Syöminen on toki ihan kivaa, mutta se, kun yrittää illalla seistä jääkaapilla jotain pupeltaen, saadakseen vajeen edes hieman pienemmäksi, saattaa turhauttaa siinä missä kertynyt fläsäkin.

Jotain kautta ketogeeninen ruokavalio sitten ui kuvioon, vaikka ketokarppaamalla olinkin saanut aiemmin säästöliekin nimenomaan pahenemaan. Tästä olen kirjoittanut aiemmin, joten ei siitä sen enempiä. Ymmärsin, että olen tehnyt asioita aiemmin väärin (ketokarppauskokeiluni oli runsasproteiiininen, ei runsasrasvainen) ja heittäydyin nyt uuteen kokeiluun, kun koin, etten ainakaan mitään menetä. Ja muutamassa kuukaudessa ihme tapahtui. Rasvalla on helpompi saada kalorit kohdilleen ja kun vihdoin söin pitkäkestoisesti riittäviä määriä, alkoi painoni hakeutua normaalimmaksi kuin itsestään.

Säästöliekin purkuun ei ole mitään muuta tietä, kuin syödä riittävän pitkään riittävästi. Ja säästöliekin välttämiseen, ei ole mitään muuta tietä, kuin laihduttaa mahdollisimman suurella kalorimäärällä. Kuitenkin keskivertolaihduttaja innoissaan jättää yli 20% jopa puoletkin kaloreistaan pois tuosta vaan, ilman huolen häivää ja usein kuulee perusteluna, että "mulla on kyllä omat eväät kropassa mukana". Se ei kuitenkaan säästöliekiltä suojele, pitää ymmärtää, että elimistölle on hätätila joutua luopumaan rasvavarastoista.

Lupailin kirjoittaa säästöliekin purusta hieman tieteellisemmänkin tekstin, mutta siihen ei elämäntilanteessani ole juuri nyt aikaa. Onneksi suomeksikin löytyy jo paljon tietoa ja linkkaankin tähän Olli Haatajalta muutaman erinomaisen tekstin, jotka kannattaa lukea ajatuksella läpi. Hän ei tietenkään käsittele asiaa erityisesti ketogeenisestä näkökulmasta, vaan avaa säästöliekkiä ilmiönä yleensä ja selittää myös ns. käänteisen dietin metodia, joten minun olisi turhakin samaa asiaa tässä toistella. Kalorit ovat pääasiassa säästöliekkiä purkaessa, tuli ne sitten pääosin rasvasta tai hiilarista. Uskon, että jokainen osaa soveltaa ajatusta omaan ruokavalioonsa, kunhan siihen tutustuu huolella. Reverse diet, tarkoittaa siis sitä, että säästöliekiltä yritetään kääntää syöminen normaaleille kaloreille pikkuhiljaa kaloreita lisäten, että vältetäisiin pullahdus. Käytännössä kuitenkaan mikään ei estä kaloreiden nostoa kulutuksen mukaisiksi kertarysäyksellä, kärsimätön saattaa saada siinä ohimennen muutaman kilon fläsää, mutta toisaalta saa purettua säästöliekkinsä nopsemmassa tahdissa. On ihan mielipidekysymys, tekeekö käänteisen dietin missä tahdissa. Ja osittain luonnekysymys myös ;)

Kuinka kauan sitten säästöliekkiä pitää purkaa? Tähän ei ikävä kyllä ole mitään taulukkoa tai laskukaavaa. Monissa lähteissä olen törmännyt lausahdukseen, että säästöliekkiä joutuu purkamaan yhtä kauan, kuin sitä on kehitellyt. Omalla kohdallani olen syönyt nirkoisesti siitä asti, kun nuoruuden poikaystäväni alkoi annoskoistani huomautella. Ylipainoa ei siis ollut, vaan osasin tuolloin syödä luonnostani kulutuksen mukaan ja se nyt vaan sattui olemaan määrällisesti enemmän, kun poikakaverini kulutus ja annokset sitä myöden suurempia. Voi kun tuolloin olisin tiennyt sen minkä tänään! No, joka tapauksessa, jos ajattelee, että olin säästöliekillä ehkä parikymmentä vuotta ja pahalla säästöliekillä ehkä sellaiset 6-8v, niin en joutunut samaa aikaa säästöliekkiä purkamaan, että pääsin terveyttä uhkaavasta ylipainosta lievän ylipainon puolelle. Mutta epäilemättä aineenvaihduntani käy edelleen hitaammalla vielä pitkään, ehkä jopa vuosia. Nyt kuitenkin ymmärrän huolehtia riittävistä kaloreista, enkä päästä tilannetta ainakaan pahenemaan. Pieni pyöreys ei minua haittaa pätkääkään. Paljon jo sulaneita kiloja onnellisemmaksi minut on tehnyt palautunut terveys. Ja annan kroppani päättää. Jos paino laskee (ylipainoa BMI mukaan on kuutisen kiloa), niin laskekoon, mutten tee nyt mitään muuta sen eteen, kuin koitan syödä johdonmukaisesti ja pitkäkestoisesti tarpeeksi. Omalla kohdallani jo muutaman päivän yli 400kcal vaje, jumauttaa kroppani totaalisesti. Se on siis säikkynä edelleen. Ketogeenisesti olen syönyt nyt yli vuoden. Nämä asiat siis eivät korjaannu helposti. Laskennalinen kulutus on päivästä riippuen n. 2000-2300kcal. Jos haluaisin kalorivajeella laihduttaa, sen vajeen tulisi siis olla hyvin hyvin pieni. Mutta en halua kroppaani kiusata tarpeettomasti, tarpeeksi syöminen edellyttää edelleen töitä ja juuri nyt kaikki "toimii". Tämäkin tilanne riittää itselleni hyvin.

Hän, joka on ylipainonsa kanssa ehkäpä kärsimättömämpi ja jonka säästöliekki ei ole likikään samalla vaikeusasteella kuin minulla oli, voi korjata kaloreitaan esim kuukauden tai pari ja kokeilla sitten kohtuullista kalorivajetta. Ja oikeasti kohtuullisella tarkoitan tyyliin 10-15% kulutuksesta. Jos paino oli jo alhaisilla kaloreilla jumahtanut paikalleen, mutta sen jälkeen on syöty orjallisesti kulutuksen mukaan, niin aineenvaihdunnalla, joka ei vielä ole rikkoontunut, riittää tuon jälkeen maltillinenkin, sen kymmenen prossan luokkaa oleva vaje. Painon pitäisi sillä kääntyä laskusuuntaan parissa viikossa. Jos tätä ei tapahtu, on pakko jatkaa kulutuksen mukaisilla kaloreilla pidempään. Mikäli et saa millään muutosta aikaiseksi ja makrot ja kokonaiskalorit ovat varmasti juuri sinulle oikein laskettuna, niin käy ihmeessä tarkistamassa verikokein, ettet ole jo rikkonut kilpirauhastasi. Itselläni kävi niin, että kun minulla oli ollut jo parikymppisestä kilpirauhaslääkitys, niin se lakkasi tehoamasta pahimpina säästöliekkivuosinani. Thyroxinannostani hilattiin jatkuvasti ylöspäin, eikä moni lääkärikään ymmärtänyt mistä on kyse. Lopulta T3-pitoisuus oli kellahtanut kumoon ja tarvitsen nykyään yhdistelmälääkitystä kilpirauhaseni tukemiseen. -Ja ihan saan peiliin katsoa miksi! Onneksi pärjään pienemmällä lääkemäärällä nyt kun tajuan syödä tarpeeksi.

Ollin tekstit kannattaa lukea. Sieltä löydät selityksen moneen juttuun ja ymmärrys auttaa rohkeasti pysymään suunnitelmassa. Säästöliekistä on aika vähän saman tason helposti ymmärrettäviä kirjoituksia, mutta hyviä hakusanoja on esim reverse diet ja metabolic adaptation. Ihan pelkästään säästöliekkiä googlaamalla löytyy myös suomeksi artikkeleita, jotain mielenkiintoisia muistan lukeneeni ainakin Pöperöproffan blogista, kannattaa googlailla.

Ps. Vaikka kuinka olisi motivaatio laihtua hurjasti ja yhtäkkisesti, vaikkapa häihin tai mihin ikinä, niin suurella kalorivajeella laihduttaminen on kuin pikavippi, tulet maksamaan siitä hirvittävän suuren koron. Matkalla saattaa pudota niin hiukset kuin aineenvaihdunnan taso, vuosiksi eteenpäin. Et ole lihonut muutamassa kuukaudessa. Et voi olettaa, että voisit palata normaalipainoon turvallisesti juurikaan sen nopeammin. Pysyvät tulokset tehdään rauhassa ja pitkäkestoisesti. Samalla tulet tehneeksi järkevän elämäntaparemontin, sillä järkevällä tahdilla edetessäsi, kuin vaivihkaa, totut uusiin tapoihin ja itsellesi sopivaan määrään ruokaa. Ja mikä mukavinta jos on todella reilusti ylipainoa, ihosi pysyy järkevässä painonpudotuksessa helpommin mukana, etkä päädy oleskeluun ylisuuressa, roikkuvassa ihmispuvussa.

Tästä Olli Haatajan Säästöliekkikirjoitukseen

Tästä Olli Haatajan Korjausehdotukseen 1

Tästä Olli Haatajan Korjausehdotukseen 2



Ketogeeniseen ruokavalioon on aivan mieletön valmennus, jossa on facebookin ehkäpä kannustavin ja hyvähenkisin tukiryhmä. Olen ollut myös itse mukana jo keväästä 2018. Liittymisen jälkeen jäsenyys on elinikäinen, eli yhdellä kertamaksulla pääset palaamaan kaikkiin materiaaleihin aina halutessasi. Jos haluat tutustua valmennukseen, voit tehdä sen riskittä, rahat takaisin 14pv takuulla. Mikäli lähdet mukaan juuri tämän linkkini kautta, saat valmennuksen halvimpaan mahdolliseen hintaan ja saat myös minun tukeni. Kirsin kanssa ketoosiin.

Koutsauksella "aivot auki"

Jo on ollut kevät! Itselläni on ollut suurimman osan aikaa olo, että päivät ovat tietyssä mielessä "selviytymistä" aamusta iltaan! Joskus elämä on. En uskalla edes ajatella, miten olisin selvinnyt, mikäli ruokavalio olisi hunningolla. Onneksi ketogeeninen pelkästään tuo, ei vie.

Ihan pelkällä ruokavaliolla en enää olisi selvinnyt. Väsymystila alkoi kertyä ja aivot jumittaa. Asioita alkoi kertyä rästiin ja vaikka tiedostin ongelman ja jätin suosiolla monta asiaa tuonnemmaksi (kuten esim tämän blogin päivittämisen), niin kummasti niistäkin tekemättömistä asioista oli huono omatunto. Mitä väsyneempi on, sitä enemmän näkee ongelmina asiat, jotka eivät niitä oikeasti tietenkään olisi. Aloin tunnistaa burnoutin merkkejä.

Pariin kertaan burnoutin läpikäyneenä, päätin tehdä asialle edes joten kuten ajoissa jotain. Mitä keinoja sitten on käytettävissä, kun hallitsee itse NLP:n ja monen muun mielten lukkojen aukaisukeinot, mutta on ikäänkuin liian väsynyt käyttämään niitä tehokkaasti? Mieleen tuli psykologin vastaanotto. Tuumasta toimeen ja soittamaan aikaa julkiselta. Nopeasti kävi selväksi, ettei asiat ihan toivomassani aikataulussa etene. Psykiatrian sairaanhoitajia on tällaisia tilanteita varten (täällä Hämeenlinnassa) alueellisesti yksi per terveysasema. Heillä on puhelinaika 11-12 arkisin, jolloin vastaavat ja antavat itselleen aikoja. Olin asialla perjantaina ja puolenpäivän jälkeen. Asia siirtyi siis maanantaille.

Maanantaina ja tiistaina yritin päästä soittoaikana läpi, turhaan. Keskiviikkona loppui usko ja soitin terveysasemalle, eli jätin soittopyynnön ja kun puhelukontaktiin pääsin, sain kuulla, että heidän asemansa psykhoitsu on koulutuksessa seuraavaan päivään. Kun vihdoin sain hoitajan kiinni annettuna puhelinaikana, oli kulunut täysi viikko ja ensimmäisen 45min tapaamisajan sain tuosta puhelusta kymmenen päivän päähän. En voi olla säälimättä heitä, jotka vaikkapa itsetuhoisina yrittävät saada apua tällaisesta järjestelmästä. -Aina kai voisi kävellä ensiapuun. Toivon että oikeasti hätätilassa oleva todella tekee niin.

45min parin viikon välein oli mielestäni yhtä tyhjän kanssa, varsinkin kun hoitaja koulutuksensa mukaan aloittaa tasolta "kerro kuka olet ja perhesuhteet". Oma elämäni on ollut varsin vaiherikasta, minulla menisi ensimmäinen vuosi tähän tahtiin selittää mennyttä elämääni, ennen kuin hoitaja olisi suunnilleen kartalla ja päästäisiin tähän päivään kiinni. Melkoisen turhauttavaa. Otin toki seuraavan ajan kalenteriin ja kolmannenkin. Mutta kun sitten juttelin erään rakkaan ja viisaan läheiseni kanssa asiasta ja hän toi esiin mahdollisuuden osallistua International Coach Federationin sertifioimaan koutsaukseen puhelimitse, ajattelin, ettei se ainakaan ota ellei anna. Ja aikakin saatiin sovittua muutaman päivän päähän.

Millaista koutsaus sitten on? Mielestäni ainakin paljon tehokkaampaa, verraten kokemukseeni psykiatrian puolelta (vaikka minulla on ollut erittäin myönteisiäkin kontakteja psykiatriseen sairaanhoitoon elämäni varrella). Koutsi haastattelee ja kaivelee vaitiolovelvollisuuden alaisena, lopputuloksena asiakkaan omat oivallukset. Mitään valmiita ideoita koutsi ei saa antaa, vaan asiakas tekee ohjattuna ajatustyön ja löytää ratkaisumallit ja ideat itse. Olen nyt ollut neljällä tunnin mittaisella koutsaussessiolla ja jokaisesta on seurannut mieletön aivomyrsky ja monta ahaa-elämystä. Palkitsevaa, oivaltavaa, aivoja ja ajatuksia avaavaa ja monessa mielessä voimaannuttavaa. Vaikkakaan sessiot eivät sinänsä ole mitään kevyttä kamaa ja voivat tuoda hetkellistä väsymystä, tai jopa uupumisen tunteita, niin perusvireeni on kuitenkin selvästi positiivisempi aina session jälkeen. Ajatustyö vaatii energiaa ja sitä kropalle kannattaa tarjoilla, levon ja ravitsevan ruuan muodossa. Sillä aivomyrsky ei jää tähän tunnin puheluun, vaan jatkuu vielä pitkään. Totaalinen aivojumini on nyt avautumassa selkeämmäksi ajatuksenjuoksuksi, session aikana töhertämässäni ruutuvihossa on konkreettisia ratkaisuja ja ideoita, joita tehdä harjoituksina ja joilla palauttaa itseään "ruotiin" viikon mittaan ja tämä kaikki edistys samassa ajassa, kun psykiatrinen sairaanhoitaja on saanut piirreltyä papereihinsa suurpiirteisen kartan perhesuhteistani.

Sinällään en haluaisi sättiä hyvinvointivaltiomme ilmaista terveydenhuoltoa, mutta välillä ei voi olla ihmettelemättä, kuinka tavattoman tehotonta se on. Ja haluan uskoa, että jos olisin oikeasti henkeä uhkaavan "romuna", osaisi sairaanhoitaja asiaan puuttua ja ohjata eteenpäin ajoissa. Mutta hieman epäilyttää, pakko myöntää. Oma onneni on, ettei asiat ole ihan niin huonosti ja alkava burnoutkin lienee selätettävissä. Nyt kun on selkeämmät sävelet ja ymmärrän koutsauksen ansiosta taas omien ajatusmallieni sudenkuopat, uskon, että pystyn voimavarojeni puitteissa ne kiertämään.

Pitää tunnistaa, ettei oikeasti ole eroa fyysisellä ja psyykkisellä jaksamisella. Jos paukut on loppu, ne on. Mutta ajatukset voi olla kuin säkki täynnä sekalaisia monenkirjavia matonkuteita. Kutoakseen niistä vaikkapa kolmella värillä maton, on matonkuteet kaivettava esiin yksi kerrallaan, keskittyen tietyn värisiin kuteisiin. Säkissä on toki matskua lukuisiin mattoihin. Kaikkien kuteiden aika ei ole nyt ja vaikka järjestyksessä olevat asiat ovat kivoja, niin jos keskittyy ensin koko säkin setvimiseen, jää se ensimmäinenkin matto kutomatta, matonkuteet kun eivät tästä säkistä lopu koskaan, niitä tulee aina vaan lisää.

Jos siis ajatukset on yhtä matonkudesähellystä, kuten minulla oli, niin ajattele niin, että säkissä kaikki on tarpeellista, mistään ei tarvitse luopua, kaiken aika vaan ei ole juuri nyt. Ja ota sen jälkeen sieltä käyttöön järjestyksessä niitä kuteita, joilla juuri nyt on eniten merkitystä. Muu matsku säilyy kyllä säkissä. Voit käyttää ne, kun niiden aika on.

Moni tekee "to do -listoja". Sanoisin, että jos yhtään on tuntua, että miten kaikesta selviää voiton puolelle, niin on tärkeää jättää osa tuon listan "matonkuteista" suosiolla säkkiin, tavallaan "not to do- listalle", mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne olisivat unholassa ainaiseen. Kaikelle on vaan aikansa ja paikkansa. Jos ei tänään, niin ehkä huomenna tai ensi vuonna. Liika on liikaa ja väsymystä pitäisi hoitaa siinä missä sairautta, niistä molemmista selviäminen on terveyden edellytys. Koutsauksen alkumetreillä aivoistani putkahti slogan, johon haluan pyrkiä. "Hallittu hyvinvointi, tavoitettu terveys." Se, että "selviää arjesta", on kaukana tästä. Olen nyt muistuttanut ja päivittäin aion itseäni muistuttaa, että vaikka sinnikkyydellä ja sisulla on mahdollista saada tuhat ja sata asiaa aikaiseksi, niin tahdonvoimalla ei pidä itseään terveenä. Ja sekä fyysisesti, että psyykkisesti, meillä kaikilla on käytössä vain rajallinen määrä resursseja. Aina voi venyä? Toki, ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Yleensä lopulta kroppa pysäyttää tavalla tai toisella. Pikavipeistä harvoin seuraa mitään hyvää. Kuten tiedetään, niiden korot on melkoisia maksettavaksi. On opittava sanomaan ei. Mutta monen meistä, on myös opittava asettamaan rajoja itselleen, lähinnä siis omiin vaatimuksiinsa. Tämä on helpommin sanottu kun tehty, mutta kuitenkin täysin mahdollista.

Lapset tarvitsevat rakastavia rajoja. Suurin osa ymmärtää tämän. Mutta tällä somettamisen ja ulkoisten impulssien ilotulituksen aikakaudella, meidän pitää asettaa rakastavat rajat myös itsellemme. Kuka sitten missäkin asioissa rajoja tarvitsee, niin harvalla meistä oikeasti on kovin pitkään voimia siihen kaikkeen, mitä mieli haluaisi tehdä ja toteuttaa. Ja huono omatunto siitä, ettei ole kaikkivoipainen, se vasta hullua onkin! Muista, että kaikki tekemätön ja kaikki ajatuksesi ja ideasi, ovat vain matonkudesäkki, joka on hyvässä tallessa. Kudo matto kerrallaan ja anna muun odottaa aikaansa. Joka päivä ei ole pakko kutoa mitään. Ja jos olet väsynyt, hoida väsymystäsi kuten sairautta. Älä ainoastaan toivo, että se menisi itsestään ohi, äläkä yritä ainoastaan elää ja selvitä. Keinoja löytyy kyllä, väsyneenä vaan ongelmat tuntuvat moninkertaisilta.

Väsymys saattaa olla myös piiloutuneena ylisuorittamiseen, mikään ei ole rästissä, mutta kaikesta selvitäkseen ikään kuin käy ylikierroksilla. Tavallaan se oma to do -lista ja kaikki ylipursuilevat ajatukset, ovat kuin se matonkudesäkki, mutta pullotettuna. Ja kun kaiken pyrkii kaatamaan pullosta kerralla ulos, ei sieltä tule kuin "pelkkä liru", lopulta ei mitään. Ja siihen pelkkään liruttamiseen tarvitaan kohtuuttoman paljon pullon ravistelua. Koko ajan on olo että tapahtuu, mutta käytännössä sen kaiken aikaansaamiseen kuluu koko ajan kohtuuttomasti voimavaroja. Yritä saada ajatukset ja tekeminen järjestykseen, ota säkistä tai pullosta kuteita yksi kerrallaan ja vähemmän reagoiden käsiin sattuvaan väriin, enemmän harkitussa järjestyksessä. Tavoittele oman hyvinvointisi hallintaa. Näin tavoitat terveyden ja tasapainon. Ja pysäytät itsesi, ennen, kuin kroppasi on siihen pakotettu puolestasi. "Jos nyt ei ole aikaa pysähtymiseen, on myöhemmin oltava aikaa sairastamiseen."

Ja jos tuntuu, ettet saa aivojasi auki, kierroksiasi laskemaan, tai tekemistäsi tehokkaaksi ja järkeväksi omin avuin, koutsauksesta saattaa olla iso apu. Sekä ammatillisesti, että yksityisesti.

Tämä on vielä tuotava esiin. Psykiatriselle sairaanhoidolle on taatusti paikkansa. Jos voit todella huonosti, otat toki yhteyttä terveydenhuoltoon. Koutsi ei ole terapeutti eikä edes mentori. Koutsausprosessissa katse on tulevassa. Kuitenkin, vaikka joskus ahdistuksen takana voi olla kemiallinen aivojumi, niin usein se jumahdus onkin "mekaanisemmin purettavissa oleva" ja jälkimmäiseen tällaista eisairaanhoidollista ja varsin tehokkaalta tuntuvaa koutsausta, uskallan lämpimästi suositella!

No mites tämä kaikki sitten liittyy ketoiluun? :) Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Olet ehkä ketoilija, joka haluaa saada viimeisetkin palikat hyvinvoinnistaan kuntoon. Ehkäpä olet jo aloittanut ketoilun, mutta palaat tämän tästä "vanhoihin tapoihisi", tai sitten vasta pallottelet ajatuksella aloittaa ruokavaliomuutos ja ehkäpä jopa elämänmuutos, muttet osaa tulla mihinkään järkevään lopputulokseen siitä, pitäisikö vai eikö ja mistä on enemmän hyötyä kun haittaa. Usko minua, tiedät jo ratkaisun. Tarvitset ehkä vain vähän apuja ajatustesi järjestämiseen ;)

Kokemuksesta tiedän, ettei mikään murhe suista täysin raiteilta, edes todella rasittuneena ja väsyneenä, kun ei samalla kiusaa kroppaansa sopimattomalla sapuskalla. Yksi matonkude säkistä kerrallaan. Jos kärsii vaikkapa jatkuvista suolistovaivoista, voi sen tuoma rasitustila olla niin suuri, että enemmän vähemmän kaikki saattaa tuntua ylivoimaiselta. Ketoperheessämme on kuitenkin koettu useita parantumisia hyvin monenlaisten vaivojen osalta. Puhuin juuri Pääsiäisen jälkeen ketoilun aloittaneen ystäväni kanssa ja hankalat vatsavaivat ovat hänelläkin muisto vain. Kahdessa arkiviikossa! Tällainen edistyminen vapauttaa valtavasti resursseja jaksamisen osalta muuhun.

Pari linkkiä:

Koutsauksesta kiinnostuneen kannattaa käväistä täällä.


Ketogeeniseen ruokavalioon on aivan mieletön valmennus, jossa on facebookin ehkäpä kannustavin ja hyvähenkisin tukiryhmä. Olen ollut myös itse mukana jo keväästä 2018. Liittymisen jälkeen jäsenyys on elinikäinen, eli yhdellä kertamaksulla pääset palaamaan kaikkiin materiaaleihin aina halutessasi. Jos haluat tutustua valmennukseen, voit tehdä sen riskittä, rahat takaisin 14pv takuulla. Mikäli lähdet mukaan juuri tämän linkkini kautta, saat valmennuksen halvimpaan mahdolliseen hintaan ja saat myös minun tukeni. Kirsin kanssa ketoosiin.