Nyt alkaa olla kesän 2010 virallinen aloitusviikonloppu ehtoopuolella! Elohopea teki niin suuren kertaloikan mittareiden yläkerroksiin, että suurin osa suomen kansasta ei ollut pysyä perässä. Perjantaina moni totesi vaatekaappinsa sisällön kuuluvan jollekkin lyhyemmälle leveyspiirille, ja topit sekä avokkaat alkoivat tehdä pikaistettua paluumuuttoa takaisin ullakoilta ja varastoista.
Ei ole vaikea veikata miten tähän kesän pikalähtöön on ympäri maatamme osallistuttu. Lukemattoman moni terassi ja patio on saanut kevätsiivouksensa. Iloisin ja kevyin mielin tasot ja pinnat on harjattu, puunattu ja puhdistettu, grillit on kaivettu esiin ja ostoslistoille on kirjattu merkintöjä kaasu-, hiili- ja sytytysnestevarannoista. Puutarhakalusteet on kaivettu esiin ja penkin pehmusteet tampattu puhtaaksi seiteistä ja pölyistä.
On varmasti ihmisiä, jotka viikonvaihteen sääennusteet kuultuaan varasivat jääkaappiin setin kevyesti alkoholipitoista virvoitusjuomaa, ja garderobiinsa uuden kimalletopin sekä aurinkolasit. Heillä ei ehkä ollut pihaa tai patiota kunnostettavaksi, tai muuten vaan aikomustakaan kesän ensihetkiä tuhlata kotona puuhailuun. Jossain päin suomea saatettiin todeta perjantai-iltana, että aurinkorasvanjämät ovat sitten jääneet talvilomalla Torremolinokseen. Kauppaan ei sen vuoksi yleensä suomalainen jaksa lähteä, sillä eihän iho nyt sentään yhden toukokuisen lauantaivapaan aikana karrelle voi palaa!
Muutamien vasta pohtiessa lihatiskillä grillauskauden avaamista, heitä ripeämmät ovat ehtineet uusimaan koko kesäkeittiönsä, lattiamatoista lettulastaan ja leipäkoriin. Ihan sillä samalla koukkaisulla rautakaupassa, jonka tarkoituksena oli uusia puutarhaletkunliittimet, katkenneet harjanvarret ja puhjenneet kottikärrynrenkaat. -Nykyään niin näppärästi saa monet hankinnat saman katon alta!
Joillakin tarmonpesillä on tällaisena ensimmäisenä helteisenä viikonloppuna päällä pikakelaus. Pikakelauksella ehtii vihellellen tuunaamaan terassin kaluston, vaihtamaan hiekan lasten hiekkalaatikkoon, tervaamaan veneenpohjan, ostamaan pihaan uuden keinun, liukumäen, kompostin, pari kartiotuijaa sekä suihkulähteen, ja heittämään vielä kauppareissun lomassa uimarannalle talviturkkinsa. Tässä samassa ajassa tavallinen kuolevainen, lukee kahvikupin äärellä paikallisen lehden ja harkitsee käyvänsä tuttavansa pihakirpputorilla, mutta käykin vaan viikonlopun ruokaostoksilla ja Alkossa. Ihan normaalinopeudella.
Tuttavapiirimme ei jäänyt kaikenkansan keskivertoa köyhemmäksi, näissä tämän viikonvaihteen kesänaloittajaisissa. Saunajuomaa ja grilliherkkuja on nautittu, keskikaupungilla rilluteltu, joku maalasi taloaan, toinen juoksi maratonin ja kolmas panosti auringossa köllöttelyyn. Kuulin myös erityisen ärhäkästä siitepölyallergiasta, auringon polttamista hartioista, tanssikilpailussa menestymisestä ja onnistuneista valokuvaotoksista!
Meidän perheessä kaivettiin naftaliinista fiilikset siitä miltä tuntuu ampiaisen pisto ja kumisaapas paljaassa jalassa. Päällimmäisenä muistissa on kuitenkin omalla terassilla syödyt kiireettömät aamupalat!
Vetää suupielet hymyyn. Ihanaa että tuli taas kesä! Tätä haluaa lisää.
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Oman näköistä kaffetta!
Ystäväni FB-statuksessa manattiin juuri pieleen mennyttä kahvivalintaa. Oli tullut ostettua hätäpäissä X-traa (oikeinkirjoitukseni saattaa ontua) ja kahvi oli kuulemma todella pahaa.
Moni on varmaan kokenut vastaavaa, itsekin olen ollut toisinaan tässä tilanteessa. Silti useinkaan ei tule heitettyä "pahoja poroja" pois, vaan irvistellen litkut vedetään viimeiseen mukiin saakka. Tämä on aika hassua, kun ajattelee ettei yksittäisen kahvipaketin hinta monenkaan taloutta nurin kaataisi.
Eräs ystävistäni ostaa aina halvinta mahdollista kahvia, ja sen kuulemma kuuluukin olla pahaa. Häntä ärsyttää oma kahviriippuvuutensa, ja jokainen kuppi kitkerää kahvia on ikäänkuin rangaistus siitä että taas on kuppi huulilla. Itse kaikelle mahdolliselle persona olen huvittunut moisesta masokismista.
Meillä kidutaan arkisin ihan laiskuuttamme. Keittiössämme kököttää kaksi keitintä, MoccaMaster ja MyCafé. MyCafén kahvi ei mielestämme ole kovin hyvää, mutta keittimellä saa kupillisen kuumaa suoraan mukiin, ja tämä on muka ratkaisevasti helpompaa ja nopeampaa kuin tavallinen suodattaminen. Kahvipodit ovat lisäksi aika kalliita, tosin hintaa tasoittaa se, ettei pannunpohjalle jää ylimääräisiä liruja seisomaan.
MoccaMaster meillä keittää sitten ne kahvit, joiden äärellä ehditään istumaankin. Keittimen merkin nimeen en mitenkään vanno. Meidän perusmallin masterimme ei ole juuri millään lailla parempi, kuin sitä edeltävät muun merkkiset keittimemme ovat olleet. Kahvimme saa kuitenkin paljon kehuja! Ja tämä on eniten purusekoituksemme ansiota.
Olen kokeileva luonne, joka kohtalaisen rennoin ranneliikkein kokeilee milloin minkäkin asian tuunailua. Oma leima pitää olla kaikessa, oman kodin rakentamisesta autoihin ja moottoripyöriin. Mitään reseptiä en oikein malta olla sörkkimättä omanlaisekseni. Kahvinkin pitää siis olla customoitua. Tämän hetkinen suosikkini on fiftyfifty tummaa Presidenttiä ja Juhlamokkaa. Kahvilaadut tulee sekoittaa huolella keskenään. Joskus omaksi huvikseni saatan ripauttaa suodatinpussiin mukaan vähän kanelia tai kardemummaa. Pienistä asioista on kiva nauttia! Suosittelen!
Moni on varmaan kokenut vastaavaa, itsekin olen ollut toisinaan tässä tilanteessa. Silti useinkaan ei tule heitettyä "pahoja poroja" pois, vaan irvistellen litkut vedetään viimeiseen mukiin saakka. Tämä on aika hassua, kun ajattelee ettei yksittäisen kahvipaketin hinta monenkaan taloutta nurin kaataisi.
Eräs ystävistäni ostaa aina halvinta mahdollista kahvia, ja sen kuulemma kuuluukin olla pahaa. Häntä ärsyttää oma kahviriippuvuutensa, ja jokainen kuppi kitkerää kahvia on ikäänkuin rangaistus siitä että taas on kuppi huulilla. Itse kaikelle mahdolliselle persona olen huvittunut moisesta masokismista.
Meillä kidutaan arkisin ihan laiskuuttamme. Keittiössämme kököttää kaksi keitintä, MoccaMaster ja MyCafé. MyCafén kahvi ei mielestämme ole kovin hyvää, mutta keittimellä saa kupillisen kuumaa suoraan mukiin, ja tämä on muka ratkaisevasti helpompaa ja nopeampaa kuin tavallinen suodattaminen. Kahvipodit ovat lisäksi aika kalliita, tosin hintaa tasoittaa se, ettei pannunpohjalle jää ylimääräisiä liruja seisomaan.
MoccaMaster meillä keittää sitten ne kahvit, joiden äärellä ehditään istumaankin. Keittimen merkin nimeen en mitenkään vanno. Meidän perusmallin masterimme ei ole juuri millään lailla parempi, kuin sitä edeltävät muun merkkiset keittimemme ovat olleet. Kahvimme saa kuitenkin paljon kehuja! Ja tämä on eniten purusekoituksemme ansiota.
Olen kokeileva luonne, joka kohtalaisen rennoin ranneliikkein kokeilee milloin minkäkin asian tuunailua. Oma leima pitää olla kaikessa, oman kodin rakentamisesta autoihin ja moottoripyöriin. Mitään reseptiä en oikein malta olla sörkkimättä omanlaisekseni. Kahvinkin pitää siis olla customoitua. Tämän hetkinen suosikkini on fiftyfifty tummaa Presidenttiä ja Juhlamokkaa. Kahvilaadut tulee sekoittaa huolella keskenään. Joskus omaksi huvikseni saatan ripauttaa suodatinpussiin mukaan vähän kanelia tai kardemummaa. Pienistä asioista on kiva nauttia! Suosittelen!
tiistai 11. toukokuuta 2010
Selkäkipuja ja kinuskirahkaa
Onnekseni saan työskennellä etänä. Työni on yksityisyrittämiseen liittyvää papereiden pyörittelyä, sekä kommunikointia sähköpostilla ja puhelimella. Etätyö sopii luonteelleni loistavasti.
Aamuni ovat yleensä aika tahmeita, joten koen ehdottomaksi eduksi sen, ettei minun useinkaan tarvitse olla missään heti aamusta -ainakaan tietyllä kellonlyömällä. Minulla on myös selkärankaa olla avaamatta televisiota, nettiinkin harhaannun surffailemaan yleensä vasta kun on jo oikeasti tekemisen puutetta. Toisinaan kotityöt kilpailevat hieman työtöideni kanssa, mutta siitäkin on seurauksena ainoastaan työpäivän piteneminen.
Nyt olen kuitenkin turhauttavassa tilanteessa. Loukkasin selkäni, josta syystä olen sairaslomalla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olen päiväni edelleen kotosalla, mutten saa juurikaan tehtyä töitä, enkä sitäkään vähää kotitöitä.
En voi lähteä ulkoilemaan tai muutoin liikkumaan. Kotona on yllättävän vähän puuhia joissa ei tarvitsisi jossainmäärin kyykistellä tai ponnistella. En vielä ole keksinyt asentoa jossa lukeminen ei aiheuttaisi selän kipeytymistä lisää. En edelleenkään osaa avata televisiota, ja yllättäen huomasin, että netissä surffaamiseenkin tarvittaisiin parin päivän jälkeen enemmän mielikuvitusta kuin särkylääkkeiden turruttamat aivoni jaksavat tuottaa.
Kuvailen omaa luonnettani käyttäen juuri keksimääni nimikettä "ylisosiaalinen erakko". Normaalitilanteessa, vauhdikkaan ja sosiaalisen vapaa-aikani vastapainona, tarvitsen lähes elinehtonani työpäivieni yksinolon. Olen mielelläni päivät yksinäni, teen asiat omassa järjestyksessäni ja omaan tahtiini. Työpuheluita tulee jonkin verran tietysti, mutta niiden sisältö ei liity minuun henkilökohtaisesti, joten tämä ei erityisesti kuluta, sen enempää kuin lisääkkään, energioitani.
Nyt olen yhtäkkiä yksin. Joskushan sitä kaipaa päiviä jolloin saisi ihan vaan olla löllöttää. Kun niitä sitten tulee tilaamatta useampi putkeen, niin sisäinen erakkoni alkaakin olla hukassa omine ajatuksineen. Niin mielelläni vaikka vain siivoaisin, jos siihen jotenkin pystyisin! Aikani kuluu odotellessa puhelua magneettikuvauksen ajankohdasta, särkylääkkeiden vaikutusta seuraillen. Parissa päivässä olen soittanut kaikkien hoitovapailla ja muuten päivisin kotona olevien tuttavieni kuulumiset läpi, lukenut ja kommentoinut pariasataa FB-statuspäivitystä, yms. yms. Ylisosiaalisen minäni ylitsepursuavalla ylisuurella sosiaalisella verkkolla olikin yhtäkkiä aika vähän mitään tarjottavana!
Kompensoin tyhjää olotilaani syömällä sitä täydemmäksi. Löytäessäni itseni yhä uudelleen jääkaapilta, alan ymmärtää, miksi ylipainon sanotaan voivan kertoa kantajansa kaipaavan elämäänsä sisältöä. Onneksi lähetteeni magneettikuvaukseen on luokiteltu kiireelliseksi, ehkä oma toimettomuusreikäni ei ehdi muuntua kovin paksuksi käsinkosketeltavaksi materiaksi, leukani ja vyötäröni seutuville.
Tätä kirjoittaessani olen ollut hetkellisesti tunkematta mitään suuhuni. Mieheni ei siis voi enää väittää, etteikö blogin pitämisestä olisi mitään hyötyä! Koneella istuminen kuitenkin rasittaa selkää reilusti, joten siirtynen tästä jääkaappi välietappinani sohvan tietämille. Aion ahmaista kasan tänään kehittelemääni herkkua: Rahkaa, johon olen sekoittanut kinuskikastiketta ja banaaninpaloja! Syntisen hyvää ja ihanan täyttävää. Juuri sellaista jolla on hyvä muurata koloja umpeen!
Aamuni ovat yleensä aika tahmeita, joten koen ehdottomaksi eduksi sen, ettei minun useinkaan tarvitse olla missään heti aamusta -ainakaan tietyllä kellonlyömällä. Minulla on myös selkärankaa olla avaamatta televisiota, nettiinkin harhaannun surffailemaan yleensä vasta kun on jo oikeasti tekemisen puutetta. Toisinaan kotityöt kilpailevat hieman työtöideni kanssa, mutta siitäkin on seurauksena ainoastaan työpäivän piteneminen.
Nyt olen kuitenkin turhauttavassa tilanteessa. Loukkasin selkäni, josta syystä olen sairaslomalla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olen päiväni edelleen kotosalla, mutten saa juurikaan tehtyä töitä, enkä sitäkään vähää kotitöitä.
En voi lähteä ulkoilemaan tai muutoin liikkumaan. Kotona on yllättävän vähän puuhia joissa ei tarvitsisi jossainmäärin kyykistellä tai ponnistella. En vielä ole keksinyt asentoa jossa lukeminen ei aiheuttaisi selän kipeytymistä lisää. En edelleenkään osaa avata televisiota, ja yllättäen huomasin, että netissä surffaamiseenkin tarvittaisiin parin päivän jälkeen enemmän mielikuvitusta kuin särkylääkkeiden turruttamat aivoni jaksavat tuottaa.
Kuvailen omaa luonnettani käyttäen juuri keksimääni nimikettä "ylisosiaalinen erakko". Normaalitilanteessa, vauhdikkaan ja sosiaalisen vapaa-aikani vastapainona, tarvitsen lähes elinehtonani työpäivieni yksinolon. Olen mielelläni päivät yksinäni, teen asiat omassa järjestyksessäni ja omaan tahtiini. Työpuheluita tulee jonkin verran tietysti, mutta niiden sisältö ei liity minuun henkilökohtaisesti, joten tämä ei erityisesti kuluta, sen enempää kuin lisääkkään, energioitani.
Nyt olen yhtäkkiä yksin. Joskushan sitä kaipaa päiviä jolloin saisi ihan vaan olla löllöttää. Kun niitä sitten tulee tilaamatta useampi putkeen, niin sisäinen erakkoni alkaakin olla hukassa omine ajatuksineen. Niin mielelläni vaikka vain siivoaisin, jos siihen jotenkin pystyisin! Aikani kuluu odotellessa puhelua magneettikuvauksen ajankohdasta, särkylääkkeiden vaikutusta seuraillen. Parissa päivässä olen soittanut kaikkien hoitovapailla ja muuten päivisin kotona olevien tuttavieni kuulumiset läpi, lukenut ja kommentoinut pariasataa FB-statuspäivitystä, yms. yms. Ylisosiaalisen minäni ylitsepursuavalla ylisuurella sosiaalisella verkkolla olikin yhtäkkiä aika vähän mitään tarjottavana!
Kompensoin tyhjää olotilaani syömällä sitä täydemmäksi. Löytäessäni itseni yhä uudelleen jääkaapilta, alan ymmärtää, miksi ylipainon sanotaan voivan kertoa kantajansa kaipaavan elämäänsä sisältöä. Onneksi lähetteeni magneettikuvaukseen on luokiteltu kiireelliseksi, ehkä oma toimettomuusreikäni ei ehdi muuntua kovin paksuksi käsinkosketeltavaksi materiaksi, leukani ja vyötäröni seutuville.
Tätä kirjoittaessani olen ollut hetkellisesti tunkematta mitään suuhuni. Mieheni ei siis voi enää väittää, etteikö blogin pitämisestä olisi mitään hyötyä! Koneella istuminen kuitenkin rasittaa selkää reilusti, joten siirtynen tästä jääkaappi välietappinani sohvan tietämille. Aion ahmaista kasan tänään kehittelemääni herkkua: Rahkaa, johon olen sekoittanut kinuskikastiketta ja banaaninpaloja! Syntisen hyvää ja ihanan täyttävää. Juuri sellaista jolla on hyvä muurata koloja umpeen!
tiistai 4. toukokuuta 2010
Huhhuh! Coyote sucks!
Wappu tuli ja meni, onneksi liiemmittä kommelluksitta. Muuten niin mukavaan vappujuhlintaan tuli kuitenkin ikävä käänne kun erehdyin viemään tuttaviani syömään Hämeenlinnan Coyoteen.
Meitä oli 16 hlön ryhmä, jotka olivat toista päivää liikenteessä, eli olimme hyväntuulinen "väsyneen iloinen" ryhmärämä, jotkut ottaneena, toiset selvinpäin, mutta kukaan ei missään örvellyskunnossa todellakaan. Pitkän kaavan mukaan olimme menossa seitsemän maissa illalla syömään, joku otti valmiin menun ja joku toinen alkupalat erikseen. Ravintolassa oli suunnilleen oman ikäluokkamme asiakkaita muissa pöydissä.
Yhdellä seurueemme jäsenistä on uniikki puhetyyli. Hän on seurallinen ja paljon äänessä. Muukin porukka toki vilkkaasti keskusteli, 16hlöä pitkässä pöydässä aiheuttaa jonkin verran äänen korotusta että porukka pysyy jutun juonessa. Seurueemme pöytä oli ravintolan päädyssä seinän vieressä, eikä keskustelumme millään lailla voinut häiritä muita vapunjuhlijoita Coyotessa. Minä olin kuskina, mutta vappufiiliksissä mukana punainen peruukki päässäni. Täysin vesilinjalla jouduin olemaan siksi että selkäni vaivaa, enkä päässyt kunnolla kävelemään.
Muutama pariskunta oli alkuruokaa tilatessaan tilannut pullon punaviiniä, muutama oli ottanut oluen ja jokunen oli tilannut pelkän aperitiivin, tarkoituksena tilata ruokajuoma pääruoan kanssa. Alkuruokien jälkeen ravintolan henkilökunta tuli ilmoittamaan että pöytäämme ei enää tarjoilla alkoholijuomia. Tarjoilija kävi ilmoittamassa asian niin nopeasti ja yllättäen, ettemme edes ehtineet kysyä miksi, kun hän oli jo mennyt menojaan.
Tarjoilijan alkaessa tuomaan pääruokia, kysyin tarkennusta asiaan. Mikä voi olla syynä ettei alkoholia meille tarjottaisi? Tarjoilija selitti seurueen olevan liian humalassa. Kysyin yllättyneenä mistä he niin päättelivät ja vastaus kuului että sen kuulee puheesta ja näki kuulemma jo sisään tullessa esim. kävelytyylistäni. SELVÄ PYY. Kännissä siis kuin käet!
Minä selkävikainen kuljettaja.. Hmm.. Kävelytyylistäni pystyi päättelemään monta asiaa, mutta känniseltä kävelyni ei silti mielestäni voinut vaikuttaa. Mielestäni myöskään hurmaava peruukkini, pirunsarvineen, ei nimenomaan vappuna kenenkään alkoholitottumuksia paljasta. Jo jonkin verran tuohtuneena kerroin olevani vesiselvä, mutta että olisin lasin punaviiniä kyllä mieluusti karitsani seuraksi tilannut. Tarjoilijalle oli kuulemma aivan sama miksi kävelin niinkuin kävelin, koskapa seurueessani oli myös eräs jonka puhetyylistä kuuli meidän olevan liikaa ottaneita.
Ystävääni ei ole valettu samasta muotista kuin muita, eikä hän puhetyylilleen mitään mahda. Tarjoilijan viitatessa suoraan häneen, hän ymmärrettävästi loukkaantui ja ilmoitti lähtevänsä ja syövänsä ruokansa muualla. Loppuseurue piti pikapalaverin, ja tuli siihen tulokseen ettei paikkaa kannata lähteä koko porukalla siinä vaiheessa vaihtamaan, sillä muutama oli pääruokansa syömisen jo aloittanut. Juomia ei edelleenkään suostuttu tarjoamaan. Joillakin sentään oli viinit pihviensä seuraksi, kun olivat ymmärtäneet pullon heti alkuun pöytään tilata.
Tarjoilijana meillä oli nuorehko tyttö. Hänen (todennäköisesti esimiehensä) kollegansa auttoi ruokien kantamisessa pöytään. Paikassa myydään mm. monenlaisia ja -nimisiä hampurilaisannoksia. Kun hampurilaiset tuotiin pöytään, oli kulunut noin tunti tilaamisesta, pihviruokailijat olivat jo melkein pihvinsä syöneet. Osa seurueestamme oli lähtenyt käymään tupakalla, sillä odotus oli pitkä ja seurueemme kohtelun takia taisi hermosauhut olla paikallaan yhdelle jos toisellekin. Lähtiessään ulkona käymään, he olivat jättäneet meille tiedon siitä minkä menun kukin oli ottanut.
Tarjoilija kysyi mikä purilainen on kenellekin. Emme osanneet hampurilaisten nimen perusteella tätä kertoa. Kysyin eivätkö he ole kirjoittaneet ylös mihinkään, mikä annos kuuluu kenellekin.. Asiakkaan kuulemma pitää tietää itse mitä on tilannut, heillä on päivässä satoja asiakkaita eikä asiakas voi olettaa heidän muistavan mitä kukakin on tilannut.
-Tässä kohtaa en voinut enää hillitä itseäni. Kärkevästi kommentoin sitä, että he ovat jo loukanneet ja ajaneet syyttä suotta yhden ihmisen ulos ravintolastaan, muut joutuvat perusteetta syömään kalliit pihvinsä viinittä sekä hampurilaiset oluetta, ja että on aika kummallista että jos asiakas tilaa jonkin menun, niin hänen pitäisi myös olla selvillä siitä minkä niminen hampurilainen menuun kuuluu. Tarjoilijan ammattitaitoon kuuluu mielestäni ravintolan ruokalistan tuntemus.
Tässä vaiheessa meille sanottiin että tarjoilijatyttönen on töissä ensimmäistä päivää. Vastasin että silloinhan tämä ei tokikaan ole hänen vikansa, vaan sen joka työskentelyohjeet on antanut. Lisäsin että viimeiseksi vika kuitenkaan on asiakkaan. Kysyin myös tietävätkö he mitä laskutetaan keneltäkin. Tämä kuulemma oli tiedossa. Kerroin etten voi ymmärtää millä logiikalla he laskut osaavat kirjoittaa jos ei ole tiedossa kuka on tilannut mitäkin. Pyysimme jättämään hampurilaiset pöytään josta me itse setvimme mikä on kenenkin annos. Tässä vaiheessa olimme menettäneet täysin ruokahalumme, lähes jokaisella jäi ruoka tai suurin osa ruuasta syömättä. Jälkiruokaa ei kenenkään tehnyt mieli enää tilata (menuun kuuluneet jäi syömättömänä pöytään).
Käsittämätöntä toimintaa. Ravintolalla on oikeus valita asiakkaansa, mutta onko oikeus myös tylyyn ja loukkaavaan käytökseen? Ketä varten ravintola on -olen luullut että asiakasta? Onneksi asiakkaalla on myös oikeus valita ravintolansa. Vastedes tuttavapiirini boikotoi paikkaa, mutta siihen heillä ilmeisesti on varaa kun asiakkaita tuntuu olevan liikaa. Minä äänestän lompakollani, ja takuulla vien rahani vastedes sinne missä saa ruokaa ja palvelua varustettuna asianmukaisella ja ystävällisellä, edes neutraalilla, käytöksellä! Harmillista on se, ettei Hämeenlinnassa ole liikaa ruokapaikkoja. Jään kuitenkin mieluummin syömättä kun menen enää Coyoteen Hämeenlinnassa.
Meitä oli 16 hlön ryhmä, jotka olivat toista päivää liikenteessä, eli olimme hyväntuulinen "väsyneen iloinen" ryhmärämä, jotkut ottaneena, toiset selvinpäin, mutta kukaan ei missään örvellyskunnossa todellakaan. Pitkän kaavan mukaan olimme menossa seitsemän maissa illalla syömään, joku otti valmiin menun ja joku toinen alkupalat erikseen. Ravintolassa oli suunnilleen oman ikäluokkamme asiakkaita muissa pöydissä.
Yhdellä seurueemme jäsenistä on uniikki puhetyyli. Hän on seurallinen ja paljon äänessä. Muukin porukka toki vilkkaasti keskusteli, 16hlöä pitkässä pöydässä aiheuttaa jonkin verran äänen korotusta että porukka pysyy jutun juonessa. Seurueemme pöytä oli ravintolan päädyssä seinän vieressä, eikä keskustelumme millään lailla voinut häiritä muita vapunjuhlijoita Coyotessa. Minä olin kuskina, mutta vappufiiliksissä mukana punainen peruukki päässäni. Täysin vesilinjalla jouduin olemaan siksi että selkäni vaivaa, enkä päässyt kunnolla kävelemään.
Muutama pariskunta oli alkuruokaa tilatessaan tilannut pullon punaviiniä, muutama oli ottanut oluen ja jokunen oli tilannut pelkän aperitiivin, tarkoituksena tilata ruokajuoma pääruoan kanssa. Alkuruokien jälkeen ravintolan henkilökunta tuli ilmoittamaan että pöytäämme ei enää tarjoilla alkoholijuomia. Tarjoilija kävi ilmoittamassa asian niin nopeasti ja yllättäen, ettemme edes ehtineet kysyä miksi, kun hän oli jo mennyt menojaan.
Tarjoilijan alkaessa tuomaan pääruokia, kysyin tarkennusta asiaan. Mikä voi olla syynä ettei alkoholia meille tarjottaisi? Tarjoilija selitti seurueen olevan liian humalassa. Kysyin yllättyneenä mistä he niin päättelivät ja vastaus kuului että sen kuulee puheesta ja näki kuulemma jo sisään tullessa esim. kävelytyylistäni. SELVÄ PYY. Kännissä siis kuin käet!
Minä selkävikainen kuljettaja.. Hmm.. Kävelytyylistäni pystyi päättelemään monta asiaa, mutta känniseltä kävelyni ei silti mielestäni voinut vaikuttaa. Mielestäni myöskään hurmaava peruukkini, pirunsarvineen, ei nimenomaan vappuna kenenkään alkoholitottumuksia paljasta. Jo jonkin verran tuohtuneena kerroin olevani vesiselvä, mutta että olisin lasin punaviiniä kyllä mieluusti karitsani seuraksi tilannut. Tarjoilijalle oli kuulemma aivan sama miksi kävelin niinkuin kävelin, koskapa seurueessani oli myös eräs jonka puhetyylistä kuuli meidän olevan liikaa ottaneita.
Ystävääni ei ole valettu samasta muotista kuin muita, eikä hän puhetyylilleen mitään mahda. Tarjoilijan viitatessa suoraan häneen, hän ymmärrettävästi loukkaantui ja ilmoitti lähtevänsä ja syövänsä ruokansa muualla. Loppuseurue piti pikapalaverin, ja tuli siihen tulokseen ettei paikkaa kannata lähteä koko porukalla siinä vaiheessa vaihtamaan, sillä muutama oli pääruokansa syömisen jo aloittanut. Juomia ei edelleenkään suostuttu tarjoamaan. Joillakin sentään oli viinit pihviensä seuraksi, kun olivat ymmärtäneet pullon heti alkuun pöytään tilata.
Tarjoilijana meillä oli nuorehko tyttö. Hänen (todennäköisesti esimiehensä) kollegansa auttoi ruokien kantamisessa pöytään. Paikassa myydään mm. monenlaisia ja -nimisiä hampurilaisannoksia. Kun hampurilaiset tuotiin pöytään, oli kulunut noin tunti tilaamisesta, pihviruokailijat olivat jo melkein pihvinsä syöneet. Osa seurueestamme oli lähtenyt käymään tupakalla, sillä odotus oli pitkä ja seurueemme kohtelun takia taisi hermosauhut olla paikallaan yhdelle jos toisellekin. Lähtiessään ulkona käymään, he olivat jättäneet meille tiedon siitä minkä menun kukin oli ottanut.
Tarjoilija kysyi mikä purilainen on kenellekin. Emme osanneet hampurilaisten nimen perusteella tätä kertoa. Kysyin eivätkö he ole kirjoittaneet ylös mihinkään, mikä annos kuuluu kenellekin.. Asiakkaan kuulemma pitää tietää itse mitä on tilannut, heillä on päivässä satoja asiakkaita eikä asiakas voi olettaa heidän muistavan mitä kukakin on tilannut.
-Tässä kohtaa en voinut enää hillitä itseäni. Kärkevästi kommentoin sitä, että he ovat jo loukanneet ja ajaneet syyttä suotta yhden ihmisen ulos ravintolastaan, muut joutuvat perusteetta syömään kalliit pihvinsä viinittä sekä hampurilaiset oluetta, ja että on aika kummallista että jos asiakas tilaa jonkin menun, niin hänen pitäisi myös olla selvillä siitä minkä niminen hampurilainen menuun kuuluu. Tarjoilijan ammattitaitoon kuuluu mielestäni ravintolan ruokalistan tuntemus.
Tässä vaiheessa meille sanottiin että tarjoilijatyttönen on töissä ensimmäistä päivää. Vastasin että silloinhan tämä ei tokikaan ole hänen vikansa, vaan sen joka työskentelyohjeet on antanut. Lisäsin että viimeiseksi vika kuitenkaan on asiakkaan. Kysyin myös tietävätkö he mitä laskutetaan keneltäkin. Tämä kuulemma oli tiedossa. Kerroin etten voi ymmärtää millä logiikalla he laskut osaavat kirjoittaa jos ei ole tiedossa kuka on tilannut mitäkin. Pyysimme jättämään hampurilaiset pöytään josta me itse setvimme mikä on kenenkin annos. Tässä vaiheessa olimme menettäneet täysin ruokahalumme, lähes jokaisella jäi ruoka tai suurin osa ruuasta syömättä. Jälkiruokaa ei kenenkään tehnyt mieli enää tilata (menuun kuuluneet jäi syömättömänä pöytään).
Käsittämätöntä toimintaa. Ravintolalla on oikeus valita asiakkaansa, mutta onko oikeus myös tylyyn ja loukkaavaan käytökseen? Ketä varten ravintola on -olen luullut että asiakasta? Onneksi asiakkaalla on myös oikeus valita ravintolansa. Vastedes tuttavapiirini boikotoi paikkaa, mutta siihen heillä ilmeisesti on varaa kun asiakkaita tuntuu olevan liikaa. Minä äänestän lompakollani, ja takuulla vien rahani vastedes sinne missä saa ruokaa ja palvelua varustettuna asianmukaisella ja ystävällisellä, edes neutraalilla, käytöksellä! Harmillista on se, ettei Hämeenlinnassa ole liikaa ruokapaikkoja. Jään kuitenkin mieluummin syömättä kun menen enää Coyoteen Hämeenlinnassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
