maanantai 13. helmikuuta 2012

02100 Numeropalvelusta, hyvää päivää.


Kerronpas sapettavan tilitykseni tältä päivältä, vaikka ihan muille yrittäjille varoittavana esimerkkinä.

En onneksi koskaan ostanut mitään palveluita paljon kohutulta Directalta. Täysin samaa kakkaa kuitenkin tuppaa suuntaani, jo toistamiseen, 02100 numeropalvelusta.

Viimevuonna (2011) he kertoivat meidän olevan asiakkaanansa. Vastasin minulle soittaneelle henkilölle ettei tällaiseen palveluun ole kyllä mitään tarvetta ollut missään vaiheessa liittyä. Asiaa ihmetellessäni  selittivät että kyllä sopimus on ollut vuoden voimassa ja nyt tämä sopimus olisi pitänyt ymmärtää katkaista 14vrk sitten ettei uusi kausi olisi ehtinyt alkaa. Mitään ei kuulemma ollut tehtävissä, vaan lasku tulisi ja se olisi maksettava. Soittaja muistutti että he ovat lähettäneet vuosi sitten tilauksestani vahvistuksen ja samalla heidän palveluunsa käyttäjätunnarit ja salasanat ja vaikka mitä, joten olisin voinut halutessani reagoida ajoissa asiaan.

Kielsin mitään postia saaneeni, mutta soittaja oli kovin varma asiasta ja minä en uskaltanut täysin kyseenalaistaa tätä. Hoidan tällaiset asiat (2:hlön) yrityksessämme yksin, joten kukaan muu ei asiaa ollut voinut sössiä. Tapauksen ajankohdan aikoihin olimme juuri rakentaneet ja muuttaneet pariin otteeseen, joten mitä jos olin sittenkin tuollaiset paperit vastaanottanut ja hukannut? Soittaja kertoi näin todennäköisesti käyneen, mutta lupasi kuitenkin hunajaisella pahoitteluäänellään laittaa tarpeettoman palvelumme nyt poikki ettei "enää seuraavalla kaudella käy niin että myöhästytte". Sopimus siis luvattiin muuttaa määräaikaiseksi jne jne. Otin tapahtuneen tuolloin omaan piikkiini, ihmettelin vain että miten tällaiseen palveluun olen mahtanut alunperin tapojeni vastaisesti suostua. Maksoin siis laskun enempiä mukisematta, kun puhelimessakin oli vannottu että sopimuskausi laitetaan tässä ja nyt poikki eikä sama ongelma toistu.

Jälkikäteen tajusin firman olevan sama josta alunperin yli vuosi takaperin soitti miesmyyjä ja väitti heidän olevan 020202 numeropalvelu, jossa uuden yrityksen numero ei näy ilman maksua. Silloin kysyin että "anteeksi mistä palvelusta?" johon tuli vastaus takellellen että 0202öö 02100 numeropalvelusta, johon vastasin kiitos mutta ei kiitos. Tuolloin (2011) tämän tapauksen tullessani mieleen, olin kuitenkin jo maksanut yllä mainitsemani keskustelun pohjalta heidän laskunsa. Laiskuuksissani ajattelin, että tyhmästä päästä kärsii koko lompakko, mutta kun heidän yksipuolinen sopimuksensa kerran on nyt poikki niin en jaksa tapaukseen urhata enempää aikaani ja energiaani.

Tänään, helmikuussa 2012 sieltä sitten soitetaan, että huomenna jatkuu sopimus, joka olisi pitänyt 14pv aiemmin irtisanoa jos sen olisi halunnut poikki. Sanoin ettei mitään sopimusta ole ollut. Vastaus oli että ettekö te halua että numeronne näkyy numeropalveluissa, koskapa jos palvelun heiltä poistaa, ei  numeronne näy enää valtakunnallisessa numeropalvelussa. Sanoin että kyllä näkyy, soita vaikka heti 020202 jona tekin esiinnytte, ja kysy näkyykö meidän numero ja sen jälkeen maksammeko siitä. Hän ei kuulemma koskaan soittele sinne sillä puhelut ovat niin törkeän kalliita. Sanoin ettei yritykselle numeron näkyminen asiallisessa numeropalvelussa kuitenkaan maksa mitään ja että joka tapauksessa olette luvanneet että teidän palvelunne on meidän osaltamme laitettu poikki. Nainen väittää että numeropalveluissa näkyminen maksaa yritykselle aina ja että minulla on väärä käsitys ja ilmeisesti joku minua asiantuntevampi on firmassamme näitä asioita hoitanut. Vastasin että täyttä soopaa ja että meillä ei ole mihinkään hakupalveluun maksullista sopimusta, myöskään teille.

Sopimus kuitenkin oli heidän mielestään voimassa. Ei kuulemma ole tullut kirjallista irtisanomista. Sanoin että ei ole ei, koskapa teiltä sanottiin että sopimuskauden katkaisu menee sillä puhelulla poikki ja sillä selvä. Ei kuulemma ole näin sovittu eikä tehty (milläs todistan..), mutta että jos nyt maksan tuon 90,- +Alv laskun joka on tästä uudesta sopimuskaudesta, niin hän tällä puheella poistaa sitten tietomme järjestelmästä eikä ongelmaa uudestaan tule. Kysyin tarvitsevatko he sen NYT kirjallisena, ei kuulemma tarvi kun hän heti laittaa tästä näin sopimuksen poikki. Kysyin miten hitsissä se nyt sitten onnistuisi jos ei vuosi sitten onnistunut? Kuulemma toki onnistuu. Sanoin että miten ihmeessä sitten voitte vaatia kirjallista irtisanomista viimevuodelta jos kerran nyt onnistuu ilman? Vastaus että "No, en tietenkään voi kieltää teitä laittamasta sähköpostia mutta ei se kyllä olisi nyt tarpeellista"..

Olin aivan raivona. Pyysin sähköpostiosoitetta, tai esimiehen puhelinnumeroa. Sain sähköpostiosoitteen. Kirjoitin aika tulikivenkatkuisen reklamaation annettuun osoitteeseen, selitin asian (myönnän, ärräpäitä säästelemättä), mukaan liitin muutaman linkin Directacasea hoitaneista lakiasiaintoimistoista ja pyysin kirjallista vastinetta siihen millä perusteella heidän mielestään olemme ylipäätään koskaan olleet 02100:n asiakas ja velvollinen maksamaan enää yhtä ainutta laskua asiaa koskien. Mainitsin myös että jos edelleen seisovat naurettavan väitteensä takana, tulostan materiaalin, laitan eteenpäin ryhmäkanteita rakenteleville asianajajille ja teen poliisille tutkintapyynnön.

Vastauksena tuli viesti: 13.2.2012 asiakasnumerolla xxxxxx tekemänne sopimus on 13.2.2012 päätetty ja lasku mitätöity. Eli poikki on mutta ehdin jonkin sopimuksen tänäänkin heidän silmissään tehdä? Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraako jatkoa asian tiimoilta.

Poikkeuksellisen törkeää huijausmeinikiä asiakkaiden saamiseksi ja pitämiseksi kiinni irtirimpuilusta huolimatta. Toki vähintään 1x/2vk joku vastaava firma soittelee "tietoja päivitelläkseen", mutta kun läpinät lopettaa lyhyeen ja sanoo tiukasti ettemme ole asiakkaanne emmekä ota mitään maksullisia palveluita, niin vastaus on yleensä että "selvä, kiitos, hei". Tuollaiset ovat jo arkirutiinia, eikä niistä mene enää edes päivä pilalle. Tänään olin aivan raivoissani. Sen kuuli kyllä tuo "tietojemmepäivittelijänainen" puhelimessa, joka aivan täysin minun vauhkoamisestani ja lopulta kiroilustani, välittämättä vaan luettelee siellä hakusanojamme, numeroitamme yms tietojamme, ja kun pyysin häntä olemaan hiljaa edes hetken ja kuuntelemaan,  oli aivan kuin olisin yrittänyt puhua nauhoitetulle viestille! Vasta kun korotin tarpeeksi ääntäni, eli HUUSIN muutaman kirosanan säestyksellä, pääsimme käymään edellä mainitun keskustelun.

Käsittämätöntä. Varokaa yrittäjät numerohakupalveluita. Ne yrittävät viedä aikanne, hermonne ja rahanne. Jos ovat jo vieneet, niin kerätkää voimanne ja rimpuilkaa päättäväisesti irti!

Hihhei ja uusia vastaavia kokemuksia tammikuussa 2013 postauksessani!