Mikä vikana, jos ei meinaa päästä ketoosiin?

Tässä tekstissäni tulee nyt paljon sellaistakin kokemusperäistä tietoa, jota ei mikään tiede tue. Kannattaa silti lukaista, mikäli olet aloittanut ketoilun, eikä kroppa tunnu mitenkään pääsevän ketoosiin.

Kuten seuraajilleni on käynyt moneen kertaan selväksi, itselläni on säästöliekkitausta. Söin vuosia, ellen vuosikymmeniä, aivan liian vähän. En tarkoituksella niukistellut, mutta söin pääasiassa puhdasta ja terveellistä ruokaa, jossa annokset oli kyllä isoja, mutta rasvamäärä pieni. Sapuskassani siis ei vaan kertakaikkiaan ollut riittävästi kaloreita, mikä ajoi kehon säästöliekille. Myös erittäin epäonnistunut karppauskokeilu sai varsinkin kilpirauhaseni epätyytyväiseksi ja hidasti aineenvaihduntaa entisestään. Tilaani on korjattu vuosia. Matkalla on myös käynyt kristallin kirkkaaksi monta syy- ja seuraussuhdetta, eikä ne aina ole kovin loogisesti perusteltavissa.

Tätä kirjoittaessani, olen ollut yli 2v ketolla ja monessa ryhmässä ja valmennuksessa mielenkiinnosta mukana. Tietoa on käytännön mukana kertynyt ja ryhmissä toki sekä opin, että seuraan muidenkin ketoilijoiden kokemuksia.

Monella kilpparivajiksella ja ennenkaikkea, jos on säästöliekkiä kehissä (ilmankin kilppariongelmia), ketoosi saattaa olla niinkin epäloogisesta jutusta kiinni, kun liian isosta kalorivajeesta. Tämä ei oikein meinaa mennä kaaliin, sillä normaalistihan hiilarin vähentämisen ja kalorivajeen yhdistelmällä pääsee vaan nopsemmin ketoosiin. Homman sotkee kuitenkin ilmeisesti -ja tämä omaa päättelyäni, kortisoli.

Eli kun kalorivaje on aina jonkinlainen stressireaktio kropalle, niin säästöliekistä kärsineelle kropalle se on sitä vielä moninverroin. Olen myös usein korostanut, että kilpirauhaseni ei kärsinyt taannoisesta karppauksestani hiilarivajeen takia, vaan siksi, ettei ruokavaliosta poistettujen hiilihydraattien tilalle otettu silloin rasvaa. Kalorivajeessa siis mentiin, vailla tuon taivaallista käsitystä ruokavalion kokonaisuudesta ja sen(kin) kokeilun jälkiseurauksia olen korjannut vuosia. Tämä kalorivajeen vaikutus kilpparivajiksille vahvistetaan mm. Ville Pöntysen "Tasapainoa Kilpirauhaselle" -verkkokurssilla. Sielläkin painotetaan, että millä tahansa ruokavaliolla on mahdollista saada kilpirauhanen toimimaan hyvin, mikäli kaloreita ja ravinteita tulee tarpeeksi. Ketogeenisellä moni Villenkin potilas voi paremmin,  joku on päässyt jopa kilpirauhaslääkkeistä eroon, mutta Ville korostaa, että kalorivajeesta vajaatoimintainen kilpirauhanen ei tykkää. Eli iso kalorivaje on myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivälle normaaliakin isompi stressori.

Stressi sitten taas, nostaa kortisolin eritystä ja kortisoli on insuliinin vastavaikuttajahormoni. Stressin aikana myös maksa yrittää olla avulias ja tehtailee varsinkin aamupalaksi glukoosia, vaikka lihasten proteiinista, jos muuta matskua ei käsillä ole. Tämän operaation nimi on glukoneogeneesi, jonka jälkeen siis verensokeri nousee ilman että söisi hiilarin hiilaria. Joissakin diabetekseen liittyvissä lähteissä tämän verensokerin nousun nimi on aamunkoittoilmiö, sillä syyksi saattaa riittää muutaman tunnin paasto, useimmiten siis yöuni. Tämä siis on ongelma, tai vähintään ilmiö, mikä ei sinänsä liity ketoiluun millään tavalla. Mekanismi on todettavissa verensokerimittarilla ja ilmiö on siis todellinen, joskaan ei vaivaa jokaista.

No miten tämä sitten liittyy ketoosiin ja ennen kaikkea siihen, jos se tarkasta ruokavaliosta huolimatta loistaa poissaolollaan? Sellaisen yhtälön kautta, että stressi, oli sitten kalorivajeeseen liittyvää tai ihan vaikka avioero, aiheuttaa sen, että kroppa valmistaa runsaasti stressihormoni kortisolia ja saa aikaan tuota maksan aamupalatehtailua (joskus se valmistaa myös välipaloja ja iltapaloja, ahkera kaveri ;) ). Ja kun verensokeri nousee glukoneogeneesin takia samaan aikaan, kun kortisoli insuliinin vastavaikuttajana torppaa insuliinin toimintaa, niin lopputuloksena verensokeri saattaa olla niin korkea, että kroppa ei vaan kertakaikkiaan pääse ketoosiin, taikka pysy siellä.

Kun elimistöllä on mistä tahansa syystä riittävästi glukoosia polttoaineena, se suosii sitä, eikä edes yritä valmistaa siinä tilanteessa tarpeettomia ketoaineita. Jos näitä olisi yhtä aikaa elimistössä, olisi tilan nimi ketoasidoosi ja se on henkeä uhkaava tilanne. Tästä syystä  niitä ei yhtä aikaa elimistöön "mahdu". Poikkeuksena ykköstyypin diabeetikko, joka voi kyllä ketoilla, mutta jonka täytyy tuolloin olla ruokavalionsa suhteen äärimmäisen pedantti, ilman poikkeuksia. Meillä muilla ketoasidoosia ei pääse ainakaan ruokavalion takia muodostumaan ja siksi verensokerin tarpeeksi iso nousu, mistä tahansa syystä, tipauttaa ketoosista.

Tällöin on joskus ratkaisuna syödä riittävästi, mistä lienee syntynyt tieteeseen perustumaton, mutta kokemusasiantuntijoiden vahvistama urbaanilegenda, että "rasva polttaa rasvaa". Mm. itselläni ja kymmenillä muilla joihin olen ketogeenisen kautta somessa näissä tilanteissa tutustunut, on siis niin, että vasta riittävä määrä rasvaa saa aikaan ketoosin. Nurinkurista, mutta kokemus ja käytäntö usein on, tieteellisesti todistettuun tai matemaattisesti laskettuun verrattuna. Tämä siis joskus tapahtuu riippumatta siitä, paljonko kropalla olisi omia eväitä vatsamakkaroina ja alleina. Eli joillakin se rasvanpoltto ja ketoosi käynnistyy kunnolla vasta, kun syö riittävästi rasvaa. Ei yli tarpeen, vaan pikemmin lähelle kulutusta.

Samalla kannattaa keskittyä poistamaan muita sressin aiheuttajia elämästä, eli riittävä uni, riittävä juominen, riittävät elektrolyytit, laadukkaat ruoka-aineet, ihmissuhteet ja työasiat kuntoon jne jne. Avainasemassa näyttää kuitenkin yllättävän monilla olevan tuo riittävä määrä rasvaa. Törmään tähän yhtenään. Moni laihtumista ahneesti tavoitellessaan aloittaa ketogeenisen ihan valtavilla, jopa yli 25% kalorivajeilla. Toisella tämmönen vaje yhdistettynä pieniin hiilareihin, takaa nopsan ketoosin, toisella se näyttää torppaavan ketoosin kokonaan ja jos ketoosiin pääseekin, niin ainakin säästöliekkitaustaisilla liian iso vaje saattaa aiheuttaa joka tapauksessa painojumin. Tuolloin ei paino nesteiden poistuttua liikahda, vaikka kalorivaje olisi valtava. Tai siis "ehkä juuri sen valtavan kalorivajeen takia".

Myös kasvuhormoni on insuliinin vastavaikuttaja. Kasvuhormonin tuotantoa boostaa mm. pätkäpaasto ja tietyt liikuntalajit. Verensokeri saattaa siis nousta ja ketoosi laskea. Näihin tilanteisiin liittyen ketoosi on yleensä kateissa pätkäpaastolla ennen ensimmäisiä syömisiä ja urheillessa heti ja jonkin aikaa liikunnan jälkeen. Jännästi toisilla nämä samat tilanteet tukevat ketoosia. Yksilöitä ollaan.

Myös infektiot voivat estää ketoosia. Sama syy, eli elimistö pitää yllä glukoosin tuotantoa ja tämä sitten taas on tieteellisestikin todistettu :D Harvinaista, mutta mahdollista.

Kortisonikuuri saattaa aiheuttaa ongelmia päästä ketoosiin. Tämäkin tieteellisesti tunnustetaan, mistä syystä ihmettelen, ettei monikaan tieteeseen nojaava "ketoosiguru" usko teoriaa siitä, että joskus syödyn rasvan lisääminen helpottaa ketoosiin pääsyä. Syy ja vaikutus on kortisonilla mielestäni sama kuin kropan omassa kortisolintuotannossa, eli kun se on insuliinin vastavaikuttaja, jne jne. Nämä eivät onneksi ole uskon asioita, eikä tieteellistä varmistusta tarvita. Yksilö voi kokeilla, miten omalla kohdalla asian laita on ja jos lisätty rasva (eli lisätyt kalorit) avittaa tyytyväisemmän kropan kautta sen ketoosiin pääsyssä, niin Good For You! Älä anna toisten kusta muroihisi, vaan jatka oman kroppasi ehdoilla! Pienenä lisähuomautuksena, astmalääkkeenä käytetyt inhaloitavat kortisonit eivät ilmeisesti päädy juurikaan verenkiertoon ja ovat siten harvemmin ketoosin puuttumisen syy. Etsi siis syytä ensin muualta, vaikka inhaloitavaa kortisonia käyttäisitkin.

Jostain syystä melatoniini saattaa hankaloittaa ketoosia. Varsinkin siis aamupäivän ketoosia. Lähteenä HUS, eli ei liene humpuukia. Ovat tutkineet, että melatoniinin käyttäminen estää insuliinin eritystä ja siten lisää verensokeripitoisuutta. Saman lähteen mukaan näin tapahtuu erityisesti noin 30%:lla suomalaisista, jotka kantavat tyypin 2 diabetekselle altistavaa geeniä. Itse vaihdoin melatoniinini sellaiseen, jossa on murto-osa entiseen melatoniiniini verrattuna sitä itse melatoniinia (0,6mg per annos) ja lisänä siinä on 20mg niasiinia. Siitä huolimatta, että tuotteessa on "ei ketokelpoinen makeutusaine", on tää vahvaan entiseen melatoniiniini verrattuna, toiminut unta helpottavasti, mutta myös ketoosin kannalta paremmin. Minulla kun on vahva tuo aamunkoittoilmiö, vaikken ole diabeetikko ja päälle olen melkoinen stressiessi ;) Ja maksanikin taitaa olla varsinainen glukoosikokkivirtuoosi! Eli haasteita ja ihmeteltävää on minunkin ketomatkallani riittänyt.

Muita syitä, ettei pääse ketoosiin, on väärät luulot syödyn sapuskan makroista, eli mm. piilohiilarit, liian suuri määrä proteiinia (kroppa kun saattaa valmistaa ylimääräisestä prodesta glukoosia), tai vaikkapa liian suuri kokonaisenergian määrä, jonka syynä voi olla liian sapuskan lisäksi tai sijaan, vaikkapa alkoholi. Ketoosissa saattaa pysyä vaikka kuinka isolla kaloriylimäärällä, eikä ketoosi estä lihomista. Mutta kun niin moni asia vaikuttaa tähän upeaan koneeseen nimeltä ihmiskeho, niin jos etsii syytä sille missä ketoosi luuraa, kannattaa tarkistaa myös se, ettei syö ylenmäärin liikaa kulutukseen nähden. Joskus kroppa vaan toteaa, ettei sen tarvitse valmistaa ketoaineita, kun polttoainetta tulee suusta alas tankaten ihan riittävästi, ellei jopa liikaa.

Tämän yleisyydestä on kahdenlaisia kokemuksia. Se on yhteistä, että nähtävästi yksilö aika harvoin arvioi kulutuksensa oikein. Esimerkkinä kaksi ketovalmennusta, joissa olen mukana. Ketokickstartissa on yleisempää, että kulutus arvioidaan liian vähäiseksi. Yksilöt esim. arvioivat kulutustaan laskiessaan energiankulutuslaskureihin, etteivät ole aktiivisia, kun eivät harrasta liikuntaa. Yleensä laskureiden "ei juuri ollenkaan aktiivinen" tarkoittaa kuitenkin petipotilasta. Jo istuma-asento kuluttaa enemmän kaloreita. Makrolaskurit taas ehdottelevat isoja kalorivajeita ja väittävät, että ne ovat "kohtuullisia". Tässä valmennuksessa vetäjät varoittelevat tämän tästä liian niukan syömisen tuomista ongelmista ja hyvinvointivalmentajina heidän asiakkaansa, varsinkin naiset, tyypillisesti niukistelevat kaloreita liikaa. Jakob Valdmalla taasen on potilastyöstään erilaista kokemusta, joten hänen luotsaamassa Keto Akatemiassa, varoitellaan enemmän siitä, että yksilö useammin arvioi kulutuksensa yläkanttiin. Suo siellä, vetelä täällä. Molemmissa valmennuksissa porukka saa huikeita tuloksia! Yksilöiden välillä on kuitenkin isoja eroja siinä, mihin suuntaan pitää tekemisiään korjata, jos homma ei toimi. Kannattaa rauhassa perehtyä ja pohtia vaikka asiantuntijan avulla, että onko omat syömiset balanssissa, mahdollinen kalorivaje sopiva jne. Kalorien ja makrojen laskeminen ei kuitenkaan kuulu ketoiluun elämäntapana, vain "omien sudenkuoppien löytämiseen" ja uuden syömismallin opettelun vaiheeseen. Jokaisen on hyvä pyrkiä kohti intuitiivista syömistä, vaikka mahdollisten ketoosihaasteiden takia joutuisi käyttämään ruokapäiväkirjaa jonkin aikaa apuna.

Joillakin jostain syystä melkein kaikki makeutusaineet nostaa verensokeria, nekin, joiden ei kuuluisi imeytyä. Eli jos olet sulkenut itsestään selvempiä syitä ketoosinmetsästyslistaltasi, niin kannattaa hetkeksi jättää kaikki makeutus pois. Tääkin niitä kummia juttuja, joiden ei pitäisi toimia näin, mutta minkäs teet, jos oma kroppa tekee välillä taikatemppuja! Tästä on spekuloitu, että voiko pelkkä makea maku tehdä aivojen kautta jonkun tepposen verensokerille, tai huijata kroppaa luulemaan ettei tarvitse valmistaa ketoenergiaa, kun on "makeaa energiaa" saatavilla, mutta siis todellakaan virallisia todisteita tästä ei ole.

Itselle sopimattomat ruoka-aineet ovat ilman muuta stressitekijä elimistölle. Sopiiko sinulle esimerkiksi kaikki maidon ainesosat, vai voisiko ketojumin taustalla olla kenties suolistoa, kilpirauhasta, yms häiritsevä ja elimistöön tulehdustilan aiheuttava maitotuote? Maito tässä ainoastaan esimerkki, monelle ketoilijalle juustot ovat erinomaista ketoruokaa. Mikä tahansa ruoka-aine saattaa olla juuri sinulle huono juttu. Gluteeni saattaisi aiheuttaa samaa, mutta harvemmin kukaan ketoilee niin, että ruokavaliossa olisi viljoja. Kannattaa kuitenkin tarkistaa ainesosat pakkauksista. Esim "siemennäkkileipä" sisältää usein niin viljoja kuin jopa makeutusta.

Apuja voi olla MCT-öljystä (joka auttaa elimistöä tuottamaan vähän ketoaineita ilman ketoosiakin), liikunnan hetkellisestä lisäämisestä (kunhan se ei ole kropalle selkeästi stressori), kalorien vähentämisestä (jos syynä liiat kalorit), kalorien lisäämisestä rasvoilla (jos syynä kilppari tai/ja säästöliekki ja/tai liian pienet kalorit). Tuoteselosteet pitää luurata tarkkaan. Sokereita, tärkkelystä ja viljoja on niin leikkeleissä kun marinadeissa yms, missä niitä ei ehkäpä olettaisi olevan. Tiesitkö esimerkiksi, että monessa kebablihassa on viljaa ja vielä gluteenipitoista viljaa? Kysyvä ei tieltä eksy ja ravintoloiden kuuluu kertoa tarjoamiensa ruokien ainesosat kysyttäessä. Ruokapäiväkirjan pito jonkin sovelluksen avulla esim viikon tai kaksi, saattaa valaista asioita, jos sellaista ei ole aiemmin pitänyt. Itse yllätyin esim siitä, kuinka paljon kahvimaidoistani kertyi päivässä hiilareita.

Ketoosia kannattaa kuitenkin tavoitella. Muutamankin ketogeenisellä rkvaliolla potilaitaan hoitavan lääkärin mielestä, ketoosi on turvallinen (myös kilpparivajiksille), toisin kuin vhh ilman ketoosia, joka saattaa olla tie aineenvaihdunnalliseen turmioon. Ketoosi suojaa esim lihasmassaa ja muita aineenvaihduntaa ylläpitäviä elementtejä. VHH saattaa toimia juuri toisinpäin. Alle 0,5 ketoarvo verimittarilla mitattuna, tarkoittaa, ettei aineenvaihdunnalla ole ketoosin suojaavaa vaikutusta ja ongelmia saattaa tulla, vaikkei aiemmin olisi säästöliekistä tai muista aineenvaihdunnan ongelmista kärsinyt. Mukaan luettuna kilpirauhasen vajaatoiminta. Tavoitteena kannattaa siis olla yli 0,5 ketoarvo, mutta mikäli ketoosi on pitkään liki tai yli 3, niin se viittaa liian pieneen proteiinin saantiin ja kroppa kyllä ottaa sen silloin hanakasti lihaksista, ketoosin suojavaikutuksesta huolimatta.

Yksi huomioitava seikka on se, millä mittaa ketoosin. Pissatikut eivät ole kovin luotettavia. Ensinnäkin juodun nesteen määrä vaikuttaa siihen mitä ne näyttää. Jos juo runsaasti, on virtsan määrä suurempi ja ketoaineet näkyy sen seassa laimeampana. Nestehukkainen saattaa taas olla tohkeisaan "vahvassa ketoosissa", vaikka näin ei todellisuudessa olisi. Toiseksi pissatikuissa näkyy ainoastaan ne ketoaineet, joita kroppa ei käytä hyödykseen. Kun on huolellinen ja ketoadaptoituu, ei kroppa heitä enää ketoaineita pönttöön, vaan käyttää ne energiaksi. Olen myös päätellyt, ettei adaptoitumisen jälkeen kroppa enää purskauttele ketoaineita tulemaan kovin randomisti, vaan tuotanto ikään kuin vastaa kysyntään paremmin. Adaptoiduttua pissatikut eivät useinkaan näytä merkkiäkään ketoosista, vaikka ketoosi todellisuudessa olisi vahva. Adaptoituminen saattaa tapahtua parista viikosta muutaman kuukauden sisällä. Jos on ollut ketoosissa aiemminkin, jopa nopeammin. Suosi siis verimittaria, vaikka sen käyttö onkin kalliimpaa.

No niin! Tulipa tekstiä, toivottavasti kestit mukana. Toivottavasti tästä oli myös monelle lukijalle hyötyä.

Ei muuta kun tsemppiä ketoosin metsästykseen!

Ketoterkuin @kirsinketo



Ps. Oon ollu huikeella ketomatkalla keväästä 2018. Sydämellisesti voin suositella pariakin valmennusta. TÄSTÄ pääset lisätietoihin, tai menemällä osoitteeseen www.seeyou.fi
Muutetaan sun elämä!

Miten puretaan säästöliekki?

Tässäpä pulma pureksittavaksi. Omalla kohdallani säästöliekin purkuun meni reilut kolme vuotta, eikä aineenvaihdunta täysin ole edelleenkään "ikäiseni, painoiseni, vastaavalla lihasmassalla ja rasvaprosentilla" varustetun naisen tasolla.

Olen käynyt säästöliekin purkuun kursseja ja ostanut kirjoja, ja kahlannut varmaan satoja tunteja internetin syövereissä tietoa hamuten. Vaikka tietotaito oli jo kohdillaan, en kertakaikkiaan meinannut saada sitä tärkeintä perusasiaa kondikseen: tarpeeksi suurta kalorimäärää riittävän pitkään syödyksi, jotta kroppani uskoisi ja luottaisi "nälänhädän" olevan menneen talven lumia.

Alussa ruuan lisääminen oli toki jopa pelottavaa. Minulla ei ole syömishäiriötä, silti tuntui täysin järjen vastaiselta alkaa lisäämään ruokamääriä, tilanteessa, jossa tuntui ettei lihomista pysäytä mikään. Niillä minikaloreilla joilla olin tottunut elämään, siis lihoin. Laskennallista energiavajetta oli 600-1000kcal päivässä ja kroppani oli tähän jossain vaiheessa adaptoitunut. Keho tekee kaikkensa, sopeutuakseen vallitseviin olosuhteisiin. Lihomisesta ei ole aikoinaan ollut mitään haittaa, päinvastoin, sopiva fläsä varmisti henkilön selviämisen vaihtelevissa olosuhteissa. Ylenpalttisuus on vasta parin viime sukupolven "ongelma", eikä evoluutio ihan tähän kelkkaan ole ehtinyt. Edelleen aivot eivät ymmärrä tilannetta, jossa henkilö tarkoituksella laihduttaa. Elimistö tekee kaikkensa estääkseen vararavinnosta luopumisen ja jos se joutuu siitä luopumaan, pyrkii elimistö hidastamaan toimintojaan vielä pitkään kalorivajeen jälkeen, jotta se saisi vararavinnon nopsasti takaisin. Kauheasta nälänhätäkokemuksesta selvittyään, se yleensä huolehtii, että vararavintoa olisi vähän enemmän kun laihduttamaan lähtiessä, kun kerran "nipin napin tästäkin selvittiin".

Itselläni oli ongelmana se, että pyrin syömään niin terveellisesti, ettei aterioissani ollut loppujen lopuksi riittävästi kaloreita, vaikkakin annoskoot olivat melkoisen miehekkäitä. Kun en ollut koskaan oikeastaan laihduttanut, tai ainakaan laskien makroja, en täysin käsittänyt tilannettani. En millään meinannut uskoa, että ongelmani on liian pieni syöminen. Vuosia olin ajatellut, että taidan syödä liikaa, liikkua liian vähän ja kilpirauhasen vajaatoiminta sai toki osansa syytöksistä, vaikka lääkitys olikin ns. kohdillaan. Kun vihdoin bongasin lääkärin, joka ymmärsi mistä kyse, oli henkisesti aika paha paikka alkaa lisäämään ruokaa. Näin kuitenkin tein. Tämä vaati suunnattoman uskonloikan, toisaalta olin mielestäni myös pakon edessä. Halusin siis jatkaa terveellistä syömistä, itseasiassa säästöliekki oli aiheuttanut minulle jo erinäisiä puutostilojakin, joten halusin viilata ruokavaliotani vieläkin ravinnerikkaampaan suuntaan. Kevyttuotteet vaihdoin täysrasvaisiin, aloin syömään kasapäin heviä ja käytin Sulamon ruokapäiväkirjaa, varmistaakseni että syön tarpeeksi. Helpommin sanottu kun tehty.

Usean vuoden ajan siis opettelin syömään riittävästi. Kun kaloreitaan ei hamunnut mäkkärinluukulta, oli annokset melkoisia ja nolona tunnustan, etten saanut kolmen vuoden aikana kaloreita kohdilleen pidempään kuin kahden viikon pätkissä. Muutaman kilon pullahduskin tuli, mutta uskoa siihen että olin oikealla reitillä, loi se, että lihominen kuitenkin lopulta loppui, vaikka söin enemmän kun vuosiin. Liikuntakin maistui, eikä tarvinnut sättiä itseään laiskaksi ja aloin myös saamaan lihasmassaa takaisin. Kiinteytymistä siis tapahtui, mutta tuntui että läski on ikuista. En kuitenkaan enää haaveillut laihtumisesta, kuinka olisin voinut kalorivajetta kokeillakkaan, kun kerran en vielä ollut saanut kaloreita pitkäkestoisesti edes kulutuksen mukaiseksi? Ja elämä tuntui olevan yhtä syömistä :D Syöminen on toki ihan kivaa, mutta se, kun yrittää illalla seistä jääkaapilla jotain pupeltaen, saadakseen vajeen edes hieman pienemmäksi, saattaa turhauttaa siinä missä kertynyt fläsäkin.

Jotain kautta ketogeeninen ruokavalio sitten ui kuvioon, vaikka ketokarppaamalla olinkin saanut aiemmin säästöliekin nimenomaan pahenemaan. Tästä olen kirjoittanut aiemmin, joten ei siitä sen enempiä. Ymmärsin, että olen tehnyt asioita aiemmin väärin (ketokarppauskokeiluni oli runsasproteiiininen, ei runsasrasvainen) ja heittäydyin nyt uuteen kokeiluun, kun koin, etten ainakaan mitään menetä. Ja muutamassa kuukaudessa ihme tapahtui. Rasvalla on helpompi saada kalorit kohdilleen ja kun vihdoin söin pitkäkestoisesti riittäviä määriä, alkoi painoni hakeutua normaalimmaksi kuin itsestään.

Säästöliekin purkuun ei ole mitään muuta tietä, kuin syödä riittävän pitkään riittävästi. Ja säästöliekin välttämiseen, ei ole mitään muuta tietä, kuin laihduttaa mahdollisimman suurella kalorimäärällä. Kuitenkin keskivertolaihduttaja innoissaan jättää yli 20% jopa puoletkin kaloreistaan pois tuosta vaan, ilman huolen häivää ja usein kuulee perusteluna, että "mulla on kyllä omat eväät kropassa mukana". Se ei kuitenkaan säästöliekiltä suojele, pitää ymmärtää, että elimistölle on hätätila joutua luopumaan rasvavarastoista.

Lupailin kirjoittaa säästöliekin purusta hieman tieteellisemmänkin tekstin, mutta siihen ei elämäntilanteessani ole juuri nyt aikaa. Onneksi suomeksikin löytyy jo paljon tietoa ja linkkaankin tähän Olli Haatajalta muutaman erinomaisen tekstin, jotka kannattaa lukea ajatuksella läpi. Hän ei tietenkään käsittele asiaa erityisesti ketogeenisestä näkökulmasta, vaan avaa säästöliekkiä ilmiönä yleensä ja selittää myös ns. käänteisen dietin metodia, joten minun olisi turhakin samaa asiaa tässä toistella. Kalorit ovat pääasiassa säästöliekkiä purkaessa, tuli ne sitten pääosin rasvasta tai hiilarista. Uskon, että jokainen osaa soveltaa ajatusta omaan ruokavalioonsa, kunhan siihen tutustuu huolella. Reverse diet, tarkoittaa siis sitä, että säästöliekiltä yritetään kääntää syöminen normaaleille kaloreille pikkuhiljaa kaloreita lisäten, että vältetäisiin pullahdus. Käytännössä kuitenkaan mikään ei estä kaloreiden nostoa kulutuksen mukaisiksi kertarysäyksellä, kärsimätön saattaa saada siinä ohimennen muutaman kilon fläsää, mutta toisaalta saa purettua säästöliekkinsä nopsemmassa tahdissa. On ihan mielipidekysymys, tekeekö käänteisen dietin missä tahdissa. Ja osittain luonnekysymys myös ;)

Kuinka kauan sitten säästöliekkiä pitää purkaa? Tähän ei ikävä kyllä ole mitään taulukkoa tai laskukaavaa. Monissa lähteissä olen törmännyt lausahdukseen, että säästöliekkiä joutuu purkamaan yhtä kauan, kuin sitä on kehitellyt. Omalla kohdallani olen syönyt nirkoisesti siitä asti, kun nuoruuden poikaystäväni alkoi annoskoistani huomautella. Ylipainoa ei siis ollut, vaan osasin tuolloin syödä luonnostani kulutuksen mukaan ja se nyt vaan sattui olemaan määrällisesti enemmän, kun poikakaverini kulutus ja annokset sitä myöden suurempia. Voi kun tuolloin olisin tiennyt sen minkä tänään! No, joka tapauksessa, jos ajattelee, että olin säästöliekillä ehkä parikymmentä vuotta ja pahalla säästöliekillä ehkä sellaiset 6-8v, niin en joutunut samaa aikaa säästöliekkiä purkamaan, että pääsin terveyttä uhkaavasta ylipainosta lievän ylipainon puolelle. Mutta epäilemättä aineenvaihduntani käy edelleen hitaammalla vielä pitkään, ehkä jopa vuosia. Nyt kuitenkin ymmärrän huolehtia riittävistä kaloreista, enkä päästä tilannetta ainakaan pahenemaan. Pieni pyöreys ei minua haittaa pätkääkään. Paljon jo sulaneita kiloja onnellisemmaksi minut on tehnyt palautunut terveys. Ja annan kroppani päättää. Jos paino laskee (ylipainoa BMI mukaan on kuutisen kiloa), niin laskekoon, mutten tee nyt mitään muuta sen eteen, kuin koitan syödä johdonmukaisesti ja pitkäkestoisesti tarpeeksi. Omalla kohdallani jo muutaman päivän yli 400kcal vaje, jumauttaa kroppani totaalisesti. Se on siis säikkynä edelleen. Ketogeenisesti olen syönyt nyt yli vuoden. Nämä asiat siis eivät korjaannu helposti. Laskennalinen kulutus on päivästä riippuen n. 2000-2300kcal. Jos haluaisin kalorivajeella laihduttaa, sen vajeen tulisi siis olla hyvin hyvin pieni. Mutta en halua kroppaani kiusata tarpeettomasti, tarpeeksi syöminen edellyttää edelleen töitä ja juuri nyt kaikki "toimii". Tämäkin tilanne riittää itselleni hyvin.

Hän, joka on ylipainonsa kanssa ehkäpä kärsimättömämpi ja jonka säästöliekki ei ole likikään samalla vaikeusasteella kuin minulla oli, voi korjata kaloreitaan esim kuukauden tai pari ja kokeilla sitten kohtuullista kalorivajetta. Ja oikeasti kohtuullisella tarkoitan tyyliin 10-15% kulutuksesta. Jos paino oli jo alhaisilla kaloreilla jumahtanut paikalleen, mutta sen jälkeen on syöty orjallisesti kulutuksen mukaan, niin aineenvaihdunnalla, joka ei vielä ole rikkoontunut, riittää tuon jälkeen maltillinenkin, sen kymmenen prossan luokkaa oleva vaje. Painon pitäisi sillä kääntyä laskusuuntaan parissa viikossa. Jos tätä ei tapahtu, on pakko jatkaa kulutuksen mukaisilla kaloreilla pidempään. Mikäli et saa millään muutosta aikaiseksi ja makrot ja kokonaiskalorit ovat varmasti juuri sinulle oikein laskettuna, niin käy ihmeessä tarkistamassa verikokein, ettet ole jo rikkonut kilpirauhastasi. Itselläni kävi niin, että kun minulla oli ollut jo parikymppisestä kilpirauhaslääkitys, niin se lakkasi tehoamasta pahimpina säästöliekkivuosinani. Thyroxinannostani hilattiin jatkuvasti ylöspäin, eikä moni lääkärikään ymmärtänyt mistä on kyse. Lopulta T3-pitoisuus oli kellahtanut kumoon ja tarvitsen nykyään yhdistelmälääkitystä kilpirauhaseni tukemiseen. -Ja ihan saan peiliin katsoa miksi! Onneksi pärjään pienemmällä lääkemäärällä nyt kun tajuan syödä tarpeeksi.

Ollin tekstit kannattaa lukea. Sieltä löydät selityksen moneen juttuun ja ymmärrys auttaa rohkeasti pysymään suunnitelmassa. Säästöliekistä on aika vähän saman tason helposti ymmärrettäviä kirjoituksia, mutta hyviä hakusanoja on esim reverse diet ja metabolic adaptation. Ihan pelkästään säästöliekkiä googlaamalla löytyy myös suomeksi artikkeleita, jotain mielenkiintoisia muistan lukeneeni ainakin Pöperöproffan blogista, kannattaa googlailla.

Ps. Vaikka kuinka olisi motivaatio laihtua hurjasti ja yhtäkkisesti, vaikkapa häihin tai mihin ikinä, niin suurella kalorivajeella laihduttaminen on kuin pikavippi, tulet maksamaan siitä hirvittävän suuren koron. Matkalla saattaa pudota niin hiukset kuin aineenvaihdunnan taso, vuosiksi eteenpäin. Et ole lihonut muutamassa kuukaudessa. Et voi olettaa, että voisit palata normaalipainoon turvallisesti juurikaan sen nopeammin. Pysyvät tulokset tehdään rauhassa ja pitkäkestoisesti. Samalla tulet tehneeksi järkevän elämäntaparemontin, sillä järkevällä tahdilla edetessäsi, kuin vaivihkaa, totut uusiin tapoihin ja itsellesi sopivaan määrään ruokaa. Ja mikä mukavinta jos on todella reilusti ylipainoa, ihosi pysyy järkevässä painonpudotuksessa helpommin mukana, etkä päädy oleskeluun ylisuuressa, roikkuvassa ihmispuvussa.

Tästä Olli Haatajan Säästöliekkikirjoitukseen

Tästä Olli Haatajan Korjausehdotukseen 1

Tästä Olli Haatajan Korjausehdotukseen 2



Ketogeeniseen ruokavalioon on aivan mieletön valmennus, jossa on facebookin ehkäpä kannustavin ja hyvähenkisin tukiryhmä. Olen ollut myös itse mukana jo keväästä 2018. Liittymisen jälkeen jäsenyys on elinikäinen, eli yhdellä kertamaksulla pääset palaamaan kaikkiin materiaaleihin aina halutessasi. Jos haluat tutustua valmennukseen, voit tehdä sen riskittä, rahat takaisin 14pv takuulla. Mikäli lähdet mukaan juuri tämän linkkini kautta, saat valmennuksen halvimpaan mahdolliseen hintaan ja saat myös minun tukeni. Kirsin kanssa ketoosiin.

Jääkö käteesi vain nippu hiuksia ja säästöliekki?

Oman ketomatkani varrella olen kohdannut valtavan määrän ihmisiä, jotka syövät aivan liian vähän. Ja kyllä, suurentelematta asiaa, pidän määrää valtavana, sillä arkielämän kohtaamisten lisäksi, pelkkiä vieraiden yhteydenottoja, on tullut nyt muutaman päivän sisällä enemmän kun viikossa on päiviä. Yksi asia yhdistää, ollaan pudotettu painoa muutama kuukausi ja nyt yhtäkkiä paino on jumahtanut paikoilleen, eikä mikään konsti tunnu tepsivän. Heillä kaikilla on ollut myös "paletti kunnossa", makroista ymmärrys, ruokapäiväkirja käytössä, luullaan että kaikki oikein, paitsi sitten kun ollaan yhdessä katsottu vähän tarkemmin, niin eihän ne speksit sitten kunnossa olleetkaan..

Herättävintä oli kun eräältä yhteyttä ottaneelta lähti jo ei pelkästään hiukset, vaan myös kynnet. Ja joku aika sitten hyvän ystäväni tehdessä selontekoa viimeaikaisista syömisistään lääkärille, lääkäri oli hieman pohdiskellen esittänyt kysymyksen: "onko sinua koskaan jouduttu pakkoruokkimaan?" Alkoi sitten tämäkin pimu ymmärtää syövänsä liian vähän ja kuinka syömishäiriöisenä tuota tilaa asiantuntija jo piti. Kuitenkin, nämä henkilöt ovat kuvitelleet tekevänsä kaiken juuri oikein.

Itse olen ollut liki pitäen vastaavassa tilanteessa, siis etten ymmärtänyt syöväni "liiankin terveellisesti". Tämän seuraukset olivat moninaisia, mutta yhdessä vaiheessa juoksin paniikissa ihotautilääkäriltä toiselle, maksaen heidän olan kohauttelustaan ja kerta toisensa jälkeen istuin kuuntelemassa heidän "näin vaan voi joskus naisellekkin käydä", diagnoosejaan. Kun hiukset lähti minultakin ja siis aivan tupottain. Se on hirveä tunne ja tilanne, jota en kenellekään toivo.

Jopa näistä lääkäreistä he, ketä silloinen ruokavalioni edes kiinnosti, kysyivät ainoastaan mitä söin. Kertaakaan ei kukaan kysynyt paljonko. Ja toki ajattelivat, että liikaa kun kerran ylipainoa muutama kilo oli. Niinhän ajattelin itsekkin.

Tähän samaan sortuu välillä viisaammatkin valmentajat. Eräs minuun yhteyttä ottaneista onnettomista, oli juuri päättänyt jättää maitotuotteet ja pähkinät, sillä ravintovalmentaja oli maininnut ne jumin todennäköiseksi syyksi. Kun paino oli pudonnut hienosti ja tasaisesti yli kymmenen kiloa, mutta nyt pari kuukautta ollut päällänsä totaalinen jumi. Tällaisessa tilanteessa näköjään kysytään rutiinina, "syötkö pähkinöitä tai maitotuotteita", niissä kun saattaa piillä luultua enemmän kaloreita ja hiilareita ja maitoproteiinissa on omat ongelmansa, jotka painojumin takana joskus saattavat piillä. Olen itsekin kuullut tämän neuvon varmaan satoja kertoja. Oli  myös tullut puheeksi että ruokapäiväkirjasovellus Sulamo oli hänellä päivittäisessä käytössä. Mutta se tärkein oli unohtunut, kysyä -paljonko- syöt ja -paljonko- kulutat.

Tämä mimmi oli kuukausia elänyt noin 1000kcal päivittäisellä energiatavoitteella, eikä tietenkään surrut, jos tavoite jäi vielä siitä vähän vajaaksi, sillä hänenhän oli tarkoitus laihduttaa, vielä vähintään 16-20kg. Hän ei ollut koskaan ennen laskenut syömisiään, ei hän osannut kyseenalaistaa sitä, onko tämä kolminumeroinen luku kilokaloreita paljon vai vähän. Siitä huolimatta, että oli laskenut netissä ketomakrot laskurilla ja käytti ruokapäiväkirjaa, johon orjallisesti syötti kaikista suupaloistaan tiedot, ei hän siis tajunnut, että laskurien antamat, mukamas "kohtuulliset" vajeet ja hänen oman kehonsa kulutus, olivat kauempana toisistaan kun suomen viralliset ravitsemussuositukset ketogeenisestä ruokavaliosta. Ja jos hän ei olisi sattunut törmäämään blogitekstiini säästöliekistä, olisi hän siis karsinut syömisistään seuraavaksi ravintovalmentajan ohjeen mukaan pähkinät ja maitotuotteet.

Ne, joiden avulla todennäköisesti oli jonkun aikaa jo pysynyt juuri ja juuri terveen kirjoissa, ellei jopa hengissä. Epäilemättä piakoin olisi löytynyt seuraava ylipainoinen mysteeripotilas lääkärien vastaanotoilta, jolta kukaan ei olisi taaskaan tajunnut kysyä, että paljonko syöt. Mutta ei hätää, aina voi lykätä käteen reseptin mielialalääkkeitä, niin tuntee tehneensä potilaan eteen edes jotain. Ruuan tulisi olla lääkkeemme, mutta suurin osa lääkärikunnasta tuntuu ajattelevan ravitsemusta ihan täysin irrallisena osana ihmisen terveyttä. He, joilla juolahtaa mieleen kysyä terveellisestä syömisestä, eivät ole yleensä kiinnostuneista määristä, kun "osaavat päätellä jotain asiakkaan vyötärönseudun kelluntavarusteista". Ja pieleen saattaa mennä, rankasti.

Myös valmentajien pitäisi pidentää lausettaan "kokeile jättää maitotuotteet ja pähkinät", lauseeksi, "mikäli olet tarkistanut, että syöt tarpeeksi, voit kokeilla jättää maitotuotteet ja pähkinät". Sillä ihmiset kovin mielellään tekevät juuri kuten neuvotaan, kun apua hakevat.

No, viisaista valmentajista ja lääkäreistä ja heidän mokistaan viis, netissä pyörii kaikenlaisia ketokoutseja ja ketovalmentajia, on ketokuiskaajaa ja jos jonkin sortin ketovislaajaa. Satunnaisesti seuraan näitä sivuja ja ryhmiä, joskus osallistun keskusteluunkin. En pystynyt edes kommentoimaan keskustelua, jossa eräs "valmentaja" ihan muutamia päiviä sitten, antoi opiskelijabudjetilla elävälle vinkin, että ketogeenisesti syömällä voit syödä vähemmän kaloreita ilman näläntunnetta, keho tottuu pienempiin kaloreihin kyllä! Niin :D no niin tottuu! Sitä sanotaan säästöliekiksi! Voi herra isä tätä maailmaa ja sen kaiken sortin neuvonantajia.

Olin niin ällikällä lyöty tuosta neuvosta, ettei minulla kertakaikkiaan ollut voimia puuttua asiaan. Sääliksi käy tätä opiskelijaparkaa, jos vinkistä otti vaarin ja myöhemmin maksaa itsensä kipeäksi terveysongelmien kanssa taistellessaan. Kroppa ei ainoastaan "pudota hiuksia" energiaa säästellessään. Priorisoidessaan polttoaineen elintärkeisiin toimintoihin, se lakkaa imeyttämästä ravintoaineita, vitamiineja yms. Loppujen lopuksi keholle on ihan se ja sama, onko sillä edes aivotoimintaa, kunhan sydän ja keuhkot pelaa. Ja ei, se ei riitä hyvinvointiin, että jokaisella on mukana "omat eväät" alleihin ja takapuoleen rasvana pakattuna. Pienellä kalorivajeella voi oikeasti voida ihan kohtuu hyvin, varsinkin, kun muistaa toisinaan herätellä aineenvaihduntaa kulutuksen mukaisin kalorein. Tällöin keho luottaa sinuun ja ettei mitään hätätilaa ole ja laihtuminen on mahdollista. Mutta mitä suurempi vaje on, varsinkin pitkäkestoisesti, sitä varmemmin saat kehosi hälytystilaan. Ja kun saat kroppasi luulemaan, että on nälänhätä, se mielummin pudottaa hiuksesi, kuin luopuu näistä varastoista, joiden turvin se suunnittelee sinun selviävän hengissä nälänhädän yli.

Kunpa vain aivot tajuaisivat silmien näkemän runsauden olevan oikeasti ulottuvillasi ja mahdollisen kalorien nipistelyn oma valintasi, mutta tähän evoluutio ei meitä vielä ole tuunannut. Ei tarvitse mennä montaa sukupolvea taaksepäin, kun ihmiset joutuivat elämään toisinaan puutteessa. Ja sama tilanne on vallinnut sitä ennen kymmeniä, satojakin tuhansia vuosia. Kehomme toimii juuri kuten sen kuuluu, eikä sitä siitä tule torua. Jos on ylimääräistä mitä pudottaa, ei saa olla mihinkään liian kiire. Oikeasti kohtuullisella, eli ei niiden laskurien antamalla, vaan mietityllä kalorivajeella laihtuu kyllä, turvallisesti ja terveyttä vaarantamatta. Rasvakudokseen on myös varastoituneena kaikenlaista, aina vitamiineista mahdollisiin myrkkyihin. Et edes halua näiden aineiden liukenevan kehoosi liian rivakkaa tahtia, siitäkin voi seurata kaikenlaista.

Vaikka olisi mitkä häät tulossa ja motivaatiosi laihtua isompi kun koskaan, kannattaa hetki miettiä, että kun et kerran alkanut tähän projektiin aikaisemmin, niin onko oikeasti järkevää yrittää ehtiä urakoida tavoitetta täyteen kovin lyhyessä ajassa? Sillä säästöliekki ei ole mikään ohimenevä juttu, joka päättyy kun alkaa syömään tai saavuttaa jonkin tietyn vaa'anlukeman. Esimerkiksi "Suurimman pudottajan" jenkkiversion osallistujia tutkittaessa huomattiin, että aineenvaihdunta oli surkean pieni vielä 6 vuotta ohjelmanteon jälkeen. (Ja BTW vain yksi oli onnistunut pitämään saavutetun painon.)

Eli pikalaihdutus järjettömän suurella kalorivajeella, "onnistuessaankin", ajaa kehon tilaan, jolloin ei voi syödä enää murto-osaa entisestä lihomatta. Vaikka olisi kuinka motivoitunut, ei itseään tällaiseen muutaman viikon rääkkiin kannata piiskata.

Tee harkittu päätös ja muuta elintapojasi, tuloksia tulee kyllä! Ja jos päätät lähteä ketogeeniseen ruokavalioon, joka on myös painonhallinnan kannalta erinomainen keino "päästä halutessaan kesäkuntoon" jne. niin ota selvää, hankkiudu valmennukseen jossa ollaan kiinnostuneita terveydestäsi ja sen säilymisestä ja jossa sinulla on ryhmän tuki. Jos lähdet mukaani Ketokickstarttiin, juuri tämän linkin kautta, myös minä autan sinua matkallasi ja voit syödä joko annetun mealplanin mukaan, tai halutessasi laitetaan heti alusta alkaen yhdessä makrot ja kaloritavoitteet kuntoon. Kaikkea ei tarvitse jokaisen tehdä kantapään kautta. Kunnioita ja rakasta kehoasi, meillä on ainoastaan yksi kroppa ja siihen saatavilla hirmuisen vähän varaosia. Kannattaa toimia sen kanssa yhteistyössä, eikä hampaat irvessä kroppansa tahdon vastaisesti. Näin voit kiittää itseäsi vielä vuosiakin myöhemmin!

Ja kuinkas niille "suurille pudottajille" sitten kävikään? Tutkitusti. Tsekkaa täältä.

Säästöliekki ja matkani kohti ketogeenistä ruokavaliota

Terveyden tilipäivä. Koitti minulla tuossa noin palttia rallaa viisi vuotta sitten. En kunnioittanut lepoa, enkä täysin ymmärtänyt ravinnon merkitystä. Perustietoa oli, mutta käytäntöön oli siirtynyt vain osa.

Tajuamattani olin vuosia syönyt liian vähän. Kroppani yritti sopeutua tilanteeseen, ah, niin viisas ihmiskoneistoni, teki vaikka mitä temppuja selvitäkseen menossani mukana, kunnes kamelilta katkesi selkä. Aika kirjaimellisestikkin. Perättäisiä prolapseja kahdessa nikamavälissä, lopputulemana pysyvä hermovaurio ja rappeutuneet nikamat, mutta myös hyvin kovasti paljon viisaampi Minä.

Matkalla koin kaikenlaista muutakin kun selkäkipua. Yhtenä isoimmista elämäni oppikoulun kursseista, sain sotkettua aineenvaihduntani ja mm. suututettua jo valmiiksi vajaatoimintaisen kilpirauhaseni. Maalaisjärjellä ajateltuna silloinen ideani oli hyvä. Selkääni potiessani välillä petipotilaanakin ja kipuisten viikkojen vierähtäessä kuukausiksi, ajattelin että voisi olla viisasta rajoittaa syömistä. "Etten liho kun en kerran liikkumaan pääse." Tätä ennen olin suunnilleen normaalipainoinen, kosmeettista "kolmea kiloa" toisinaan tiputellen. Muodissa oli karppaaminen ja hiilarit minäkin sitten ruokavaliostani karsin. Paha moka. Paha, paha moka!

Karppitietoutta oli keskustelupalstat, erilaiset karppaussivustot netissä ja naistenlehdet pullollaan. Ketokarppaus ei ollut mitenkään erityisesti tavoitteena, mutta eräs ystäväni ystävällisesti kertoi mistä on kyse, kun henkeni alkoi haista lähinnä viemärille. Okei, siis ketoosi! Tervetuloa, ehkäpä nyt pysyn hoikkana ja kaupan päälle häipyy se missä tahansa painossa aiemmin häirinnyt "kolme kiloa". Särkylääkearsenaalini oli tuolloin kuin aloittelevan huumekauppiaan tuotesalkku. Tramalit, Tradelanit, Lyricat, Panacodit ja monet muut aikatauluttivat päiviäni ja ruokahalu oli todella vähissä. Ennen niin terveellinen ruokavalio alkoi saada outoja piirteitä. En jaksanut enää miettiä hiilareita tai mitään muutakaan vaan söin mikä helpointa oli ja mitä sai syötyä suunnilleen makuuasennosta poistumatta. Yhdessä vaiheessa elin lähinnä suklaalla. Muuhun ei ollut voimia. Muistan naureskelleeni kaverille (johon törmäsin ensiavussa kipupiikkiä ambulanssilla hakiessani), että "tästä ruokavaliosta ei hyvä seuraa". Pelkäsin näet moisesta suklaan syömisestä lihovani, mutta vähänpä ymmärsin mihin tilaan olin elimistöni ajanut.

Tuossa välissä vierähti parikin vuotta, välillä petipotilaana ja välillä vaivoin tolpillaan, järkyttävän pahasta kipuskolioosista kroppa kierona. Söin siis lopulta mitä sattuu ja milloin sattuu, usein vain kerran päivässä. Ja lihoin. Painoa ei niinkään kertynyt, mutta vaatekoko hiipi kuin huomaamatta jo kolmatta kokonumeroa isompaan. Syytin liikunnanpuutetta ja kilpirauhasta. Kilpirauhaslääkettäkin hilattiin ylöspäin, juostessani lääkäreillä, milloin kivunhoitoon liittyen, milloin tavattoman kaikenkattavan väsymyksen takia, milloin hiukset lähtivät tukuittain, milloin tarvitsin mystisten turvotusten takia nesteenpoistolääkettä, milloin mitäkin. Epäiltiin mm. masennusta ja jopa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, reseptejäkin näihin oli tyrkyllä ja tulipa sekin kokeiltua ettei masennuslääkket elimistölleni sovi. Jossain vaiheessa leikattiin refluksi, jonka jälkeenkin jouduin syömään happosalpaajia, infernaalisten ylävatsakipujen takia. Muutama lääkäri kysyi mitä syön, kukaan ei kysynyt "paljonko". Oletus varmaan oli että liikaa. Myös itse kuvittelin asian olevan näin, ei kai sitä muuten ihminen liho? Välillä tiedostin hetkellisesti, ettei suusta ollut mennyt juuri mitään alas lähes päiviin, mutta kun kerran paino silti oli ja pysyi tai jopa nousi, niin jos ei ollut syömisissä vika niin sittenkö kilpirauhasessa? Joku mätti, mutta mikä.

Nukkuminen oli ollut vuosia haastavaa, mutta edes yrityksen tasolla koitin siihen kaikkeni panostaa. Selkä antoi pikkuhiljaa armoa, kun nikamavälissä ei ollut enää mitä pullistua, niin prolapsikierre loppui. Sitä mukaa kun särkylääkkeet väheni, jouduin ottamaan avuksi nukahduslääkkeitä ja melatoniinia. Pidin niitä kuitenkin särkylääkkeitä pienempänä pahana. Yritin myös syödä terveellisemmin, voimien puuttuessa kokkaaminen oli kuitenkin työn takana ja välillä mentiin eineksillä. -Ei sentään enää suklaalla, kun kiputilanne oli helpompi, niin voimia oli sentään hitusen enemmän kuin foliokääreen aukaisuun. Paljon parjatuilla kilpirauhassivuilla sitten ratkesin avunhuutoon. "Poista ruokavaliosta gluteeni ja maitotuotteet" kuului neuvo. Sehän tarkoitti taas syömisten karsimista. Tällä matkalla tuli kokeiltua niin FODMAPit kun muut ja lopulta elimistö sai ihmeellisiä oireita lähes mistä tahansa. Olin uudelleen tilanteessa, jossa voimat olivat tyystin loppu, omalääkäri olisi laskenut kilpirauhaslääkitystä puolella, yksityinen yleislääkäri olisi nostanut lääkitystä puolella ja minä potilaana kahden tulen välissä, enkä jaksanut enää raahautua sängystä kun vessaan ja takaisin. Kokeilin molempia lääkitysvaihtoehtoja muutaman kuukauden ja olotila meni koko ajan hankalammaksi. Suvussani on paljon syöpää. Aloin olla varma, että sairastan vähintään syöpää, kun en kerran melkein tolpillani pysynyt. Kuolemanpelko oli vahvasti läsnä.

Ei ole kuitenkaan vertaistuen vertaista! Avunhuutooni vastattiin toisen kerran ja sain vihdoin vinkin lääkäristä, joka otti uusia potilaita (kilpirauhasasioissa se ei todellakaan ole itsestäänselvää) ja vastaanotto oli niinkin lähellä kun reilun 100km päässä. Hämeenlinnasta siis Helsinkiin "viimeisillä voimilla". Otettiin kaikenlaisia kokeita ja keskusteltiin syömisistäni. Ruokapäiväkirjaani tehdessäni olin ollut varma, että lääkäri haukkuu minut isoista annoskoista, mutta hänpä paljastikin, että päivistäni puuttui noin 1000kcal. En ollut pysähtynyt miettimään kulutustani, sillä enhän mielestäni kuluttanut. Makasin. Katsoin Netflixistä sarjan toisensa jälkeen. Makasin. Yritin löytää apua olooni netistä. Makasin. Söin kerran tai maksimissaan kahdesti päivässä. Kunnes taas makasin. Tarvittiin lääkäri vääntämään rautalangasta, että kokoiseni ja ikäiseni (silloin n.40v, 163cm, 77kg) ihminen kuluttaa terveellä aineenvaihdunnalla sellaiset 1400kcal ollessaan koomassa ja olin syönyt ties kuinka pitkään tämän "koomakulutuksen" alle. Itseasiassa en edes kehdannut kertoa kaudesta, jolloin päivän kalorit ja ravinteet olivat yhtäkuin Fatserin sininen, jos sitäkään. Jo tuo koomakulutus tuntui hurjalta määrältä ruokaa. Siihen kaikki toiminnat ripsien räpsyttelystä aivotoimintaan, tarvitsee kaloreita päälle. Ja toki sain huutia siitä, että olin karsinut alunperin hiilarit. Nyt myöhemmin ketogeeniseen syömiseen perehtyneenä ymmärrän, että olin nimenomaan karsinut hiilarit ottamatta mitään tilalle. Katsokaas kun keho tarvitsee joko glukoosia tai rasvaa. Hiilareita ei voi noin vaan pitkäkestoisesti napata pois ilman, että ottaa rasvaa tilalle. Varsinkin nainen sotkee tällä helposti paletin ja huolella. Hormonitoimintaa myöten. Tätäpä ei karppaajat olleet kertoneet.

Olin siis säästöliekillä ja pahasti. Tuo mystinen tilanne, että paino pysyi samana kokonumeron muuttuessa entistä suuremmaksi, johtui siitä, että kroppani oli kannibalisoinut lihaksensa. Lihas todellakin painaa enemmän kuin rasva. Paljastui ettei B12-vitamiini enää imeytynyt ja varastoraudat eivät olleet hyvässä jamassa nekään. Ja kilpirauhaslääkitys sekä kalorit laitettiin uusiksi. Perinteinen kilpirauhaslääke sisältää T4-hormonia, josta kropan pitäisi osata muuntaa myös T3:a. Kilpirauhanen tuottaa siis usempaa muotoa kilpirauhashormonia, joista nämä kaksi ovat avainasemassa. Minun elimistöni ei enää osannut sen enempää tuottaa, kuin hyödyntää T4:ää edes lääkkeenä. Tämä ei ollut minkään muun syytä kuin omaani. Elimistölläni ei ollut siihen(kään) kertakaikkiaan paukkuja. Rinnalle otettiin siis myös T3-valmiste ja T4:n annosta laskettiin radikaalisti. Sain lääkärin juuri minulle laskemat makroravinteiden määrät (makroravinne = energiaa tuottavat ravinteet, eli hiilihydraatti, proteiini, rasva ja alkoholi) ja näistä makroista koostuvat tavoitekalorit ."Ala nyt alkuun syömään 2300kcal".

Toki mukaan tuli reseptit myös mm B12-vitamiiniin jne. Syömisestä tuli suoranaista tankkaamista. Mutta muutamassa viikossa sain jättää pois vinon pinon lääkkeitä, aina nesteenpoistosta närästykseen. Olo koheni sitä mukaa kun onnistuin syömisessä. Ruokapäiväkirja "Sulamosta" tuli päivittäinen työkalu, kun koitin saada minulle komennetut makrot täyteen. Kiinnostuin minulta puuttuneista vitamiineista ja aloin opiskella aihetta ja minusta kehkeytyikin melkoinen lisäravinnenörtti. Opettelua oli myös syöminen, mikä ei onnistunut kolmen seuraavan vuoden aikana annettujen makrojen mukaan edes kahta viikkoa putkeen. Tuona aikana kuitenkin terveyteni ja oloni jaksamisineen, siirtyivät aivan eri levelille. Lääkkeistä jäi pois kaikki kilpirauhaslääkkeitä ja kesäistä allergialääkettä lukuunottamatta. Esim. nukahduslääkkeet vaihtuivat magnesiumiin ja muutamaan muuhun lisäravinteeseen ja kiinnostuin myös valtavasti lääkkeettömästä kivunhoidosta. Hiilihydraattien osuus tuosta minulle lasketusta kalorimäärästä oli 250g. Sain sen vain vaivoin täyteen, sillä syömäni ruoka oli varsin puhdasta ja terveellistä. Mitä enemmän kiinnostuin terveydestäni ja ruokavalion vaikutuksista siihen, sitä terveellisempään suuntaan syömäni ruokakin meni. Ja kun annetut hiilarit syö kasvispainotteisesta hevistä ja pienestä määrästä riisiä, on se melkoinen kuorma ruokaa johonkin ravitsemuksellisesti huonompaan hiilarilähteeseen verrattuna. Aloin oivaltamaan värien ja rasvojen merkityksen ja kahlasin oppaita ja verkkokursseja ravinteista, sitä teen antaumuksella edelleen. Säästöliekki alkoi purkaantua, mutta läski on ikuista, kuten sanotaan, tai niin silloin luulin. Kun en päässyt edes annettuun tavoitteeseen syömisissä, oli selvää, etten voinut edes kokeilla kalorien rajoittamista laihdutuskeinona. Liikkuminen onneksi maistui ja tienasin sillä kannibalisoimaani lihasmassaa takaisin. Olo oli pulukka, mutta hyväkuntoinen ja jaksava. On se kumma kuinka kaikki pelaa kun on tarpeeksi oikeanlaista bensaa tankissa :D

Joku on saattanut miettiä nyt lukiessaan, että miten ihmeessä tuo sitten päätyi ketogeeniseen ruokavalioon, kun kerran hiilarirajoitus ketokarppaamisineen sai aikaan aineenvaihdunnan rikkomisessa pahemman lumipalloefektin kuin 2019 alkuvuoden lumisateet! Piti taas jotain mennä rikki, että oli syy kokeilla jotain muuta. Tästä kirjoitan seuraavan postauksen.


Ps. Muutama hyödyllinen linkki:

Oman energiantarpeesi arvion voit laskea täällä.

Sulamoon pääset tutustumaan tästä (montaa ruokapäiväkirjasovellusta kokeiltuani, olen todennut Sulamon todellakin rahan arvoiseksi ja luotettavimmaksi).

Ketogeeniseen ruokavalioon voit lähteä mukaani verkkokurssin kautta. Kurssilla on rahat takaisin 14pv takuu. Materiaalit, kuten myös yhtään liioittelematta, ehkäpä facebookin hyvähenkisimmän tukiryhmän jäsenyys, ovat ikuisia yhdellä edullisella kertamaksulla. Olen itse ollut valmennuksen jäsen keväästä 2018 ja mikäli käytät juuri tätä kumppanilinkkiäni, lupaan auttaa sinua sähköisesti ketomatkasi alkutaipaleella mahdollisimman paljon: Kirsinkaaketoosiin