Deletoitu pätkä elämää

Vierähtipä melkein kuukausi edellisestä postauksestani!

Mainitsinkin arvelevani kirjoittamiseni olevan satunnaista, mutta nyt oli myös kohtalolla näppinsä pelissä.

Olemme juuri rakentaneet omakotitalon. Noh, tunnustettakoon että tupareita ei olla pitämässä vielä ihan lähitulevaisuudessa. Tyypilliset "kymmenkunta listaa jne" odottavat paikalleenlaittoa, sähkötöitä on kesken, rapparit puuhaavat ulkoseiniimme pirtsakan keltaista väriä, ja pihojen designaamisesta ei ole uskaltanut vielä edes unelmoida!

Kun tällaisia kriittisempiäkin asioita on vielä kesken ja tekemättä, ei turhamaisemmille hankinnoille ole uhrattu aikaa eikä rahaa. Monimutkaisen valaistus-lämmitys-musiikintoistojärjestelmämme ollessa vielä kesken, ei ole nähty vielä kiirettä panostaa kodin multimediakeskukseenkaan. Suunnitteilla on hankkia olohuoneeseen oma tietokoneensa, jonka kautta hallinnoidaan viihdettä musiikista kuviin ja nettisurffailuun.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Suunnitelmanamme oli siirtää sekä työ- että kotikoneeltamme valokuvat ja muut tiedostot uuden hienon multimediakeskuksemme kiintolevylle. Asia on roikkunut siis siksi ettei tällaista keskusta ole vielä hankittu. Töitteni takia kotonamme pyörii myös kaksi irrallista kiintolevyä. Oli kuitenkin liian vaivalloisen oloista alkaa siirtelemään tietoja moneen kertaan paikasta toiseen. Suunnitelmana oli myös loppusijoituskohteeseen kuvia siirtäessäni tehdä suurempi urakka ja siivota joukosta pois turhat tiedostot.

Varmaan jo arvaattekin miten sitten kävi? No niinpä niin, kiintolevymme sanoivat sopimuksensa irti. Siis ne kiinteät sellaiset, eivät tietenkään ne irralliset, joihin varmuuskopioiden tekeminen kuvistamme olisi ollut reilun tunnin juttu. Planeettojen kulmat eivät todellakaan olleet meille suotuisat. Mikä on todennäköisyys että kiintolevy menee kahdesta koneesta samanaikaisesti? Ehkä kyseessä oli EMP. Tai aurinkomyrsky. Avaruusolioiden ylilento... Vaiko sitten kuitenkin se kakka säkä?

Tapahtunutta seuranneet lähitunnit olivat yhtä vellovaa pahoinvoinnin ja epäuskon aaltoa. Mieleen tulvi kirjaimellisesti kuvia. Jokaisen menetetyn muiston mielessä käväiseminen oli kuin terävä isku vatsanseutuville. Lukemattomat reissut, tapahtumat, kasvaneet lapset, eläimet, edelliset kodit, ystävät, hauskat ja vakavatkin hetket, melkein viideltätoista vuodelta, oli kerralla deletoituneet maailman tuuliin!

Tajusin että kaikki jäljellä olevat kuviksi taltioidut muistomme ovat Facebookissa. Kuinka kornia! Olin ajatellut "siivota" Facebooksivuni. Aina välillä on tuntunut että sinne on kertynyt aivan turhaa kuvamateriaalia. Lähimmät kaverini ovat ne jo kertaalleen nähneet, ja muiden silmiltä ne ovat muutenkin piilossa. Onni onnettomuudessa, tämäkin siivous oli jäänyt suunnitelmaksi.

Työkoneeni oli niin uusi että se menee takuuseen. Ihana ystäväni lainasi töiden tekoon kakkoskonettaan takuureissun ajaksi. Mikään takuu ei kuitenkaan korvaa menetettyjä tietoja ja muistoja. Kliseisesti voi itseään yrittää lohduttaa sillä, että muistot elävät ajatuksissamme... Mutta näin se ei mene. Kuvia katselemalla saa kiinni asioista, ihmisistä ja tapahtumista joiden muistot aika olisi muuten jo kullannut.

Monet pelkäävät kuviensa joutuvan vääriin käsiin verkossa. Itse olisin näin jälkikäteen ollut kyllä valmis ottamaan riskin. Jos vaikkapa koiravainaani kuva olisi pompsahtanut jonkun googlaustulokseen vuosien kuluessa, olisi se ollut pienempi paha kuin menettää kuva kokonaan. Ja bongaako ylipäätään kukaan kuviani verkosta, palvelut ovat salasanojen takana, enkä tapaa nimetä kuviani henkilöiden nimillä, osoitteilla ja sähköpostitunnuksilla.

Voisinhan toki jatkossakin tallentaa kuvani vain kiintolevyille, sillä mikä on todennäköisyys että kiintolevymme menisivät rikki uudelleen? En aio asian puolesta lähteä veikkailemaan. Mieheni tapaa sanoa, että ihminen on todella viisas jos ottaa opikseen toisen virheistä, ja todella tyhmä, jos ei ota opikseen edes omistaan. Niinpä. Omat kuvani siirtyvät vastedes myös Picasaan, kun niinkin vakavaraisella yrityksellä kuin Googlella tuollainen palvelu on kerran tarjolla.

En kuitenkaan aio laittaa minnekkään yhdestäkään muistostani, sitä ainoaa kappaletta!