Aikuisangstia.

Pitihän se Face vilkaista läpi, kun nukkumaan mennessä alkoi läppäriä siirtämään yöpuulle.

Minä heitän (ja siedän) hyvinkin roisia ja mustaakin huumoria. Kiroilu ei useimmissa paikoissa särähdä korvaani ja saatan jotain tulikivenkatkuista mainita herkästi itsekin ääneen. Ja sanani ovat suorat. Mutta nyt piti skrollata facebookin etusivua edes takas ja miettiä että mikähän planeetta tänään on vinossa, vai ovatko aikuiset ihmiset todella lievästi sanoen ajatusta vailla.

Etusivulla tuli ensin vastaan tyypillisiä hyvänyöntoivotuksia, Nukkumatin ja enkeleiden kuvia jotka paijaavat maailmaa kauniiden unten maille. Seuraavaksi muutama hevosenkuva ja lutuinen "köllötään koira kainalossa" -otos.

Sitten vuorossa se raaka ja leikkaamaton tosi-fb-pätkä kello 02:30 lauantaiaamua.

"joku meni juur makkariin ovet paukkuen syystä että????" (nainen 32v, ei kommentteja)

"Kysyy jälleen sen kysymyksen, mitä on kysynyt ennemminkin ja kuullut myös monen muunkin kysyvän-Miksi elämä on joskus niin helvetin vaikeaa?!?" (nainen >30v, ei kommentteja)

"jaa et mitenkö menee?Vuorossa ihanaa omaa aikaa ja csitä ja ja ja vitutus takavasemmalla...toistaiseksi ainakin" (sama "nainen 32V", ei edelleenkään kommentteja)

"Jännä miten voi tuntee itsensä hyväksi mieheksi ja isäksi kun hoiti lapsiaan monta kuukautta kun nainen juoksee vieraissa ja muksut tällä hetkellä juopossa mummulassa hoidossa....lesbo laiska sisko lätkii luuria korvaan ja sen pedo isä pyörii muksujen ympärillä....kohta rupee oikeasti tapahtumaan :)" (Mies melkein 40v, kymmenkunta kommenttia jotka herranjestattelevat ja käskevät hakea lapset turvaan. Itse jäin ihmettelemään hymiötä tämän huolestuneen isän statuspäivityksen perässä.)

Seuraavana piristävän neutraali ujohko keskustelunaloitus: "Iltaa..." (tämä oli ansainnut helpostilähestyttävällä olemuksellaan pari samansisältöistä ja yhtä vähäsanaista kommenttia)

"Ihanaa olla himassa alasti. Pahus kun kukaan ei ole katsomassa." (mies >40v, ei kommentteja)

"stepped off the bus out into the city's streets and it seems there's something wrong with the lights." (suomenkielinen mies n40v, suomalaisessa kaupungissa. Ei kommentteja)

"Vittu mitä porukkaa...!" (mies >30v, ei kommentteja)

"Olen nähnyt ja kokenut tässä elämässä jo melkein kaiken. olen saanut maksaa virheistäni kalliisti. Elämäni on hajonnut kokonaan palasiksi. Minut on isketty maahan mutta olen aina noussut ylös." (nainen >35v, monta tykkäystä ja 1 eteenpäin jako)

"Kai viisi jaksoa House of Cardseja riittää?" (mies >40v, kukaan ei ole vaivautunut kommentoimaan)

"vittu tätä elämää, siis VITTU tätä elämää!!!!!" (nainen n30v, kolme tykkäystä)

"voi jee siis rakastan tota mun kissaa siis kuinka se on nyreä heh heh oikein voi sielunsilmin nähä kuinka sitä ollaan pessimistinen ;)))" (nainen >35v, ei kommentteja)

Eräs poliitikko yrittää väliin kehittää keskustelua:

"Haluaisin uuden keskustelun TURPEESTA!" (kommentti: "aika uskaliasta", toinen: "turpeesta ei kannata puhua, se ei ole ympäristöystävällinen energiavaihtoehto")

Tavisgenre jatkaa:

"ei ois vielä aamulla osannu kuvitella, että työreissulla Messukeskuksessa joutuu katteleen virkamerkkiä viiden sentin päästä ja näyttään henkilöpaperit sen takia, että pari hyvää frendiä on käyny 2 vuotta sitten Etelä-Euroopan prätkäreissullaan viranomaisten mielestä väärässä paikassa kahvilla. Iso veli valvoo, todellakin! Meni jo niin koomiseks, ettei palanu edes hihat." (mies >40v, pitkä keskustelu jossa ihmetellään suomalaista natsivaltiota)

"Kuka laittoi kiviä pulkkaan, paskamainen teko, ei jaksa enää vetää." (mies >40v, kaksi kommenttia jossa suositellaan alkoholijuomia)

"Haistakaa tekin pitkä vittu saatanan kusipäät! Onko pakko tehä toisten elämästä helvettiä?!" (mies n30v, kaksi tykkäystä, yksi kehoitus ottaa esille lasinen laulukirja)

Viimeinen kommentti, joka perjantai-illan nimiin kirjoitettuna on näkyvissä etusivullani, oli lopulta iltani pelastus!

"Miksi mä en voi olla niinkuin TAVALLISESTI???? Jääkiekkoa katsomassa VIP tiloissa ja kausikortti kateissa ja sitä etsittin ja sehän oli kääntynyt mun selän taakse, NOLOA, NOLOA!!!! Meinasin kaataa vierustoverien kahvipöydän!!!! EI, EI, EI!!!! Sitten nolasin ilmeisesti mun yhden työkaverin, tosin hän kyllä sanoi kohteliaasti "hyvää illan jatkoa", että ehkä se ei mennyt ihan ketuilleenn. Loput jääköön kertomatta."

Tämän viimeisen statuspäivityksen oli jakanut nainen, joka on yli 50v ja kaikesta päätellen varustettu hyvällä itsetunnolla ja huumorilla. Elämässä näkyy olevan mukavaa sisältöä, hieman juhlimista ja rentoutumista ja "se loppu jätetään kertomatta". Hyvä niin.

Useimpien statuksien rivien välistä paistaa toivottomuus, yksinäisyys, ehkä jonkinlainen avunhuuto jopa, katkeruutta, tympääntymistä -aikuisangstia. On se hyvä juttu että perjantai-iltojen tuntojen purkuun on facebook. Eipä tartte aikusten ihmisten vedellä ranteitaan auki, kun voi facen seinälle sylkeä pahan olonsa. Ehkäpä hiljainen tukiryhmä toimii, sillä turhautuminen yrittää siirtyä näytön läpi lukijaan.

Onneksi seassa on ihmisiä jotka raottavat esirippua, mutteivät jaa passeja backstagelle. Ja onneksi facebook saa edelleen hymyilemäänkin, jopa sysipimeänä hetkenä lauantain ensimmäisinä tunteina. -Nyt äkkiä kone kiinni, ainakaan ei missään nimessä enempää facebookia, ihmiset kun palailevat parhaillaan ravintolareissuiltaan!

Deletoitu pätkä elämää

Vierähtipä melkein kuukausi edellisestä postauksestani!

Mainitsinkin arvelevani kirjoittamiseni olevan satunnaista, mutta nyt oli myös kohtalolla näppinsä pelissä.

Olemme juuri rakentaneet omakotitalon. Noh, tunnustettakoon että tupareita ei olla pitämässä vielä ihan lähitulevaisuudessa. Tyypilliset "kymmenkunta listaa jne" odottavat paikalleenlaittoa, sähkötöitä on kesken, rapparit puuhaavat ulkoseiniimme pirtsakan keltaista väriä, ja pihojen designaamisesta ei ole uskaltanut vielä edes unelmoida!

Kun tällaisia kriittisempiäkin asioita on vielä kesken ja tekemättä, ei turhamaisemmille hankinnoille ole uhrattu aikaa eikä rahaa. Monimutkaisen valaistus-lämmitys-musiikintoistojärjestelmämme ollessa vielä kesken, ei ole nähty vielä kiirettä panostaa kodin multimediakeskukseenkaan. Suunnitteilla on hankkia olohuoneeseen oma tietokoneensa, jonka kautta hallinnoidaan viihdettä musiikista kuviin ja nettisurffailuun.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Suunnitelmanamme oli siirtää sekä työ- että kotikoneeltamme valokuvat ja muut tiedostot uuden hienon multimediakeskuksemme kiintolevylle. Asia on roikkunut siis siksi ettei tällaista keskusta ole vielä hankittu. Töitteni takia kotonamme pyörii myös kaksi irrallista kiintolevyä. Oli kuitenkin liian vaivalloisen oloista alkaa siirtelemään tietoja moneen kertaan paikasta toiseen. Suunnitelmana oli myös loppusijoituskohteeseen kuvia siirtäessäni tehdä suurempi urakka ja siivota joukosta pois turhat tiedostot.

Varmaan jo arvaattekin miten sitten kävi? No niinpä niin, kiintolevymme sanoivat sopimuksensa irti. Siis ne kiinteät sellaiset, eivät tietenkään ne irralliset, joihin varmuuskopioiden tekeminen kuvistamme olisi ollut reilun tunnin juttu. Planeettojen kulmat eivät todellakaan olleet meille suotuisat. Mikä on todennäköisyys että kiintolevy menee kahdesta koneesta samanaikaisesti? Ehkä kyseessä oli EMP. Tai aurinkomyrsky. Avaruusolioiden ylilento... Vaiko sitten kuitenkin se kakka säkä?

Tapahtunutta seuranneet lähitunnit olivat yhtä vellovaa pahoinvoinnin ja epäuskon aaltoa. Mieleen tulvi kirjaimellisesti kuvia. Jokaisen menetetyn muiston mielessä käväiseminen oli kuin terävä isku vatsanseutuville. Lukemattomat reissut, tapahtumat, kasvaneet lapset, eläimet, edelliset kodit, ystävät, hauskat ja vakavatkin hetket, melkein viideltätoista vuodelta, oli kerralla deletoituneet maailman tuuliin!

Tajusin että kaikki jäljellä olevat kuviksi taltioidut muistomme ovat Facebookissa. Kuinka kornia! Olin ajatellut "siivota" Facebooksivuni. Aina välillä on tuntunut että sinne on kertynyt aivan turhaa kuvamateriaalia. Lähimmät kaverini ovat ne jo kertaalleen nähneet, ja muiden silmiltä ne ovat muutenkin piilossa. Onni onnettomuudessa, tämäkin siivous oli jäänyt suunnitelmaksi.

Työkoneeni oli niin uusi että se menee takuuseen. Ihana ystäväni lainasi töiden tekoon kakkoskonettaan takuureissun ajaksi. Mikään takuu ei kuitenkaan korvaa menetettyjä tietoja ja muistoja. Kliseisesti voi itseään yrittää lohduttaa sillä, että muistot elävät ajatuksissamme... Mutta näin se ei mene. Kuvia katselemalla saa kiinni asioista, ihmisistä ja tapahtumista joiden muistot aika olisi muuten jo kullannut.

Monet pelkäävät kuviensa joutuvan vääriin käsiin verkossa. Itse olisin näin jälkikäteen ollut kyllä valmis ottamaan riskin. Jos vaikkapa koiravainaani kuva olisi pompsahtanut jonkun googlaustulokseen vuosien kuluessa, olisi se ollut pienempi paha kuin menettää kuva kokonaan. Ja bongaako ylipäätään kukaan kuviani verkosta, palvelut ovat salasanojen takana, enkä tapaa nimetä kuviani henkilöiden nimillä, osoitteilla ja sähköpostitunnuksilla.

Voisinhan toki jatkossakin tallentaa kuvani vain kiintolevyille, sillä mikä on todennäköisyys että kiintolevymme menisivät rikki uudelleen? En aio asian puolesta lähteä veikkailemaan. Mieheni tapaa sanoa, että ihminen on todella viisas jos ottaa opikseen toisen virheistä, ja todella tyhmä, jos ei ota opikseen edes omistaan. Niinpä. Omat kuvani siirtyvät vastedes myös Picasaan, kun niinkin vakavaraisella yrityksellä kuin Googlella tuollainen palvelu on kerran tarjolla.

En kuitenkaan aio laittaa minnekkään yhdestäkään muistostani, sitä ainoaa kappaletta!