Säästöliekki ja matkani kohti ketogeenistä ruokavaliota

Terveyden tilipäivä. Koitti minulla tuossa noin palttia rallaa viisi vuotta sitten. En kunnioittanut lepoa, enkä täysin ymmärtänyt ravinnon merkitystä. Perustietoa oli, mutta käytäntöön oli siirtynyt vain osa.

Tajuamattani olin vuosia syönyt liian vähän. Kroppani yritti sopeutua tilanteeseen, ah, niin viisas ihmiskoneistoni, teki vaikka mitä temppuja selvitäkseen menossani mukana, kunnes kamelilta katkesi selkä. Aika kirjaimellisestikkin. Perättäisiä prolapseja kahdessa nikamavälissä, lopputulemana pysyvä hermovaurio ja rappeutuneet nikamat, mutta myös hyvin kovasti paljon viisaampi Minä.

Matkalla koin kaikenlaista muutakin kun selkäkipua. Yhtenä isoimmista elämäni oppikoulun kursseista, sain sotkettua aineenvaihduntani ja mm. suututettua jo valmiiksi vajaatoimintaisen kilpirauhaseni. Maalaisjärjellä ajateltuna silloinen ideani oli hyvä. Selkääni potiessani välillä petipotilaanakin ja kipuisten viikkojen vierähtäessä kuukausiksi, ajattelin että voisi olla viisasta rajoittaa syömistä. "Etten liho kun en kerran liikkumaan pääse." Tätä ennen olin suunnilleen normaalipainoinen, kosmeettista "kolmea kiloa" toisinaan tiputellen. Muodissa oli karppaaminen ja hiilarit minäkin sitten ruokavaliostani karsin. Paha moka. Paha, paha moka!

Karppitietoutta oli keskustelupalstat, erilaiset karppaussivustot netissä ja naistenlehdet pullollaan. Ketokarppaus ei ollut mitenkään erityisesti tavoitteena, mutta eräs ystäväni ystävällisesti kertoi mistä on kyse, kun henkeni alkoi haista lähinnä viemärille. Okei, siis ketoosi! Tervetuloa, ehkäpä nyt pysyn hoikkana ja kaupan päälle häipyy se missä tahansa painossa aiemmin häirinnyt "kolme kiloa". Särkylääkearsenaalini oli tuolloin kuin aloittelevan huumekauppiaan tuotesalkku. Tramalit, Tradelanit, Lyricat, Panacodit ja monet muut aikatauluttivat päiviäni ja ruokahalu oli todella vähissä. Ennen niin terveellinen ruokavalio alkoi saada outoja piirteitä. En jaksanut enää miettiä hiilareita tai mitään muutakaan vaan söin mikä helpointa oli ja mitä sai syötyä suunnilleen makuuasennosta poistumatta. Yhdessä vaiheessa elin lähinnä suklaalla. Muuhun ei ollut voimia. Muistan naureskelleeni kaverille (johon törmäsin ensiavussa kipupiikkiä ambulanssilla hakiessani), että "tästä ruokavaliosta ei hyvä seuraa". Pelkäsin näet moisesta suklaan syömisestä lihovani, mutta vähänpä ymmärsin mihin tilaan olin elimistöni ajanut.

Tuossa välissä vierähti parikin vuotta, välillä petipotilaana ja välillä vaivoin tolpillaan, järkyttävän pahasta kipuskolioosista kroppa kierona. Söin siis lopulta mitä sattuu ja milloin sattuu, usein vain kerran päivässä. Ja lihoin. Painoa ei niinkään kertynyt, mutta vaatekoko hiipi kuin huomaamatta jo kolmatta kokonumeroa isompaan. Syytin liikunnanpuutetta ja kilpirauhasta. Kilpirauhaslääkettäkin hilattiin ylöspäin, juostessani lääkäreillä, milloin kivunhoitoon liittyen, milloin tavattoman kaikenkattavan väsymyksen takia, milloin hiukset lähtivät tukuittain, milloin tarvitsin mystisten turvotusten takia nesteenpoistolääkettä, milloin mitäkin. Epäiltiin mm. masennusta ja jopa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, reseptejäkin näihin oli tyrkyllä ja tulipa sekin kokeiltua ettei masennuslääkket elimistölleni sovi. Jossain vaiheessa leikattiin refluksi, jonka jälkeenkin jouduin syömään happosalpaajia, infernaalisten ylävatsakipujen takia. Muutama lääkäri kysyi mitä syön, kukaan ei kysynyt "paljonko". Oletus varmaan oli että liikaa. Myös itse kuvittelin asian olevan näin, ei kai sitä muuten ihminen liho? Välillä tiedostin hetkellisesti, ettei suusta ollut mennyt juuri mitään alas lähes päiviin, mutta kun kerran paino silti oli ja pysyi tai jopa nousi, niin jos ei ollut syömisissä vika niin sittenkö kilpirauhasessa? Joku mätti, mutta mikä.

Nukkuminen oli ollut vuosia haastavaa, mutta edes yrityksen tasolla koitin siihen kaikkeni panostaa. Selkä antoi pikkuhiljaa armoa, kun nikamavälissä ei ollut enää mitä pullistua, niin prolapsikierre loppui. Sitä mukaa kun särkylääkkeet väheni, jouduin ottamaan avuksi nukahduslääkkeitä ja melatoniinia. Pidin niitä kuitenkin särkylääkkeitä pienempänä pahana. Yritin myös syödä terveellisemmin, voimien puuttuessa kokkaaminen oli kuitenkin työn takana ja välillä mentiin eineksillä. -Ei sentään enää suklaalla, kun kiputilanne oli helpompi, niin voimia oli sentään hitusen enemmän kuin foliokääreen aukaisuun. Paljon parjatuilla kilpirauhassivuilla sitten ratkesin avunhuutoon. "Poista ruokavaliosta gluteeni ja maitotuotteet" kuului neuvo. Sehän tarkoitti taas syömisten karsimista. Tällä matkalla tuli kokeiltua niin FODMAPit kun muut ja lopulta elimistö sai ihmeellisiä oireita lähes mistä tahansa. Olin uudelleen tilanteessa, jossa voimat olivat tyystin loppu, omalääkäri olisi laskenut kilpirauhaslääkitystä puolella, yksityinen yleislääkäri olisi nostanut lääkitystä puolella ja minä potilaana kahden tulen välissä, enkä jaksanut enää raahautua sängystä kun vessaan ja takaisin. Kokeilin molempia lääkitysvaihtoehtoja muutaman kuukauden ja olotila meni koko ajan hankalammaksi. Suvussani on paljon syöpää. Aloin olla varma, että sairastan vähintään syöpää, kun en kerran melkein tolpillani pysynyt. Kuolemanpelko oli vahvasti läsnä.

Ei ole kuitenkaan vertaistuen vertaista! Avunhuutooni vastattiin toisen kerran ja sain vihdoin vinkin lääkäristä, joka otti uusia potilaita (kilpirauhasasioissa se ei todellakaan ole itsestäänselvää) ja vastaanotto oli niinkin lähellä kun reilun 100km päässä. Hämeenlinnasta siis Helsinkiin "viimeisillä voimilla". Otettiin kaikenlaisia kokeita ja keskusteltiin syömisistäni. Ruokapäiväkirjaani tehdessäni olin ollut varma, että lääkäri haukkuu minut isoista annoskoista, mutta hänpä paljastikin, että päivistäni puuttui noin 1000kcal. En ollut pysähtynyt miettimään kulutustani, sillä enhän mielestäni kuluttanut. Makasin. Katsoin Netflixistä sarjan toisensa jälkeen. Makasin. Yritin löytää apua olooni netistä. Makasin. Söin kerran tai maksimissaan kahdesti päivässä. Kunnes taas makasin. Tarvittiin lääkäri vääntämään rautalangasta, että kokoiseni ja ikäiseni (silloin n.40v, 163cm, 77kg) ihminen kuluttaa terveellä aineenvaihdunnalla sellaiset 1400kcal ollessaan koomassa ja olin syönyt ties kuinka pitkään tämän "koomakulutuksen" alle. Itseasiassa en edes kehdannut kertoa kaudesta, jolloin päivän kalorit ja ravinteet olivat yhtäkuin Fatserin sininen, jos sitäkään. Jo tuo koomakulutus tuntui hurjalta määrältä ruokaa. Siihen kaikki toiminnat ripsien räpsyttelystä aivotoimintaan, tarvitsee kaloreita päälle. Ja toki sain huutia siitä, että olin karsinut alunperin hiilarit. Nyt myöhemmin ketogeeniseen syömiseen perehtyneenä ymmärrän, että olin nimenomaan karsinut hiilarit ottamatta mitään tilalle. Katsokaas kun keho tarvitsee joko glukoosia tai rasvaa. Hiilareita ei voi noin vaan pitkäkestoisesti napata pois ilman, että ottaa rasvaa tilalle. Varsinkin nainen sotkee tällä helposti paletin ja huolella. Hormonitoimintaa myöten. Tätäpä ei karppaajat olleet kertoneet.

Olin siis säästöliekillä ja pahasti. Tuo mystinen tilanne, että paino pysyi samana kokonumeron muuttuessa entistä suuremmaksi, johtui siitä, että kroppani oli kannibalisoinut lihaksensa. Lihas todellakin painaa enemmän kuin rasva. Paljastui ettei B12-vitamiini enää imeytynyt ja varastoraudat eivät olleet hyvässä jamassa nekään. Ja kilpirauhaslääkitys sekä kalorit laitettiin uusiksi. Perinteinen kilpirauhaslääke sisältää T4-hormonia, josta kropan pitäisi osata muuntaa myös T3:a. Kilpirauhanen tuottaa siis usempaa muotoa kilpirauhashormonia, joista nämä kaksi ovat avainasemassa. Minun elimistöni ei enää osannut sen enempää tuottaa, kuin hyödyntää T4:ää edes lääkkeenä. Tämä ei ollut minkään muun syytä kuin omaani. Elimistölläni ei ollut siihen(kään) kertakaikkiaan paukkuja. Rinnalle otettiin siis myös T3-valmiste ja T4:n annosta laskettiin radikaalisti. Sain lääkärin juuri minulle laskemat makroravinteiden määrät (makroravinne = energiaa tuottavat ravinteet, eli hiilihydraatti, proteiini, rasva ja alkoholi) ja näistä makroista koostuvat tavoitekalorit ."Ala nyt alkuun syömään 2300kcal".

Toki mukaan tuli reseptit myös mm B12-vitamiiniin jne. Syömisestä tuli suoranaista tankkaamista. Mutta muutamassa viikossa sain jättää pois vinon pinon lääkkeitä, aina nesteenpoistosta närästykseen. Olo koheni sitä mukaa kun onnistuin syömisessä. Ruokapäiväkirja "Sulamosta" tuli päivittäinen työkalu, kun koitin saada minulle komennetut makrot täyteen. Kiinnostuin minulta puuttuneista vitamiineista ja aloin opiskella aihetta ja minusta kehkeytyikin melkoinen lisäravinnenörtti. Opettelua oli myös syöminen, mikä ei onnistunut kolmen seuraavan vuoden aikana annettujen makrojen mukaan edes kahta viikkoa putkeen. Tuona aikana kuitenkin terveyteni ja oloni jaksamisineen, siirtyivät aivan eri levelille. Lääkkeistä jäi pois kaikki kilpirauhaslääkkeitä ja kesäistä allergialääkettä lukuunottamatta. Esim. nukahduslääkkeet vaihtuivat magnesiumiin ja muutamaan muuhun lisäravinteeseen ja kiinnostuin myös valtavasti lääkkeettömästä kivunhoidosta. Hiilihydraattien osuus tuosta minulle lasketusta kalorimäärästä oli 250g. Sain sen vain vaivoin täyteen, sillä syömäni ruoka oli varsin puhdasta ja terveellistä. Mitä enemmän kiinnostuin terveydestäni ja ruokavalion vaikutuksista siihen, sitä terveellisempään suuntaan syömäni ruokakin meni. Ja kun annetut hiilarit syö kasvispainotteisesta hevistä ja pienestä määrästä riisiä, on se melkoinen kuorma ruokaa johonkin ravitsemuksellisesti huonompaan hiilarilähteeseen verrattuna. Aloin oivaltamaan värien ja rasvojen merkityksen ja kahlasin oppaita ja verkkokursseja ravinteista, sitä teen antaumuksella edelleen. Säästöliekki alkoi purkaantua, mutta läski on ikuista, kuten sanotaan, tai niin silloin luulin. Kun en päässyt edes annettuun tavoitteeseen syömisissä, oli selvää, etten voinut edes kokeilla kalorien rajoittamista laihdutuskeinona. Liikkuminen onneksi maistui ja tienasin sillä kannibalisoimaani lihasmassaa takaisin. Olo oli pulukka, mutta hyväkuntoinen ja jaksava. On se kumma kuinka kaikki pelaa kun on tarpeeksi oikeanlaista bensaa tankissa :D

Joku on saattanut miettiä nyt lukiessaan, että miten ihmeessä tuo sitten päätyi ketogeeniseen ruokavalioon, kun kerran hiilarirajoitus ketokarppaamisineen sai aikaan aineenvaihdunnan rikkomisessa pahemman lumipalloefektin kuin 2019 alkuvuoden lumisateet! Piti taas jotain mennä rikki, että oli syy kokeilla jotain muuta. Tästä kirjoitan seuraavan postauksen.


Ps. Muutama hyödyllinen linkki:

Oman energiantarpeesi arvion voit laskea täällä.

Sulamoon pääset tutustumaan tästä (montaa ruokapäiväkirjasovellusta kokeiltuani, olen todennut Sulamon todellakin rahan arvoiseksi ja luotettavimmaksi).

Ketogeeniseen ruokavalioon voit lähteä mukaani verkkokurssin kautta. Kurssilla on rahat takaisin 14pv takuu. Materiaalit, kuten myös yhtään liioittelematta, ehkäpä facebookin hyvähenkisimmän tukiryhmän jäsenyys, ovat ikuisia yhdellä edullisella kertamaksulla. Olen itse ollut valmennuksen jäsen keväästä 2018 ja mikäli käytät juuri tätä kumppanilinkkiäni, lupaan auttaa sinua sähköisesti ketomatkasi alkutaipaleella mahdollisimman paljon: Kirsinkaaketoosiin