Selkäkipuja ja kinuskirahkaa

Onnekseni saan työskennellä etänä. Työni on yksityisyrittämiseen liittyvää papereiden pyörittelyä, sekä kommunikointia sähköpostilla ja puhelimella. Etätyö sopii luonteelleni loistavasti.

Aamuni ovat yleensä aika tahmeita, joten koen ehdottomaksi eduksi sen, ettei minun useinkaan tarvitse olla missään heti aamusta -ainakaan tietyllä kellonlyömällä. Minulla on myös selkärankaa olla avaamatta televisiota, nettiinkin harhaannun surffailemaan yleensä vasta kun on jo oikeasti tekemisen puutetta. Toisinaan kotityöt kilpailevat hieman työtöideni kanssa, mutta siitäkin on seurauksena ainoastaan työpäivän piteneminen.

Nyt olen kuitenkin turhauttavassa tilanteessa. Loukkasin selkäni, josta syystä olen sairaslomalla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olen päiväni edelleen kotosalla, mutten saa juurikaan tehtyä töitä, enkä sitäkään vähää kotitöitä.

En voi lähteä ulkoilemaan tai muutoin liikkumaan. Kotona on yllättävän vähän puuhia joissa ei tarvitsisi jossainmäärin kyykistellä tai ponnistella. En vielä ole keksinyt asentoa jossa lukeminen ei aiheuttaisi selän kipeytymistä lisää. En edelleenkään osaa avata televisiota, ja yllättäen huomasin, että netissä surffaamiseenkin tarvittaisiin parin päivän jälkeen enemmän mielikuvitusta kuin särkylääkkeiden turruttamat aivoni jaksavat tuottaa.

Kuvailen omaa luonnettani käyttäen juuri keksimääni nimikettä "ylisosiaalinen erakko". Normaalitilanteessa, vauhdikkaan ja sosiaalisen vapaa-aikani vastapainona, tarvitsen lähes elinehtonani työpäivieni yksinolon. Olen mielelläni päivät yksinäni, teen asiat omassa järjestyksessäni ja omaan tahtiini. Työpuheluita tulee jonkin verran tietysti, mutta niiden sisältö ei liity minuun henkilökohtaisesti, joten tämä ei erityisesti kuluta, sen enempää kuin lisääkkään, energioitani.

Nyt olen yhtäkkiä yksin. Joskushan sitä kaipaa päiviä jolloin saisi ihan vaan olla löllöttää. Kun niitä sitten tulee tilaamatta useampi putkeen, niin sisäinen erakkoni alkaakin olla hukassa omine ajatuksineen. Niin mielelläni vaikka vain siivoaisin, jos siihen jotenkin pystyisin! Aikani kuluu odotellessa puhelua magneettikuvauksen ajankohdasta, särkylääkkeiden vaikutusta seuraillen. Parissa päivässä olen soittanut kaikkien hoitovapailla ja muuten päivisin kotona olevien tuttavieni kuulumiset läpi, lukenut ja kommentoinut pariasataa FB-statuspäivitystä, yms. yms. Ylisosiaalisen minäni ylitsepursuavalla ylisuurella sosiaalisella verkkolla olikin yhtäkkiä aika vähän mitään tarjottavana!

Kompensoin tyhjää olotilaani syömällä sitä täydemmäksi. Löytäessäni itseni yhä uudelleen jääkaapilta, alan ymmärtää, miksi ylipainon sanotaan voivan kertoa kantajansa kaipaavan elämäänsä sisältöä. Onneksi lähetteeni magneettikuvaukseen on luokiteltu kiireelliseksi, ehkä oma toimettomuusreikäni ei ehdi muuntua kovin paksuksi käsinkosketeltavaksi materiaksi, leukani ja vyötäröni seutuville.

Tätä kirjoittaessani olen ollut hetkellisesti tunkematta mitään suuhuni. Mieheni ei siis voi enää väittää, etteikö blogin pitämisestä olisi mitään hyötyä! Koneella istuminen kuitenkin rasittaa selkää reilusti, joten siirtynen tästä jääkaappi välietappinani sohvan tietämille. Aion ahmaista kasan tänään kehittelemääni herkkua: Rahkaa, johon olen sekoittanut kinuskikastiketta ja banaaninpaloja! Syntisen hyvää ja ihanan täyttävää. Juuri sellaista jolla on hyvä muurata koloja umpeen!