Lemmikin poismeno

Olen kertaalleen elämässäni eronnut niin että kaksi lemmikkiäni jäivät taakseni. Yhteisen koiran kohtaloa ei tarvinnut miettiä, se oli vanha ja hieman huonoselkäinen, sekä erityisen kova haukkumaan milloin mitäkin. Oli luontevaa jättää se omakotitalon asukiksi ex-miehelleni, itse muuttaessani kerrostaloon. Ikävästä kumpusi lastenloruja, kyseessä on siis Mäyräkoira Geena Iltatarinassa.

Kissani kohtaloa mietittiin sitten pidempään. Ihana ja itsepäinen, oman arvonsa tietävä (prinsessatasoa) Norjalainen metsäkissa Milla. Sen verran oli metsäkissa että oli saanut koko ikänsä liikkua mielensä mukaan sisään ja ulos. Ketteryydessä ja erätaidoissa olisi ollut toivomisen varaa. Toisaalta -jäivätpähän pihapiirin pikkulinnut rauhaan.

Kissani oli muuttanut kertaalleen mukanamme rivitalosta omakotitaloon. Muutaman kesän se myös lomaili tyytyväisenä kesämökillä järven rannassa. Taisipa se olla joskus mukana ystävienkin mökeillä. Paikan vaihdos siis ei ollut ongelma, vaan lähinnä aavistelimme ettei 11v frouva selviäisi vapaudenkaipuustaan teljettynä ensimmäistä kertaa elämässään 66 neliöön neljättä kerrosta. Itsellänikin teki tiukkaa olla hetki ilman omaa pihaa ja takkatulta.

Milla jäi siis pitämään omakotitaloon hiirivahtia ja elelemään tyytyväistä elämäänsä. Taloon muutti myöhemmin naisväen muassa myös uusi koirakaveri, joka myöhemmin, samoin kuin Geena Mäyräkoirakin, laskettiin haudan lepoon. Minulle koiran kuolema oli kova paikka vaikken samassa taloudessa enää asunutkaan. Poismeno oli kuitenkin kolkutellut jo vuosia oven takana, Geenaressukalla oli kaiken näköistä vaivaa ja oli ihme että se eli niinkin pitkään kuin eli.

Mikään ei kuitenkaan valmistanut minua Milla-kissan kuolemaan. Kunnioitettava 16v:n ikä mittarissa, tämä terve kissa jätti viikko sitten menemättä kotiinsa. Naapurusto ehdittiin käydä läpi, katoamisilmoituksia jakaa postiluukkuihin ja sydän syrjällään facebookissa miettiä frouvan kohtaloa. Naapuruston mummo löysi lopulta loukkaantuneen Millan pihaltaan. Millan nykyinen emäntä soitti minulle vieneensä potilaan lääkäriin ja heidän nukuttaneen kissan odottamaan toimenpiteitä.

Röntgenkuvassa näkyi lonkkamurtuma. Milla siirrettiin muutama tunti myöhemmin leikkauspöydälle, mutta sitä mukaa kun narkoosia laskettiin leikkaustasolle, kisu päätti itse nukahtaa syvempään ja lopullisempaan uneen. Mitään ei ollut tehtävissä.

Nykyisten normien mukaan asiaan kuuluvasti, facebookiin perustettiin useampikin Millakissakeskustelu. Yllättävän moni ihminen oli 16v:n aikana frouvaan kiintynyt, suruissaan ja pahoillaan sen kohtalosta. Lisäksi moni lemmikin omistaja ja lemmikkinsä menettänytkin, myötäeli keskustelussa tapahtunutta. Asian läpikäyminen helpottaa oloa, oli formaatti mikä tahansa. Silti olin koko viikonlopun suruissani, poltin itkuisena Millan muistolle kynttilää, ja säälin sen kotiväkeä, kun he joutuvat ikävissään korjaamaan pois ruokakipot, muonat, lelut ja pedit. Itse olen edellisten lemmikkieni poismentyä kokenut tuon kaikkein raskaimpana osana surutyötä.

Haluan ajatella ja uskoa että lemmikitkin pääsevät kultaiseksi pilvenreunaksi taivaaseen. Toivon että teidän kaikkien omat rakkaat lemmikkinne saavat loppunsa koittaessa olla rakkaidensa lähellä, niin ettei kohtalo jää epäselväksi. Kuolemaakin kamalampaa olisi ollut se, ettei Millaa olisi löydetty ja sen kohtalo olisi jäänyt arvoitukseksi. Toivotan voimia kaikille heille, joilla lemmikki on kateissa.

R.I.P. Milla ja Geena